Aapinen kuin aikamatka

Iloinen aapinen

Iloinen aapinen / Martti Haavio, Aili Konttinen, Ohto Oksala; WSOY, 6. p. 1944. 158 s. Kirjoittajan kirjahyllystä.

Koulusta sain syksyllä 1944 omakseni sen ajan modernin aapisen. Se oli uunituore kuudes painos kolmen arvostetun asiantuntijan koostamasta Iloisesta aapisesta. Itse asiassa sen sisältö ei ollut ihan uusi, koska sen ensimmäinen painos on vuodelta 1937.

Aapisen kansikuva on taiteilija Erkki Koposen työtä, kuten kukon jalan alapuolelle sipaistuista pienistä nimikirjaimista voi päätellä. Luulin pitkään, että myös koko kirjan kuvitus olisi Koposen, kunnes paljastui yllättäviä tietoja, joita käsittelen eri yhteydessä.

Kuin Suomi-filmiä katselisi

Iloinen aapinen osui käteen kirjahyllystäni, kun koronakevään 2020 pitkinä kuukausina etsin jotain mukavaa luettavaa. Toden totta, unohtunut aapinen herätti hauskasti henkiin lapsuuden muistoja ja tarjosi jopa samaistumiskohteita, ihan kuin vanhat Suomi-filmit. Kirjan kuvat ja tekstit sijoittuvat useimmiten maalaisympäristöön. 

Aapinen opastaa lasta kiltteyteen, ahkeruuteen, säästäväisyyteen… Luonnon ja kodin eläimet elävät mukana kertomuksissa, saduissa, runoissa ja loruissa.

Tosin ensimmäinen kuvasivu saa otsani rypistymään:

Iloinen aapinen 6. p. 1944, ensimmäinen kuvasivu.

Tässä pitäisi oppia A-kirjain, mutta hämmästyn kuvaa. Kyyditys avoimella kuorma-auton lavalla ei tulisi nykyään kysymykseenkään. A niin kuin Ajattelematonta aikuisilta! tulee mieleeni.

Minulle kuva on kuitenkin samaistumiskohde: aikanani olen kulkenut tuollaisessa kyydissä maatalouskerhon (4 H:n) retkellä Orivedeltä jopa Hämeenlinnaan maatalousnäyttelyyn!

Yhdessä asiassa kuvan lapset antavat hyvän esimerkin meille nykyihmisille: kaikilla on lakki päässä auringonpaisteessa.

Samaistumiskohteita maalaistytölle

Tutunomainen miljöö ja kotoani tutut työt aukeamalla 16–17.

Pihamaalla nähdään sen ajan soikea, kolmijalkainen pyykkipunkka, pesupalju, jossa on matalat lautalaidat. Taas on mahdollisuus samaistua kuvan tyttöön. Hevonen vetää äes-nimistä maatyökalua, jolla möyhennettiin ja tasattiin pellon pintaa. 

Töitä ei ole vielä koneellistettu, pellolla vetovoimana on hevonen. Niittokonetta vetää parivaljakko. Edes haravakonetta ei näy, sellainen oli kyllä tuttu täkäläisiltä pelloilta 1940-luvulla. Hannan pitkä mekko ja koko heinäpeltokuva viittaavat pikemminkin edelliselle vuosikymmenelle.

Vihreäkuvaisella aukeamalla on sika- ja pässilaulu sekä pieni runo karitsasta ja Maija-Liisasta. Edellinen sivupari on esitellyt kar-ja-ta-lon vä-keä vaalean ruskehtavin sävyin.

Ihan kuin runo olisi kertonut minusta ja meidän suloisesta karkkosesta, joksi lampaan lasta meillä kotona sanottiin. Sen nimi oli Söpö, ja se seurasi aina minua – ja määki, määki niin! Olin siihen hyvin kiintynyt. Myöhemmin kirjoitin kouluaineessani mustasta ja valkoisesta lampaastamme, jotka syksyllä saivat kulkea vapaasti pihalla: Tänä aamuna ne olivat lähteä perässäni kouluun.

Tällä aukeamalla on tavuviivat jätetty käytöstä, mutta tavut erotetaan pikku välilyönnillä. Huomaanpa sieltä latojan virheenkin: etunimeni on tavutettu Ma ija!

Runoa pidetään Martti Haavion kirjoittamana, vaikkei sitä paljasteta sisällysluettelossa, jossa näyttäisi jokaisen Haavion runon nimen perässä lukevan vain Runo. Muista runoista ilmaistaan myös tekijä.

Lämpimän keltainen väri ikään kuin pyrkii lievittämään lapsen pelkoa: käärme-iljetys on kuvattu hauskan humoristisessa runossa, ja siltä jää herkkupala saamatta.

Väripainatus oli kallista. Niinpä useimmiten on aukeamalla käytetty vain yhtä väriä neljästä mahdollisesta. Kirjava neliväripainatus rajoitettiin aapisen alkuosaan.

Maalaislasten aapisklassikko

Sen ajan aapisia on jopa moitittu liiaksi maaseudun lapsille suunnatuiksi. Iloinen aapinen tuli kuitenkin tarpeeseen, siitä kertoo sen suuri suosio.

Aina 1970-luvulle asti suuri määrä lapsista asui maaseudulla, joskaan ei välttämättä maalaistaloissa. Niinpä Oriveden Kirkonkylässä meistä syksyn 1944 28:sta ekaluokkalaisesta vain minä olin maanviljelijän lapsi, tosin muutaman muun isän ammatti liittyi maatalouteen.

Ehkäpä kaupunkikouluihin hankittiin toisenlaiset aapiset, niitähän Suomessa riitti. Tiettävästi jokainen kunta päätti omista oppikirjahankinnoistaan.

Muistatko, minkälainen sinun kouluaapisesi oli?

Maija-Liisa Mäkelä

Skannaukset kirjoittajan omasta Iloisesta aapisesta.