Joulu vanhassa Pehulan Paavolassa I: Talon tytär kertoo

 

 

 

Sanni Paavola (s. 1898) muistelee syntymäkotinsa joulua

 

 

Sanni noin 10-vuotiaana kotinsa Pehulan Paavolan pihassa vanhempiensa Juho ja Amanda Paavolan kanssa. mlm.

 Sanni noin 10-vuotiaana syntymäkotinsa Pehulan Paavolan pihassa vanhempiensa Juho ja Amanda Paavolan kanssa. Kuva kirjoittajalta. 

 

Näin joulun alla, kun luonto on synkkää ja maa mustaa, on mielikin sen mukainen arkisen kiireen keskellä. Kuitenkin tuohon murheelliseen mieleen tuo lohdutusta se ilon ja valon juhla, joka meitä jokaista lämmittää, nimittäin joulu.

 

Muistan niin elävästi, miten vietimme rakkaassa syntymäkodissani joulun juhlaa. Jo viikkoa ennen juhlaa aloitettiin valmistelutyöt. Kaikki tuli ajallaan suoritetuksi, sillä jokaiselle viikonpäivälle oli määrätty työnsä. Valettiin paksuja talikynttilöitä, valmistettiin makeata joulusahtia.

 

Jouluaaton askareet valmistivat juhlan

 

Kun jouluaatto valkeni, haettiin aamulla metsän kaunein kuusi, ja aloitettiin jouluruokien loppuvalmistelut. Aattoillan hämärtyessä ripoteltiin hohtavan valkoiseksi pestylle pirtin lattialle pieniksi hakattuja hyväntuoksuisia kuusenhavuja. Kohta tämän jälkeen sytytettiin omavalmisteiset kynttilät kuuseen ja juhlapöytään. Illan tunnelmaa korostettiin vielä komealla takkavalkealla.

 

 

IMG_1808

Vanhan Paavolan  käyttöesineitä keittiöstä: paistivadilla pippurikakkoformu ja puulautanen, takana mortteli, alla talossa tehty keinutuolinmatto. Maija-Liisa Mäkelän kokoelmasta. Kuva Sanna Mäki. 

 

———-

Pippurikakkojen reseptin osa, Lempi Paavola.

Pippurikakkojen reseptin alku  Sannin vanhemman sisaren Lempi Paavolan, myöh. Sarkola, ruutuvihosta. Lempi, 1883-1950, oli kirjoittajan äidinäiti. Skannaus kirjoittajalta.  (Lisätty 23.12.2017) 

———-

Kaiken tämän jälkeen pirttiin katettiin pitkä pöytä. Suuri valkea pellavaliina levitettiin sille ja puiset, upeat sahtituopit täytettiin sahdilla. Talon väki aloitti yhteisen aterian. Äitini pyysi virittämään jouluvirren. Runsaiden ruokalajien jälkeen laulettiin kiitosvirsi. Juhlan viettoa jatkettiin vielä lukemalla jouluevankeliumi ja laulamalla jouluvirsiä. Toiset valvoivat läpi yön, mutta ne, jotka ajattelivat aamulla kirkkoon menoa, riensivät nukkumaan.

 

Eläimillekin jouluruokaa

 

 Jouluyönä muistettiin myös kaikille eläimille antaa jouluruokaa. Kynttilätkin sytytettiin niitten iloksi ja niitä tervehdittiin sanomalla: ”Nyt on joulu”, johon hevosetkin hörähtäen vastasivat. Lähimmät varattomat oli pyydetty myös yhteiselle jouluillalliselle, joten juhla tuntui senkin vuoksi entistä kohottavammalta. Joulupukkikin vieraili illan kuluessa.

 

Nukahtaneet neulottiin kiinni vuodevaatteisiin

 

 

Aikaisin jouluaamuna olivat hevoset valmiiksi valjastettuina rappujen edessä viedäkseen kaikki joulukirkkoon, mutta uni oli pettänyt jonkun, ja niin salaa neulottiin vuodevaatteista peitteeseen kiinni henkilö, joka ei koko yötä jaksanut valvoa. Siinä olikin hommaa, että sai neuleet ratkotuiksi, niin etteivät vuodepeitot tulleet mukaan.

Niin sitten lähdettiin matkaan läpi hohtavien hankien, poikki peltojen kulkusten helistessä. Kun saavuttiin pyhäkköön, oli mieli tulvillaan juhlaa, sillä kirkko oli valaistu sadoin kynttilöin. Ihana jouluvirsi kaikui kauniissa pyhäkössä. Kirkonmenojen päätyttyä lähdimme ajamaan kotiin. Se vasta olikin kovaa tuloa, sillä kuski ajoi niin lujaa, että ensimmäisenä toimme joulun kotiin, niin kuin silloin oli tapana sanoa. Sai siinä varjella itseään, jottei lentänyt lumipirstaa kasvoille. Siksi olikin parasta piiloutua tukevien rekivällyjen suojaan.

Niin joulu oli vietetty ja kaikki olimme onnellisia ja tyytyväisiä kaikkeen, mitä sydämissämme olimme tunteneet ja kokeneet. Näin on jäänyt syntymäkotini joulusta kaunis ja valoisa muisto, joka lämmittää elämän ohdakkeisella polulla vaeltavaa ja virvoittaa silloinkin, kun kaikki tuntuu karulta ja kylmältä.

 

Sanni Paavola            

 

Jk. Yllä vanhan orivesiläisen Sanni Paavolan (1898–1991) muistelus syntymäkotinsa Pehulan Paavolan joulusta. – Kirjoituksen otsikoinnit ja uusi kuvitus ovat omiani.

Sannin teksti löytyi äskettäin toisen iäkkään sukulaisen jäämistöstä. Yksi Sannin vanha kirje todistaa, että hän on kirjoittanut tämän joulutarinansa vuonna 1974 ollessaan 76-vuotias. Se julkaistiin myös Aamulehdessä  ja Esko Hilskan toimittamana Keskisuomalaisessa.

 

Sanni Paavola kasvatti amarylliksia jouluksi. Kuva Esko Hilska
Sanni Paavola jouluamarylliksineen v. 1974. Korea ryijy kukki seinällä kesät talvet. Kuva Esko Hilska.

Viittauksia Sanni Paavolan traagiseen elämänkohtaloon on mm. tämän blogin artikkelissa Kerttu-tädin käsilaukku. Palaan Sannin tarinaan myöhemmin blogissani.

 

Maija-Liisa Mäkelä

 

 

Mainokset

Joulu vanhassa Pehulan Paavolassa II: Naapurin poika kertoo

 

Vanha Pehulan Paavola Helvi Paavolan valokuvasta maalaamana
Vanhan Paavolan pihapiiri, jota ei enää ole. Taulun maalannut 1977 Osmo Paavolan vaimo Helvi vanhan valokuvan perusteella. Kuva Markku  Fagerlund.                 

 

 

Vanha Paavola talon takaa.
Hyvin vanha Paavola takaapäin. Kuva kirjoittajalta. 

 

Naapurin poika Juuso Koivisto (s. 1900) muistelee

 

Jouluvalmistelut olivat entisaikaan rankkaa työtä

 

Joulu ja juhannus olivat ennen vanhaan vuoden suurimmat juhlat, joihin piti valmistautua niiden arvon vaatimalla tavalla. Vanhan Sanni  Paavolan (1898–1991) vuonna 1974 kirjoittama kuvaus  kotitalonsa Pehulan Paavolan joulunvietosta vuosisadan alkuvuosilta julkaistiin Oriveden Seudun Joulun vuoden 2014 numerossa. Hemmotellun talontyttären muistamat jouluvalmistelut alkoivat vasta noin viikkoa ennen aattoa ja taisivat olla kevyenlaista sisätyötä.

Sattumalta löysin kansanperinteen suurkerääjänä tunnetun maalarimestari Juuso Koiviston  (1900–1991) painamattomista muisteluksista perin toisenlaisen kuvauksen naisten joulunalustöistä Pehulassa. Muokkasin sen lyhentäen Oriveden Seudun Jouluun  2016.

Sanni ja Juuso olivat ikätovereita ja naapureita, jopa pikkuserkkuja. Näiden kahden joulumuistot nyt yli sadan vuoden takaa täydentävät hienosti toisiaan, myös sävyltään: Sanni muistelee tunnelmoiden, Juuso tarkan realistisesti, mutta elävästi.

 

Naiset riimoivat, kuurasivat, luuttusivat ja pyykkäsivät

 

Koivisto kirjoittaa:  ”Syntymäkylässäni oli neljä taloo Vähä-Maunu, Iso-Maunu, Jussila ja Paavola. Joka talon maalla oli pienempiä ja isompia torppia. Luonnollisesti jokaisen talon torpan vaimo kävi omassa talossa kuuraamassa pirtin, kyökin ja näitten porstuan. Mutta talon emännät sopivat siitä, että kuuraus tehtiin neljän talon kohdalta vuorotyönä.”

Kun neljän hengen siivouskaarti oli käynyt isot talot läpi, jokaista siivoojaa odotti sama työ omassa kodissa. Myös jouluksi pestävään suurpyykkiin tarvittiin taloissa apuväkeä. Torppien ja lähimökkien emännät tulivat yleensä halukkaasti mukaan, sillä se tiesi heille lisäansiota. Lisäksi palvikinkku mökin emännän kainalossa kotiin mennessä oli tervetullut herkkupala.

Ihmetystä herättää, miten tarkkaan Koivisto kuvaa naisten töitä. Hän paljastaa, että hänen Henriika-äitinsä ja Paavolan emäntä Amanda olivat serkukset, joten Juuso-pojalle Paavola oli tuttu sukulaistalo. Henriika oli varmaankin Paavolan emännän luottohenkilö, joka kutsuttiin naapurimökistä apuun aina kun tarvittiin riuskaa ja osaavaa monen työn taitajaa, hänhän toimi jopa pitokokkina.

Valtaosa muisteluksista lienee Henriikan kertomaa, mutta kirjoitetussa kuvauksessa on niin itse eletyn maku, että tarkkasilmäinen Juuso oli arvatenkin pikkupoikana ollut äitinsä mukana Paavolan jouluvalmisteluissa.

 

 

Vähä vesi, santa, suopa ja hakosuti kuuraustarpeina pirtissä

Tietenkin kaikkia uskonnollisia juhlia juhlittiin, kuten pääsiäistä, helatorstaita ja helluntaita, mutta silloin riitti siivouksessa permannon luuttuaminen rätillä ja vedellä, mikä hoitui kaiketi omin väin. Vain kaksi kertaa vuodessa pirtti kuurattiin valkoiseksi, Juuso muistelee: jouluksi ja juhannukseksi.

Historioitsijan tapaan hän kuvaa siivouspäivän eri työvaiheet.  Suursiivoukseen tarvittiin ainakin neljä riuskaa naista. Pirtin siivous käynnistyi aamulla viiden aikaan, koska siitä oli selvittävä lyhyen talvipäivän aikana. Alettiin tyhjentämällä sängyt: patjana toimineet pitkät ruisoljet ulos, petivaatteet pihalle tuulettumaan. Muukin pirtti tyhjennettiin kaikesta roinasta.

Katot, orret ja seinät riimottiin puhtaiksi hämähäkin seiteistä ja pölystä pitkän varren päähän kiinnitetyillä kuusen- tai katajanhaoilla. Ne levittivät pirttiin raikasta tuoksua. Riimomisen jäljeltä permanto siivottiin pölystä ja roskasta. Sitten se kuurattiin vitivalkoiseksi kuten juhannuksena,  mutta vettä ei sopinut käyttää niin runsaasti kuin kesällä.

 

Permannon kuuraus oli kova urakka

Ensin permanto kasteltiin karjakeittiön muuripadasta kannetulla kuumalla vedellä ja lian annettiin pehmentyä. Lattialle siroteltiin hienoa santaa, ja pesuun käytettiin myös soopaa (suopaa), jos sitä oli omasta takaa saippuankeiton jäljiltä. Santa ja soopa helpottivat kuuratessa lian irtoamista ja säästivät vettä. Samaan tapaan käsiteltiin keittiö ja porstua.

Näin se Koiviston mukaan kävi: ”Kaikki jotka kynnelle kykeni hakosuti kouraan ja laattiaa kuuraamaan, niin siitä alkoi valkoinen puu paistaa.” Hakosudit olivat kuusen tai katajan haoista sitaistuja ”vähän luulan (luudan) mallisia sykyröitä”.

Lattian kuivaamiseksi pirtin isoon uuniin ja takkaan pantiin valkea. Elävä tuli lisäsi tunnelmaa hämärtyvässä pirtissä. Sänkyihin oli tuotu oljet ja raikkaat petivaatteet lämpiämään. Kelpasi sinne sitten piikojen ja renkien oikaista yöunille.

 

Joulupyykki karjakeittiössä ja avannolla

Ajoissa ennen joulua kolassa (kodassa, karjakeittiössä) pestiin suurpyykki. Lakanat, tyynynliinat, hantuukit (pyyheliinat), pöytätuukit ja alusvaatteet saivat kyytiä pyykkäreitten käsissä. Pesuaineena oli kotitekoinen saippua, mutta valkopyykki keitettiin lipeässä ja huuhdottiin avannossa. Jäinen pyykki kasteltiin vielä kuumalla vedellä ja väännettiin käsin kuivaksi. Pyykkiä levitettiin kuivumaan sekä ulos naruille että vintille ja tyhjiin latoihin.

 

Aattona talonväki ja naapurusto yhteiseen juhlapöytään 

Sannin ja Juuson kertomukset jouluaatosta muistuttavat toisiaan: Tapana oli kutsua kaikki joulun valmistelutöissä ahertaneet ja muutkin lähimökkien pieneläjät perheineen aattona talon juhlavaan joulupöytään.

Takassa roihusi tuli ja omavalmisteiset kynttilät loivat tunnelmallista valoa. Lattialle oli siroteltu silputtuja kuusenhakoja, jotka toivat pirttiin väriä ja tuoksua. Miehet olivat kantaneet sisään komean joulukuusen, ja joulupukki kävi lahjoineen. Kaikki tämä oli unohtumaton kokemus etenkin torppien ja mökkien lapsille, jotka nyt kerrankin saivat myös syödä kylläkseen.

                                                                                                                                  

Joulupöydässä toistakymmentä ruokaa   

             

”Tähän malliin Hämeessä ruukattiin joulu laittaa toimeentulevissa perheissä”, Koivisto kehuu:

 

Perunalaatikkoo, räätikkälaatikkoo, makaruunilaatikkoo, paistin kanssa kuorittuja, keitettyjä perunoita, kotona liotettua lipeäkalaa, johonka vehnäjauhoilla maitoon tehtyä soosia, uunissa paistettu sian kinkku, usein lohta tai silliä (aiemmin myös itse kalastettua suolalahnaa), palvattua  mullin ja lampaan lihaa, rievää, perunalimppua ja voita, maitoo tai sahtia sekä keitettyä riiskryynipuuroo + rusinasoppaa, johonka oli laitettu sokeria ja kanelinparkkia tarpeeksi.                                                                    

 

IMG_1840.JPG

Vanhan Paavolan puulautasen pohjaan kaiverrettu talon puumerkki N, sen alle Sanni Paavola kirjoittanut kuulakärkikynällä ”noppari. Paavola. Noppari”.  Kirjoittajan kokoelmista.  Kuva Sanna Mäki. 

 

 

 

Maalarimestari Juuso Koivisto toimitti laajalti muistitietoa Orivedeltä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kansanrunousarkistolle 1970-luvulla. Kirjoitus perustuu pääosin arkistokopioihin, jotka ovat luettavissa Oriveden kaupunginkirjaston kotiseutukokoelmassa Hannu Sinisalon lähdemapissa 13.

 

Maija-Liisa Mäkelä            

 

 

 

MAANKUULUT PERINNEHÄÄT 1933 vetivät 5 000 vierasta Orivedelle

 

Huom.  Uusia tietoja ja kuvia hääparien sukulaisilta! Lisätty tammikuussa 2018 ja myöhemmin oranssilla ja vihreällä värillä.

 

Haasali_ja_ otsikko._S._kuvalehti_3_1933_s._1087..jpg

Kuva Suomen kuvalehdestä no 1933: 33, s. 1084:  tyhjä hääsali ja artikkelin otsikko . 

Tämä artikkeli ilmestyi Suomen kuvalehden numerossa 1933: 33,  kirjoittajana tohtorinna Kerttu Helme Orivedeltä.  Runsaine kuvineen se käsitti neljä sivua.

Vaikka otsikko oli fraktuuralla painettu, teksti oli tavallista antiikva-kirjasinlajia kuten nykyään. Olen blogiin hiukan lyhennellyt tekstiä, mutta lisännyt kappalejakoa ja väliotsikoita sekä selventäviä tietoja, jotka lukija voi halutessaan ohittaa. Kuvat ovat peräisin useasta lähteestä, ja niitä voi tulla vielä lisää.

Ylinnä oleva kuva hääväestä on kopioitu Hannu Sinisalon Orivesi-historiasta, s. 323, kuvateksti: ”Hämäläisten perinnehäiden juhla-ateria Oriveden Opistolla 1933. Kuva E.M. Staf. – Hilkka Sahramiehen kuvakokoelma.”
Takana näkyvät morsiusparit katosta riippuvien hääkatosten alla. 

Lisäys myöhemmin: Jostain syystä tämä otsikkokuva ei aina näy näytöllä, vaikka se on kirjoittajan versiossa. 

 

Alkuperäinen Kerttu Helmeen teksti on seuraavassa ruskeilla kirjasimilla. Lisäämäni taustatiedot ovat puolestaan tätä mustaa perusväriä, myöhemmät lisäykset ja tarkistukset oranssia tai vihreää. Ruskeaa tekstiä seuraamalla voi aluksi lukea hänen yhtenäisen tarinansa hiukan lyhenneltynä:  

 

Sanot, häät kuin häät, mitäs niistä niin erinomaista?

Olipa vaan semmoiset häät, että ei Suomessa ole ennen nähty. Kansaa oli kokoontunut läheltä ja kaukaa.

 

Kirkossa vihittiin oikeasti kaksi paria

Aurinko paistoi sunnuntaiaamuna, ihmisiä tulvi kirkkoon lakkaamatta. En päässyt mistään ovesta sisälle kirkkoon, jossa jumalanpalvelus juuri oli päättynyt ja vihkimisen piti tapahtua. Kipusin sakariston kautta ja ystävällinen suntio sanoi: ”Menkää tuosta pappein penkkiin.” Kaksi arvovaltaista sanomalehtiedustajaa oli jo asettunut samaan penkkiin … tosin oli siinä ”pulla Eliinakin”.

Pulla-Eliina l. Pulla-Ellu alias Elina Silén, 1872–1948 kaupitteli Virtasen Leipuriliikkeen  pullia ympäri Orivettä. Hän oli joka paikassa tunnettu. Ks. kirja Oriveden Kirkonkylä s.  226-227.

Kaksi morsiusparia seisoi jo alttarin edessä. Pastorin ääni värähti liikutuksesta, kun hän kysyi näiltä liittoon aikovilta voisivatko he rakastaa toisiaan myötä- ja vastoinkäymisessä. Ja seurakunta sai kuulla kuinka 20-vuotias morsian lupasi rakastaa noin 30 vuotta itseään vanhempaa miestä ja kuinka tilallisen tytär tahtoi solmia ikuisen liiton nuoren pellonraivaajan kanssa.

 

Kaksiko_valkoasuista_morsianta.

Vihkikuvassa näyttäisi olevan kaksi valkoasuista morsianta. Monissa muissa kuvissa toisella on tumma puku. Onko  toinen vaihtanut välillä asua? Kuva Suomen kuvalehdestä no 1933: 33, s. 1084.

 

Kuvia katsellessa selvisi, että toisella morsiamella oli koko ajan tumma puku ja pitkä valkea huntu, joka harhautti takaapäin vilkaistaessa koko asun vaikuttamaan täysvalkoiselta (kuva yllä).

Pastori Harald Daniel Pennanen (1893–1955) Oriveden kappalainen 1.5.1920–30.6.1935 ja kirkkoherra 1.7.1935–22.5.1955.

Hääparit (tieto Oriveden Sanomat  3.8.1933 / no 31):
Edvard Laurila, kauppias ja Aini Ester Vuorinen, tilallisentytär
Jalo Hemming Lepistö, tilallisenpoika ja Fanny Aronen, tilallisentytär

 

Hääparien nimet ovat tiedossa, mutta kuka kertoisi kuka kukin on? 

Lisäys 10.1.2018: Tunnistamiseen on mahdollisuus blogin esittelytapahtumassa Oriveden Järjestöjen talolla, Latokartanontie 2, ke 17.1.2018 klo 13.

Yllä mainitussa tilaisuudessa oli kummankin morsiusparin sukuun kuuluvia henkilöitä, ja vastaus kuka kukin on –kysymykseen selvisi (ks. alla).  Saadut tiedot lisätty 29.1.2018 vihreällä tekstillä. 

Kiitokset tiedoista ja kuvista! 

 

Kumpi oli tummapukuinen, kumpi valkopukuinen morsian? 

Edvard (Eetu) Laurila (1885-1963) kauppias Oriveden Pitkäjärveltä, leski vuodesta 1930. Kolme tytärtä ensimmäisestä avioliitosta.
Valkopukuinen morsian Aini,  o.s. Vuorinen (1913-1977).  Lapset:  Aaro (s. 1935, k.),  Juhani, s. 1940 ja Leea Korhonen, o.s. Laurila, s. 1943.

Jalo Lepistö (1909-1984) työskenteli vaimonsa veljen Hannes Arosen perustamalla Oripohjan myllyllä.
Tummapukuinen morsian Fanni Aronen (1910-1965). Pariskunnan lapset Onni  Lepistö (s. 1934) ja Annikki Jutila, o.s. Lepistö  (1936-2014). 

 

Kruunuhäät 1933

”Niin suuri onni ja puhtaus sädehti tällä hetkellä alttarin ympärillä, että oli kuin ihminen  äkkiä olisi temmattu johonkin parempaan, onnellisempaan, johonkin, missä asuu kauneus.” (Kerttu Helme). Edessä Laurilat, etäämpänä Lepistöt. Kuva E.M. Staf, Tampere. Kopio Lepistön suvun kokoelmista lisätty 29.1.2018.   

 

Haavakea_Parpolan_pihasta_lahdossa._Kuva_1_Seppalasta.Tumma-asuinen morsian Fanny ja miehensä Jalo Lepistö kotiväkensä ja vieraittensa ympäröiminä Parpolan pihassa valmiina hevoskulkueeseen.  Tunnistamisyrityksiä: Soittajista 3. vas.  Aatu Sepänniitty, hänestä oikealle voimistelunopettajat Toivo ja Laina Hänninen, Toivon takana seppä Kalle Seppälä, Lainasta 2. silinteripää oikealle  pelimanni Manu Peltonen, alias Sammaliston Manu. Sulhasen vieressä vas. opiston silloinen ompelun opettaja Aili Immeli. Morsiamen vieressä seisovan valkoasuisen naisen olan takaa  kurkistaa Saima Lukkarinen (myöh. Kössi). Kuvan  laidassa 2. oikealta  Kyllikki Eerola (myöh. Karppelin).  Kuva Seppälän suvulta.  HUOM. Selostusta selvennetty viimeksi 31.1.2018.  

Häät1933_ryhmäkuva.jpg

Samasta tilanteesta hivenen poikkeava kuva, jossa esim. Kyllikki Eerola (2. oik.) näkyy kunnolla. — Tunnistettu ryypynjakajatylärivissä oik. Kalle Peltomaa, edessään  Lauri Vuorinen. Kuva Martti Vuoriselta, lisätty 12.3.2018. 

Sulhaset ottivat kotitalossaan, joksi oli varattu Parpolan talo lähellä kirkkoa, vastaan soittajansa, puhemiehensä ja muut häihin kutsutut vieraat. Morsiamen vieraat seisoivat oikealla ja sulhasen vasemmalla puolen tietä. Sitten lähdettiin ajamaan pitkin raittia morsiamien kotiin kukin sulhanen puhemiehensä kanssa.

 

Parpola sijaitsi nykyisten Parpolanrinne-kerrostalojen kohdalla Kössintien alkupäässä (os. Latokartanontie 6).

 

Sulhaset seurueineen lähtivät ”kotoaan” hevoskulkueessa

 

haat1933_Vuoriselta.

Toisen hääparin Fanni ja Jalo Lepistön hevonen ohittamassa alkumatkasta Oriveden kenkätehdasta nyk. Antttilantiellä Lestitornien luona. Harvinaisen kuvan toimitti 12.3.2018 Martti Vuorinen perhekokoelmistaan. 

 

 

Hamalaiset_haat_1933. Kuva Leena Oksan albumista.

Kulkue menossa juhlataloon päin 30.7.1933 Pölkkysen (ent. Nuotion) kauppatalon kohdalla. Vas. alalaidassa kiinnostava  menneisyyden varjo: Läsitorin tienviittarakennelma Auvisen edessä. Kuva Leena Oksalta Paavo Toivosen albumista.

 

Alussa viinanjakajat. Toisena soittajat. SK 3 1933.Vasemmassa kuvassa kulkueen alkupää, oikeassa mestaripelimannit Aatu Sepänniitty, vas. ja Sammaliston Manu. Huomaa soittotavan ero – vai onko Manu ohjaksissa?  – Tässä ollaan tulossa opistolta päin, eli kulkue teki ilmeisesti kierroksia eri suuntiin. Suomen kuvalehti 33 1933, aukeama 1084-1085.
Lisätieto vasempaan kuvaan Martti Vuoriselta 6.3.2018: Ensimmäisillä rattailla ohjastamassa vas. luultavasti Lauri Vuorinen, vieressä silinterihattuinen ryypynjakaja Kalle Peltomaa. 

 

Ensin viinanjakajat, jotka torjuivat ihmisiä tieltä pois, sitten pelimannit, sulhaset puhemiehineen ja lopuksi muut vieraat. Maantien vierustat olivat täynnä uteliaita ihmisiä, jotka halusivat nähdä näitä vanhanaikaisia ajopelejä ja pukuja, joissa hääväki esiintyi.

Sulhaset tulivat komeasti ”Presidentin” portista Kansanopiston leveätä lehmuskujaa pitkin päärakennusta kohti, johon oli suureen juhlasaliin sisustettu morsiamien kotitupa. Vanhat resoorikääsit kiilsivät uudessa maalissaan ja olipa niiden pyörät oikein Tampereen messuilla palkittu läkkimestari (p.o. länkimestari), Paunulan Julle, uusinut. 

Paunulan Julle (Sipi Julius, 1885–1957) oli laajalti tunnettu länkimestari (alkutekstissä      painovirhe). – Tohtorinna Kerttu Helme kirjoitti aikanaan Jullesta runon ”Työn            kuningas”, maininta kirjassa Oriveden Kirkonkylä, s. 396.

Lauri Kristian Relander (1883–1942) tasavallan presidentti 1925–1931.

 

Oriveden Opistolle juhlareitti ehkä 1929, pres. Relander vieraili 4.8. MLMn kuva..jpgOripohjanmäen yläpäähän rakennettu ”Presidentin portti” jää oikealle kuvan ulkopuolelle. Se sai nimensä presidentti Lauri Kristian Relanderin vierailusta v. 1929 Oriveden Opiston 20-vuotisjuhlissa. Arvovieras kuljetettiin Oripohjan asemalta lyhintä tietä juhlapaikalle. Kuva lienee näistä 3.–4.8.1929 pidetyistä juhlista. Kuva kirjoittajalta.

 

Häätalon emäntä ja isäntä ottivat vieraat vastaan ja edeskäypä johdatti heidät häämarssin soidessa, jota kuusi vanhaa viuluniekkaa hartaana veteli, hääpöytiin. Morsiusparit asettuivat perälle pöydän taakse. Morsiamen vasemmalla puolella oli kaase ja sulhasen oikealla puhemies.

Edeskäypä ´hovimestari´, ´tarjoilija´, ´ravintolan vahtimestari´.
Kaase täkäläinen vanha muoto kaasosta (morsiamen pukija ja avustaja).

Suuri pirtti! Hirsiseinät, tosin pahvista, akkunat harmaine akkunalistoineen, paperikankaiset verhot, seinillä ryijyjä ja raanuja, silkkiliinoilla päällystetyt morsiusparien katokset, pitkät honkaiset pöydät ja vanhat rahit!

 

400 puulautasta, kaksipiikkiset haarukat ja puulusikat

Pöydillä paloivat talikynttilät vanhoissa jalustoissaan. Niiden lämpimässä valossa himmersi häähuone, ja 400 puista lautasta, kaksipiikkinen kotisepän takoma haarukka ja puulusikka odottivat käyttäjäänsä. Sahti kuohui puuhaarikoissa. Oli siinä saanut Kylmälän ukkokin hikoilla ennen kuin oli saanut kaikki nuo kauniit tuopit valmiiksi. Leipäpytkyt olivat suurissa puukoreissa, joita sokea Salonen oli valmistanut hääpöytään.

Pytky ´siivu´, ´viipale´.

 

IMG_1437

Leena Oksan uusin löytö kotivarastoistaan: vartavasten häihin sorvattu lautanen.  Kuva Ari Keskinen. Lisätty 19.1.2018. 

 

Lisätilaa liki 200:lle ruokailijalle

Ihmiset täyttivät kuumeisella kiireellä kaikki paikat, sillä oli pelko, että joutuisi sivuhuoneeseen, johon oli varattu vielä lähes 200 vieraalle sijaa, mutta siellä oli tavalliset posliinilautaset, kahvelit ja lusikat pöytäkalustona, eikä pirttitunnelmasta ollut mitään tietoa.

Ateria alkoi. Valtava voivuori aleni äkkiä. Perunalaatikkoa, suolakalaa, suolalihaa, räätikkälaatikkoa, kinkkua, silakoita, kun suolakala loppui. Se oli ollut herkkua.

Sitten tuo edeskäypä kivivadissa perunakeittoa, sitten seuraa ohraryynipuuro ja maitoa päälle. Tätä ruokalajia sinä vielä vähän kauemmin pureksit, sillä ryynit eivät ole juuri niin pehmeitä kuin olet tottunut… Sinä ajattelet jo vähän jättää lautaselle, mutta eikös mitä: tuossa tulee paistia, oikein sitä suurta sonnia, jota pitoja varten lihotettiin. Ensin olisi lautanen syötävä tyhjäksi, sillä uutta ei ole tapana antaa kesken aterian.

 

Syömävehkeensä sai ostaa mukaan viidellä markalla

Tulee siihen pienellä punavalkoruusukkeella varustettu nuorukainen ja kysyy, haluaako vieras lautasen, haarukan ja lusikan mukanaan.

– No tietysti haluaa.
Viisi markkaa annetaan ja kuitti pannaan taskuun.
– Sillä sen sitten saatte, kun on pesty.
– En minä vaan anna tätä pois, jolla syöny olen, sanoo tamperelainen ja kokoo siihen pari pannukaakun palasta tuliaisiksi lapsilleen. Niin, pannukaakkuhan se vielä tuli, ja hyvä tulikin. Oikein vieläkin suret sitä, että se toinen pala jäi sinulta syömättä, vaikka sen jo olit ottanut lautasellesi, kun se kiitosvirsi alkoi niin äkkiä.

 

Kiitosvirsi

Virren kiekautti pirtin perältä vanha juhlien päällysmies Kustaa Kuusisto ja lauloi oikein komeasti:

Herra kaikki ravitsee,
Tarpehemme taritsee.
Ruokaa antaa ruumiille,
Hengen sanat sielulle.
Kunniaksi Sinulle
Ylennämme äänemme…

 

Ruokatila raivattiin tanssisaliksi

Ruokavirren päätyttyä vieraat poistuivat pihalle. Osa pöydistä kannettiin pois ja penkit siirrettiin sivulle. Morsiusparit asettuivat perälle ja soittajat oikealle riviin. Oli siinä vanhoja juhlasoittajia.

 

Tanssilattialla._S._kuvalehti_3_1933_s._1087..jpg

Sitten alkoi se vanha valssi, jossa huimasti saa pyöriä. Morsianta tanssittivat lähimmät omaiset ja vieraat vuoron perään. Siellä Hörtsänän isäntä, joka oli nämä vanhat hämäläiset häät toimeenpannut, liehui kruunupäisten morsiamien kanssa. Kansanopiston johtaja Aarne Laaksovirtakin vei kevyesti vinhaa vauhtia pyylevää talon emäntää ja muita rouvia, jotka vanhoissa silkkipukimissaan ketterästi liikkuivat. Purpuriakin mentiin, sitä johti vanha suutari Kanerva. Siinä olivat vanhat ja nuoret, kaupunkilaiset ja maalaiset. Hymysuin he kättelivät toisiaan.

 

hortsana_hugo

Hugo Hörtsänä (1880–1954) oli Onnistaipaleen Ylä-Hörtsänän tilan monitoiminen isäntä. Hän perusti mailleen kotiseutumuseon, ison puutarhan ja maankuulun arboretumin, jonne keräsi myös kymmenittäin myllynkiviä. Hän oli tietävä, ideoiva ja aikaansaapa kotiseutumies, Oriveden Museoyhdistyksen ensimmäinen puheenjohtaja vuodesta 1932 ja Paltanmäen kotiseutumuseon esineistön kerääjä.

Hän oli myös tunnettu monista järjestämistään jokakesäisistä Hörtsänän laulujuhlista sekä paikkakunnan suurjuhlista. Jo vuonna 1910 (vuosiluku korjattu 10.1.2017)  hän oli 30- vuotiaana Oriveden Nuorisoseuran puheenjohtajana mahtavien Hämeen laulu- soitto- ja urheilujuhlien puuhamies. Kuva kirjoittajalta, lisätty 19.3.2018.

Fil.kand. Aarne Laaksovirta (1881-1958) Oriveden opiston ensimmäinen johtaja vuodet 1909–1935. Energinen, tarmokas ideamies, joka oli myös  vaimonsa Sylvin kanssa taitava  järjestämään juhlia kansanopistossa.

 

Kuokkavieraat huusivat morsiamet ulos

Tällä välin olivat kuokkavieraat kokoontuneet pihamaalle ja odottivat kärsimättömästi morsiamien ilmestymistä. He huusivatkin morsiamet ulos. Naimisissa olevat naiset kuljettivat morsianta pitkin salia, ja ukkomiehet sulhasta, joka istui tuolilla.

Morsiamet ilmestyivät pihalle, suuret kruunut päässä, jotka olivat Hörtsänän isännän taidokasta käsialaa vanhan hämäläisen mallin mukaan. Kruunuissa oli oikeat peilit ja helmipujotukset. Mahtoikohan monikaan ajatella, mikä vaiva oli morsiamilla kantaa näitä raskaita kruunuja koko illan.

 

Kruunujen vertailua 

 

IMG_1440

Morsiuskruunu peileineen ja helmipujotuksineen Leena Oksan hallussa olevista Paavo Toivosen kokoelmista. Leena asettui pyynnöstä malliksi 17.1.2018. –  Kuva Ari Keskinen. 

 

Paapoyta. SK 3 1933.Tässä ruokailukuvassa kruunut näkyvät parhaiten.  Edessä oikealla vastavihitty pari Fanni, o.s. Aronen ja mylläri Jalo Lepistö Onnistaipaleelta. Taempana toinen kruunumorsian Aini, o.s. Vuorinen ja kauppias Edvard Laurila Pitkäjärveltä. Vasemmalla kameraan katsovat häävieraat (Jose)fiina, o.s. Uotila ja miehensä, mylläri Hannes Aronen, Fanni-morsiamen veli. (Henkilötiedot saatu vihkiparien sukulaisilta.) Kuva Suomen kuvalehti 1933: 33, s. 1086. 

 

Sahtia, tupulttia ja simaa

Morsiamia tanssitettiin oikein rahan edestä, josta hyvästä tanssittajille juotettiin sahtia uunin nurkassa. Sitä olikin tehty 600 litraa, joten piisasi väljemmältäkin kulauttaa. Oli siellä toistakin hääjuomaa, niin kutsuttua ”tupulttia”, jota koiran muotoiset lasihaarikat heruttivat suustaan. Se oli sitä Suomen samppanjaa, makeata ja hyvää. Aterian aikana oli simaakin lasikarahveissa.

Häät olivat harvinaisen raittiit, ei näkynyt juopuneita ulkona eikä sisällä.

Äskeinen vaikuttaa kaunistelulta, kun ajattelee hääjuomien paljoutta (sahtiakin 1 litra / vieras)!

tupultti (ruots. dubbelöl)  paremman tason juhlaolut, tarkoitettu etenkin naisille.

 

Raketteja puolilta öin

Tanssi kesti puoleen yöhön, jolloin komea häätulitus pihalla sai hääsalistakin väet ulkosalle. Raketit lensivät yli Hämeen viljavien peltojen, joissa ruiskuhilaat odottivat riihimistä.

– Kerran oli humissut korpi näilläkin vainioilla, kerran oli tullut tännekin Hämeen mies taluttaen nuorta vaimoaan ja kerran oli täälläkin, missä nyt näitä suurellisia hämäläisiä häitä pidettiin, syntynyt ihminen, korvenkyntäjän lapsi, karhuntappaja, jonka kunniaksi vain tuuli huminoi, jolle virttä korven tummat urut soi.

 

                                                      Kerttu Helme.

 

Kerttu Helme (1885–1957) Oriveden yhteiskoulun kuvaamataidon tuntiopettaja 1927–1949. Hän maalasi itsekin tauluja, kirjoitti runoja, joita esitettiin usein paikallisissa juhlissa, ja kirjoitti myös lehtiin ajan runollisella tyylillä. Hän oli kunnanlääkäri Väinö Helmeen rouva.

 

Yksityiset hääkuvat

 

Pariskunnat kävivät  myös yksityisesti hääkuvassa: vas. Aini ja Edvard Laurila (kopio Maija Laurilalta), oik. Fanni ja Jalo Lepistö (kopio Lepistön suvun kokoelmista).

 


Lähteet

Painetut 

Oriveden Kirkonkylä: Ihmisiä ja elämää 1900-luvun alkupuoliskolla. 2014.
Oriveden Sanomat 1933.
Sinisalo, Hannu: Orivesi: Maalaispitäjästä kehittyväksi kaupungiksi. 1990.
Suomen kuvalehti  1933: 33, s. 1084–1087. – KORJAUS 8.1.2018: Joihinkin kuvatietoihin oli alkuunsa lipasahtanut lehden numeroksi 3, p.o. 33. 

Valokuvat

peräisin seuraavilta: Markku Jutila,  Ari Keskinen, Maija Laurila, Anne Myllymäki-Lepistö, Leena Oksa (Paavo Toivosen albumeista), Mikko Seppälä (Marja Ijäkseltä), Hannu Sinisalo (ks. yllä), Suomen kuvalehti 1933: 33. ja blogin kirjoittaja. 

Äänitteet

Paavo Toivonen kertoo lapsuudestaan I. Paavo Suvanto jututtaa . C-kasetti 1989. Leena Oksan kokoelmista.

Haastattelutiedot

Maija Laurilan, Raija Tokeen, Ari Keskisen ja Anne Myllymäki-Lepistön antamat tiedot. Lukuisat keskustelut Leena Oksan kanssa.  

 

Kerttu Helmeen artikkelin kevyesti lyhennellen ja taustatietoja lisäten toimittanut

Maija-Liisa Mäkelä 

Julkaistu 6.12.2017 ja 8.12.2017, lisäyksiä tammikuussa 2018. 

Kirjoitettuani kaiken tämän sain tietää, että Kerttu Helmeen käsikirjoitus Suomen Kuvalehteen oli julkaistu Oriveden Seudun Joulussa 1993  s. 38-40.  Siinä on mahdollista lukea koko teksti lyhentämättömänä, mutta kuvia häistä on vain kolme. 

 

Tausta-aineistoa aihepiiristä on kertynyt niin runsaasti, että tulossa on lisää juttuja ja kuvia Oriveden vanhoista juhlista. 

HUOM. Lisäykset ja tarkennukset vihreällä tehty 31.1.2018 ja sen jälkeen. 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

PIENIÄ JA ISOJA HÄITÄ KOLMEKYMMENTÄLUVULLA

 

 

 

Sukumme pieniä häitä 

Isäni Jukka ja hänen veljensä Viljo Mäkelä vihittiin vuonna 1932, mutta heidän häänsä poikkesivat melkoisesti toisistaan. Kummassakaan tapauksessa ei ollut kyse suuresta sukujuhlasta. Lama-aika ja monet muut tekijät vaikuttivat luultavasti taustalla. Jouduin muodostamaan käsitykseni näistä häistä hyvin niukan aineiston pohjalta. Viljon häistä kertoo vain kaksi valokuvaa.

Vanhempieni häistä muistan kuulleeni hiukan äidiltäni Annikilta ja vähän enemmän hänen Liisa-siskoltaan. Tallessa on myös häälahjaksi saatu vieraskirja, johon ei kuitenkaan ole onnistuttu keräämään kaikkien häävieraiden nimiä. En tiedä, saiko nuoripari ajalle tyypillisiä lahjoja, koska tuo vieraskirja on ainoa, mikä on tiedossani. Sen sijaan erilaisia onnittelukortteja, -kirjeitä ja -sähkösanomia löytyi äskettäin, niitä julkaisen omassa jutussaan.

Längelmäen suurhäät muuttivat otsikonkin

Entä ne isot häät? Vertailukohdaksi näytän kuvan jo vuonna 1930 pidetyistä suurhäistä Längelmäen Tuomaalassa. Siellä huolehti tanssimusiikista orivesiläinen orkesteri, jossa yllä mainittu setäni Viljo Mäkelä soitti viulua.

Julkaistuani jo jutun otsikolla Kolmet häät kolmekymmentäluvulla löysin Paltanmäen kotiseutumuseon kuvakokoelmasta vielä kuvia toisista komeista häistä Längelmäellä ja sain sikäläiseltä kotiseututietäjältä Eija Helpiölältä taustatietoja, joten koko blogin otsikkokin täytyi muuttaa.

 

Annikki ja Jukka vihittiin morsiamen lapsuuskodissa

Vanhempani Annikki Sarkola, ja Jukka Mäkelä viettivät häitään morsiamen kotona Kangasalan Riunkylän Sarkolassa 27. helmikuuta 1932.

Sarkola 1939 puimalan mäeltä.jpg

Sarkola puimalan mäeltä kuvattuna kesällä 1939.   Kuvat kirjoittajalta, ellei muuta mainittu. 

Orivesi oli sulhasen kotipitäjä. Morsian toimi heidän tutustuessaan libristinä orivesiläisen enonsa Väinö Paavolan kirjakaupassa, joka sijaitsi Jukan kotitalon Ala-Mattilan lähellä. Annikki oli vihittäessä 21-, Jukka 26-vuotias.

Ne olivat ruokahäät, koska vieraita oli Kangasalan ulkopuolelta, pääosin Tampereelta ja Orivedeltä.  Taitavana emäntänä hääri morsiamen äiti Lempi Sarkola. Talon isäntä oli kuollut jo aikaisemmin.

Häiritsikö Mäntsälän kapina häitä?

Eipä tainnut nuoripari vihkihetkellä Kangasalan korvessa tietää, että heidän avioliittonsa alkoi erikoisena päivänä Suomen historiassa. Vasta tätä kirjoittaessani kesäkuussa 2017 huomasin, että vihkiäisten ajankohta sattui Mäntsälän kapinan alkamispäiväksi.

Mäntsälän kapina oli keväällä 1932 Lapuan liikkeen kannattajien yritys kaataa Suomen hallitus, joka heidän mielestään suosi liikaa kommunismia.  Pelättiin aseellista selkkausta. Vielä seuraavan viikon ajan maassa kuohui. Mäntsälästä lähtenyt liikehdintä loppui vasta 5. päivänä maaliskuuta (Tiedot Wikipediasta). Auraamattomat maantiet ja maan rauhaton tilanne saattoi estää vieraiden matkustamista häätaloon.

Luulen, ettei  Sarkolassa ollut silloin vielä radiota, jonka muistan 1940-luvulla julistaneen sanomaansa keittiön korkean kaapin päältä torvimaisen kovaäänisen vahvistamana. Kapinauutiset luettiin sitten kai Aamulehdestä.

Vihkipappina kaunopuheinen Tuhkanen

Morsiuspari vihittiin Sarkolan salikamarissa, jossa oli kaunis kaakeliuuni. Vihkipappina oli silloin jo parikymmentä vuotta Kangasalan kirkkoherrana toiminut kirkkoherra Usko Tuhkanen, tunnettu kaunopuhuja, joka oli nuoruudessaan ollut pappina Orivedelläkin. Ruokailun jälkeen sulhasen Viljo-veli, joka soitti viulua orivesiläisessä jazz-orkesterissa nimeltä Tule pois, järjesti pirtissä vähän tanssia.

Kaikki oli tuohon aikaan paljon vaatimattomampaa kuin nykyisen runsauden keskellä. Morsiamella oli kuitenkin valkoinen puku ja huntu, johon oli kiinnitetty myrtti- ja vahakukkaseppele. Se on kulkenut sittemmin suvun morsiamilla.

Laadukkaita valkoisia hääkenkiään äiti esitteli ylpeänä, kun löysimme ne kotimme vintiltä: ne olivat oikein pukkisauroota. Se oli ihanan pehmeää nahkaa. Sanan oikea muoto lienee sauro, ja nettisivusto ilmoittaa synonyymeiksi vuohen parkittu  pintanahka, vuohikas tai pukikas.

 

Katsaus taaksepäin: maalaripojat flirttailivat naapurin tyttöjen kanssa

Koska häistä ei ole valokuvia, julkaisen yhteiskuvan pari vuotta aikaisemmalta ajalta Orivedeltä. Siinä Ala-Mattilan iloiset maalaripojat ovat naapurin tyttöjä tervehtimässä, heistä ainakin Annikki (oik.) ja Armi (kesk.) työskentelivät Oriveden kirjakaupassa.

 

annikk12

 ”Kesken maalaamisen 20.5.1930” on tuleva äitini Annikki Sarkola (oik.) kirjoittanut kuvan taakse. Vasemmalla Lyyli Kössi (∞ Ylä-Mukkula), keskellä Armi Paasi (∞Himottu >Koivulinna). Takaa kurkistavat serkukset Jukka Mäkelä (vas.) ja Veikko Teräs.

Varsinaisen seurustelun äitini kertoi alkaneen loppukesällä 1930: Hän oli palannut Varalan opiston voimistelunjohtajakursseilta lyhyttukkaisena, ja Suojan kentällä usein urheileva Jukka Mäkelä oli tullut kysymään ohitse kulkevalta Annikilta, miksi hän oli leikkauttanut kauniin, pitkän tukkansa. Sen jälkeen Jukalla oli paljon muutakin kysyttävää Annikilta.  Kihloihin nuoret menivät Jukan isän syntymäpäivänä 19.12.1931.

 

jukka5

Oriveden Ponnistuksen innokas urheilijanuorukainen Jukka Mäkelä  kiinnitti huomionsa Suojan kentän vieritse kulkevaan Annikki Sarkolaan.  

 

Annikki lyhyttukkaisena Varalan kurssilla 1930, edessä keskellä.jpg

Kirjakaupanneiti  Annikki  Sarkola, edessä  jotain käsityötä(?) näpräämässä, leikkautti pitkän tukkansa Varalan urheiluopiston voimistelunjohtajakurssilla kesällä 1930, kuten moni muukin kurssilainen.

Lainasin morsiuskuvan!

Koska omia kuvia ei ole, lainaan ajankohdan morsiuskuvaksi äitini hyvän ystävättären kuvaa loppuvuodelta 1931. Muoti lienee ollut sama kuin vanhempieni häissä vain neljä kuukautta myöhemmin. Halusin myös näyttää kauneimman näkemäni morsiuskuvan. Kuvittelen äitini  noudattaneen samaa, mutta vaatimattomampaa pukeutumistyyliä.

 

Anna-Liisa Tapio, o.s. Meriluoto, 1931. pien..jpg

Kuvassa ei ole äitini Annikki, vaan hänen ystävättärensä Anna-Liisa Tapio, o.s. Meriluoto, morsiamena 25.10.1931.

 

Yhdistetty hää- ja syntymäpäiväjuhla Oriveden Ala-Mattilassa

 

Ala-Mattila alapuolelta 1930-luv. Salin nurkalla kuusi, joka jouduttiin kaatamaan 1940-luv..jpg

Ala-Mattila ”alapuolelta” 1930-luvulla. (Hää)salin ikkunat  kuusen takana. 

Vihkiäisiksi erikoinen, vakavan arvokas tilaisuus lienee ollut isäni Viljo-veljen ja Jenny Mattilan häät saman vuoden loppupuolella Ala-Mattilan sukutalossa keskellä Oriveden Kirkonkylää. Morsian oli 27- ja sulhanen 31-vuotias. Samanaikaisesti vietettiin isänisäni Heikki Mäkelän 60-vuotispäivää.   Varmaankin on ollut komeat ruokapidot, kuten talossa oli tapana. Kuvaan onkin lähisukulaisten ohella päässyt pitokokki.

 

jenny_viljo2

Jenny ja Viljo Mäkelän vihkiäisiä ja sulhasen isän Heikki Mäkelän 60-vuotispäivää vietettin tumma-asuisina Ala-Mattilassa 19.12.1932. Kuvassa sulhasen lähisukua ja pitokokki,  eturivissä vas. morsian ja sulhanen, sitten isäntäpari Mandi ja Heikki Mäkelä. 

 

Miksi hääväki pukeutui mustiin? 

Merkille pantavaa on, että sekä morsiamella että vierailla on tummat puvut. Mietin kovasti, oliko joku sukulainen kuollut hiljan, mutten keksinyt. Ikämiehen syntymäpäiville oli tietysti tapana pukeutua pyhäpukuun, ja se taisi tuolloin maaseudulla  olla naisilla musta.

Mutta miksi morsian, joka pukeutui muuten hyvin modernisti ja tiettävästi omisti runsaan puvuston, mm. täysvalkoisen leningin, esiintyi mustisssa? Vihkipari ei ollut käsittääkseni erityisen vakavaa lajia. Ehkäpä vanhaaisäntää kunnioitettiin juhlan päähenkilönä.

Morsiamen sukulaisia ei kuvassa näy. Ehkä muut vieraat olivat jo lähteneet, ja vanhanisännän lähipiiri on juhlan jälkeen koottu kuvaan.

Varsinainen hääkuva kertoo  paljon ajalle tyypillisistä lahjoista. Morsiuspari on näet kuvauttanut itsensä Ala-Mattilan salissa lahjapöydän ääressä. Sen tarkastelu on tuottanut minulle paljon hupia. Julkaisen sen isossa koossa, jotta yksityiskohdat erottuisivat.

 

jenny_viljo

 Hääpari Jenny ja Viljo Mäkelä asettuivat kuvattavaksi  lahjapöydän taakse Ala-Mattilan saliin. 

 

Lahjapöytä pursuaa käytännön tavaraa morsiamelle – miehellekö vain viltti? 

Kahvipannu ja kattiloita, ruokailuvälineitä, talousvaaka, silitysrauta ja lihamylly… Pöydän edessä komeilee täydellinen lypsyvälineistö: maitotonkka, ämpäri ja siivilä. Pari koriste-esinettä on pujahtanut joukkoon: lasimaljakko ja nukke, joka esittää hienostonaista.

Sitä nukkea minä pienenä vihasin! Pariskunnan uuden talon salissa se tuijotti minua ylhäältä pienen pylvään päästä ja oli kovin kopean näköinen, oikea hienostelija. Se ei ollut alkuunkaan hellimisen kohde niin kuin nuken kuuluu olla.

Lahjat  on tarkoitettu oman kodin perustamiseen – ja ennen kaikkea emännän käyttöön. Miehellekö ei ollut yhtään lahjaa, korkeintaan yhteinen villaviltti?

 

Orivesiläisorkesteri soitti isoissa häissä Längelmäellä

 

Suuria tanssihäitä edustavat Längelmäen Västilän Tuomaalan tyttären häät. Kuva on samalla ainoa näkemäni ”työkuva” orivesiläisestä  jazz-orkesterista Tule pois.

tulepois

Isäni veli Viljo Mäkelä, silloin vielä poikamies,  oli yhtyeen viulisti.  Pianoa soitti Oriveden kanttorin poika Jukka Simola, hän istuu ison rummun takana vasemmalla. Rumpalina Vilho Jylhä. Morsiuspari  Aarne Wallin ja Kerttu, o.s. Tuomaala. Kuva  Sauli Lehmusto  (Eija Helpiölältä / Längelmäki-seura). 

 

Kuva lienee näpätty tanssitauon aikana. Morsian lienee vaihtanut asunsa kevyempään.

Jukka Simolan seurustelu isotätini Sanni Paavolan kanssa oli taustana näytelmälle Postileimana Orivesi. Sen kirjoitti toimittamani kirjeenvaihdon pohjalta Armas Ketonen, ja  Oriveden Teatteri esitti sen keväällä 2016 Kari Honkasen ohjaamana. Sannin ja Jukan balladimaiseen tarinaan palaan myöhemmin näillä sivuilla.

Tuntisiko joku muut  kaksi soittajaa?

Toiset isot häät – koska?

Toisissa komeissa häissä Längelmäellä oli morsiamena edellisen sulhasen sisko Aili Wallin, josta tuli kauppias, ja sulhasena Erkki Mikkola Tunkelon kylän Kiviniemen talosta. (Tiedot Eija Helpiölältä, joka oli hiukan epävarma Mikkolan etunimestä. Asia varmistui Mirja Jaskarilta ja Längelmäen historiasta III, s. 309.)

haat2

Koko hääväki ja kaksi automobiiliä on päässyt yhteiskuvaan Längelmäellä. Morsiuspari  tuntematon (korjattu  Kimmo Vuorisen ilmoituksen mukaan 19.11.2017). Pihamaa on koristettu nuorilla koivuilla. Kuva  E. Aro Jämsä, Paltanmäen kotiseutumuseon kokoelmasta. 

 

Kuvien tiedoissa saattaa olla erheitä, mutta julkaisen ne silti, koska toivon, että joku lukija oikaisisi ja täydentäisi niitä tarvittaessa. Tärkeintä on, että tiedot olisivat mahdollisimman oikein.

Koskahan nämä jälkimmäiset häät vietettiin?  Vastaus 19.11.2017: Aili Wallinin ja Erkki Mikkolan häät 30.8.1931 (Kimmo Vuorinen). Heidän hääkuvaansa ei siis ole. 

 

Sota vei kolmekymmentäluvun sulhasia

En voi olla mainitsematta, että näiden 1930-luvulla perustettujen hämäläisperheitten kohtalona oli joutua sodan ankarasti koettelemiksi: Oma isäni kaatui jatkosodassa 34-vuotiaana, äiti oli juuri täyttänyt 30. Molemmat Längelmäen morsiamet jäivät myös sotaleskiksi, Erkki Mikkola kuoli talvisodan alussa 1939 ja Aarne Wallin jatkosodassa 4.9.1941, kaksi päivää myöhemmin kuin isäni.

Merkillinen yhtäläisyys isäni Jukka Mäkelän kanssa: miehet olivat melkein samanikäiset, Wallin vajaan vuoden vanhempi, syntynyt 1905. Kumpikin oli neljän lapsen isä. Tämän kirjoituksen sulhasista vain Viljo Mäkelä – se jonka häissä pukeuduttiin mustiin — selviytyi sodasta hengissä, toki haavoittuneena.

 

Maija-Liisa Mäkelä