Tietoa blogista

Orivesi ennen vanhaan –blogi  sai alkunsa kahden historiasta kiinnostuneen Oriveden asukkaan kohtaamisesta eräänä aurinkoisena maaliskuun aamuna vuonna 2017.

Blogisivusto sisältää näytteitä Maija-Liisa Mäkelän, orivesiläisen paluumuuttajan, kirjoittamista paikallis- ja sukuhistorian tarinoista ja pikku tutkielmista, joista useat ajoittuvat 1900-luvun alkupuolelle.

Tarkoitus on vähitellen pelastaa varsin laaja aineisto esiin tietokoneen uumenista tutkittavaksi kiinnostuneille.

Useat kirjoituksista selvittelevät tarinoiksi kolmen sukupolven säilyttämien kirjeiden, korttien,  valokuvien ja muiden  dokumenttien  sisältämiä arvoituksia.  Joukossa on runsaasti myös muuta kuin oman suvun historiaa, on tarinoita taloista ja tapahtumista.

Samantapaisia, ehkä uudenlaisiakin, tekstejä on luvassa ilman tarkkaa aikataulua.

Blogia ei olisi syntynyt ilman osaavaa Kia Syrjätietä, joka vastasi alkuvaiheessa sen teknisestä toteutuksesta, opasti ja kannusti kirjoittajaa. Häntä seurasi myöhemmin Tommi Raesalmi.

Lue lisää kirjoituksista Miksi blogi  ja Parempaa opasta en olisi voinut saada.

——–

Blogin otsikkokuva

Kylänäkymä Oriveden Opiston katolta. Kuvan tausta: Kertun-päivän 17.3.1929 onnittelu Neiti Kerttu Mäkelälle. Ei allekirjoitusta, saattaa olla sulhaselta, joka sitten kuoli elokuussa 1929.

Kuvassa näkyy Laitisen lihakauppa ja Suojan talo 1923–  sekä Auvisen liiketalo 1928–. Sen takana häämöttää pitkä Siuron talo, jossa Oriveden Osuusliike toimi.

Lehtileike samasta näkymästä, kuvateksti: Näkymä Opiston katolta v. 1930. [!] Oikealla (tien alap.) vaalea ns. Siuron talo, jossa Osuuskassa toimi vuosina 1929–1939. — Postikortti Arto Roineen kokoelmista. On oma Drivessa Orivesi_laaja kuva –nimellä.

 

Toukokuun 2017 alussa blogissa oli koossa tällainen tusina kirjoituksia, pitkiä ja lyhyitä:

  1. Vanhan Kirkonkylän komistusten kohtaloita: Seuratalojen nousu, kukoistus ja tuho
  2. Iida-neidon arvoitus
  3. Maria Mattilalla oli kylän ruumiinpesijän kunniavirka
  4. Hauskalassa oli aina hauskaa
  5. Mehän voitimme Ruotsin ylivoimaisesti! Maaottelumarssi 1941
  6. Jatkosodan suurhautajaisista 75 vuotta
  7. Paltanmäen kotiseutumuseon helmiä: Vallesmannin virkatakista puukhollarin pulpettiin
  8. Lukkari Antti Villehad Simola – sattumuksia ja käänteitä värikkäästä elämästä
  9. Sammaliston Manun viulu heräsi eloon
  10. Kaksi Lempiä, sydänystävät sadan vuoden takaa
  11. Kerttu-tädin käsilaukku
  12. Kun kotimme Ala-Mattila oli palaa

 

Maija-Liisa Mäkelä

Mainokset