Kruunuhäät 1950: Vehkalahdesta Suojan kautta Paltanmäelle

Orivesi ennen vanhaan -blogin vuosikatsauksessa  Oriveden Järjestöjen talolla (Latokartanontie 2) keskiviikkona 21. maaliskuuta 2018 käytiin läpi mm. mitkä olivat vuoden aikana blogin lukijoiden suosikkikertomukset tai vaikkapa ne 30 maata, joissa blogi on avattu. Blogisti kertoi myös, miten monenlaista apua lukijayhteisö ja sen ulkopuoliset ovat antaneet hänelle. 

 

Kruunuhäitten morsiusparit 6.8.1950 Paltanmäellä: Heikki Lepo (vas.), Tellervo Valta, Kaisu Sihvo, Tuomo Huitu.  Kaisun puku on turkoosinsinertävä. Kansallispukuja vilahtelee vieraitten yllä. 

 

Tämä blogikirjoitus syntyi kokeiluna: ensin keräsin eläviltä muistajilta aineistoa, jonka pohjalta koostin  kokonaiskuvauksen.
Se syntyi yhteisöllisesti vielä elävistä muistoista. 

Monet muistajat, jotka olivat olleet mukana vuoden 1950 kruunuhäissä tai ainakin kuulleet niistä, saatiin kertomaan ja lainaamaan valokuvia. 

Aikaisemmin olen kirjoittanut niin vanhoista asioista, että muistajia ei ole juurikaan ollut.  Tieto on ollut pakko poimia pääosin kirjallisista lähteistä ja kuvista, jopa äänitteistä.

 

Kruunuhäissä morsiamella on kruunu

Aineistoa koostaessani minulta kysyttiin, mitkä ne kruunuhäät oikein ovat. Siispä käsiteselvennys:

Kruunuhäät ovat saaneet nimensä siitä, että niissä morsian kantaa morsiuskruunua. Nykyaikana kruunuhäät ovat näytännöllisiä perinnehäitä,  spektaakkeleita, joissa morsiuspari ja häävieraat ovat roolihenkilöinä. Häissä noudatetaan vanhoja tapoja ja osallistujat ovat pukeutuneet esitettävän ajankohdan asuihin.

Laajasti kuvaamani vuoden 1933 perinnehäät olivat myös kruunuhäät, mutta järjestäjät halusivat kutsua niitä vanhoiksi hämäläisiksi häiksi. Etelä-Pohjanmaalla, mistä vuoden 1950 Oriveden kruunuhäiden malli tuli, kruunuhäitä pidettiin paikoin melko tiuhaan aina 1960-luvulle saakka. Oriveden naapuristossa niitä on ollut harvakseen.

 

Kruunumorsiamet ja orivesiläisyleisö muistajina

Hienointa oli, että molemmat vuoden 1950 kruunumorsiamet Kaisu Huitu, o.s. Sihvo, 87 v, ja Tellervo Jokinen, o.s. Valta, 91 v, olivat tavoitettavissa ja kertoivat auliisti omia muistojaan haastattelijoille. 

 

Kaisu Sihvon kruunuhääalbumin etulehti.

 

Työ eteni suunnilleen näin:

1. Kuvilla oli entistä keskeisempi rooli. Kaisu Huitu oli ennalta lainannut kruunuhääalbuminsa minulle. Sen valokuvia skannasin blogiluonnokseen, jonka asetin jo varhaisessa vaiheessa nähtäväksi  verkkosivuilleni.

2. Tarmokas vapaaehtoistukeni Leena Oksa otti yhteyden Tellervo Jokisen sukuun, ja Tellervon edesmenneen puolison Leo Jokisen nuorin sisar, kokenut sukututkija Marja-Leena Töyrylä,  otti ystävällisesti tehtäväkseen haastatella tätä kruunumorsianta. Hän skannasi ja lähetti myös Tellervolta löytyneitä kruunuhääkuvia.

3. Asettelin niitä aikajärjestyksessä täydentämään Kaisun albumin kuvia, ja sainkin melko kattavan kuvakertomuksen blogiluonnokseeni.

4. Sitten oli vuorossa 21. helmikuuta 2018 blogiesittelyjeni sarjassa avoin keskustelutilaisuus Järjestöjen talolla (Latokartanontie 2, Orivesi). Siellä heijastettiin nähtäväksi kruunuhääkuvien kavalkadi. Tunnistettiin henkilöitä ja paikkoja. Haastattelin Kaisu Huitua sekä Marja-Leena Töyrylää, joka toi Espoosta asti kälynsä Tellervon terveiset. 

5. Syntyi  innostunut, vilkas yleisökeskustelu, jonka antia olen sittemmin hiukkasen tarkistanut ja lisännyt. ”Koneenkäyttäjänä” tilaisuudessa toiminut Merita Lähteenmäki oli myös kirjurina, kun valokuvien henkilöitä ja paikkoja tunnistettiin. Sain monen monta arvokasta tietoa juttuni täydennykseksi.

6. Juttua jatkettiin kahvihetkessä Lähimmäisen kamarin puolella. 

Blogikertomus rakentui asteittain tämän kaiken pohjalta. 

Kiitos kaikille muisteluista ja aineiston lainaamisesta! 

 

 

Oriveden kruunuhäät sunnuntaina 6.8.1950

Tuottaja ja ohjaaja Jukka Harju Etelä-Pohjanmaalta

Soittajat Tuurin pelimannit 

Hääpareja esittivät (ei vihitty oikeasti):

Kaisu Sihvo (myöh. Huitu) ja Tuomo Huitu

Tellervo Valta (myöh. Jokinen) ja Heikki Lepo

 

 

 

Tellervo Jokisen tallentama leike häitä seuraavan viikon Aamulehdestä.  Lehden ja Kaisu Huitun tietojen välillä on pieni ristiriita: Kaisun mukaan Suojalle poikettiin hääaterialle jo menomatkalla. 

 

Kuvakavalkadi Kaisu Sihvon (> Huitu) ja Tellervo Valtan (> Jokinen) albumeista

 

(Tellervo Jokiselta saatujen kuvien tekstit ruskealla värillä)  

 

Lähtöhetki klo 12: Hääparia esittävät Tellervo Valta ja Heikki Lepo lähdössä kolmansina hevoskulkueessa Vehkalahden Anttilan pihasta. Taustalla talon navetta.  Oman Veitto-hevosensa ohjaksissa seppä Matti Seppälä, kärryt lainattu Hörtsänältä.  (Tämä kuva vaihdettu ensimmäiseksi ja tiedot tarkistettu 1.3.2018). 

 

Hääkulkue ohittaa puolenpäivän jälkeen Oriveden rautatieaseman. Kulkuetta johtavat Tuurin pelimannit, jotka saivat parhaat rattaat. 

 

Kulkue tulossa Kirkonmäkeä ylös hautausmaan kohdalla. Ensimmäisenä (pelimannien jälkeen) Kaisu Sihvo ja Tuomo Huitu, ohjissa Väinö Huitu. Perässä Tellervo Valta ja Heikki Lepo Matti Seppälän kyydissä.  

 

 

Kruunuhääpari Tuomo Huitu ja Kaisu Sihvo kulkueessa Oriveden Kirkonkylässä Läsitorin kohdalla. Ohjastajana sulhasen pikkuveli Väinö Huitu. 

 

 

Johtajaopettaja K.R. Mäntysaari itse ohjaksissa, vaimoa esittää kampaaja Elvi Timonen.  Katsojista tunnistettu keskellä  talon seinämällä viuluniekka Aali Snellman. 

 

 

Hevoskulkueessa viimeisenä muonamiespari, emäntä ohjaksissa. Kansa seuraa Kirkonkylän raitin täydeltä.  Poliisimiehet arvattavasti vas. nimismies Jalmari Lano, kesk. Bruno Jokinen ja oik. Svante Elo (he olivat Oriveden todellista virkavaltaa).  Talot edestä taaksepäin Kauppakunta Kotipohja, vanha (ent. Kytöniemen) apteekki, Osuusliike Kanta-Häme ja Ilmari Paunun Teerijoki. 

 

 

Kruunuhääväkeä Suojan edessä 6.8.1950.  Hääparit vasemmalta: Tellervo Valta ja Heikki Lepo, Kaisu Sihvo ja Tuomo Huitu, vieressään  Anna Suramo ja Jukka Harju. Suramon takana vas. Senja Sierilä ja oik. Kaleva Mäntysaari.  Kymmenvuotiaat morsiustytöt vas. Pirkko Lilja (> Karhunmaa) ja Elina Rantanen  (> Jarkko).  

 

Kruunuhääateria Suojalla. Kahden kynttilän välissä  hammaslääk. Anna Suramo ja ohjaaja Jukka Harju, jotka esittivät Kaisu-morsiamen vanhempia. 

 

Suojalta lähdettiin kävellen Paltanmäelle (Museomäki). Takana häämöttää Läsitorin pylväs ja monihaarainen tienviitta sekä Vuorisen talo (tunnistettu yleisötilaisuudessa  21.2.2018).

 

Paltanmäelle noustiin soittajat etunenässä. 

 

 

Kahvit  (oikeat vai korvikkeet?) Paltanmäen tanssilavan kioskista. 

 

 

Paltanmäen avolavalla hääväki valmistautuu tanssinäytökseen. 

 

 

Häävalssi alkaa.

 

 

Näkymä Paltanmäen silloisesta näkötornista tanssilavan suuntaan illansuussa 6.8.1950. 

 

Kulta- ja hopeahääpari

Otteita Marja-Leena Töyrylän muistiin merkitsemästä Tellervo Jokisen puhelinhaastattelusta 18.1.2018:

”Kruunuhääparit olivat nimellä kultahääpari Kaisu Sihvo ja Tuomo Huitu sekä hopeahääpari Tellervo Valta ja Heikki Lepo.

Kulta- ja hopeakruunun kuljetti mukanaan Jukka Harju Pohjanmaalta. Hän kiersi ympäri Suomen organisoimassa kruunuhäitä, myös näytelmävaatevarasto kulki hänen mukanaan.

Orivedellä organisoimassa olivat hammaslääkäri Anna Suramo ja (kampaaja) Senja Sierilä, joka ohjasi talven aikana seuratanssiopetuksen ja harjoitukset. ”

”” Tuona aikana oli paljon seuratoimintaa,  puuhattiin kaikenlaista hauskaa yhdessä sota-ajan tapahtumista vapauduttua (Tellervo Jokinen).

Kruunun valinnassa putkahti hääkulkueitten orivesiläisen erityistuntijan taiteilija Paavo Toivosen nimi esiin. Tellervon  mukaan Toivonen ei hyväksynyt hämäläistä morsianta esittävälle pohjalaista kultakruunua, vaan järjesti puolukanvarvuilla koristellun suuremman kruunun Kaisulle, Tellervon päähän laitettiin sitten pienempi kultakruunu.

Seuraavaan olen poiminut taustatietoja vihkosesta Oriveden Ponnistus 1908–1958,
s. 15 ja 16:

Kruunuhäiden pääjärjestäjän Oriveden Ponnistus r.y:n puheenjohtaja kenkätehtailija Paavo Lilja (> Karhunmaa), joka Aamulehden mukaan piti tervetuliaispuheen, toimi Ponnistuksen johdossa vuodet 1934–1939 ja 1944—1950 (jälkimmäinen jakso on pudonnut pois julkaisusta Oriveden Ponnistus 1908–2008!).

Tellervo Jokisen mainitsemat organisoijat  Anna Suramo  ja Senja Sierilä olivat Ponnistuksen Naisosaston aktiivitoimijoita ja entisiä puheenjohtajia: Senja Sierilä 1945-1947 ja Anna Suramo 1948-1949. Vuoden 1950 puheenjohtaja oli Aili Oikarinen.

 

Ohjaaja valitsi morsiusparit tanssikurssilta

Kaisu Sihvo oli tullut vuonna 1949 Orivedelle Karjalan evakkona. Hän meni jo saman vuoden syksyllä mukaan Oriveden Ponnistuksen Suojalla järjestämiin vanhojen häätanssien harjoituksiin, joita pidettiin joka viikko kesään asti.

Kaisu kertoo, että tanssiharjoitusten loppuvaiheessa Jukka Harju kerran osoitti sormella kruunuhääparit: tuo pari ja tuo pari. Aivan umpimähkään hän ei varmaan valintaansa tehnyt, luulenpa hänen valinneen parhaat tanssijat.

Tällaiset olivat Harjun valinnat häitten päähenkilöiksi:

Maanviljelijä Tuomo Huitu, 1925–2000,  ja Oripohjan aseman konttoriapulainen Kaisu Sihvo, s. 1930.
Libristi Tellervo Valta ja rakennusmestari Heikki Lepo samanikäiset, syntyneet vuonna 1927.

 

Kymmenvuotiaat morsiustytöt

Hääväen yhteiskuvassa mukana olleitten morsiustyttöjen tiedot aiheuttivat yllättäen päänvaivaa. Moni tunnisti heidät Liljan Pirkoksi ja Rantasen Elinaksi.

Kuvassa tytöt näyttävät noin 10-vuotiailta, mutta esim. Oriveden yhteiskoulun 50-vuotismatrikkelissa Pirkko Liljan syntymävuodeksi on merkitty 1947! Tiesin, ettei se ollut mahdollista, mutta koulultakaan ei löytynyt muuta tietoa. Monipolvisen kyselykierroksen jälkeen entinen luokkatoverini Tuula Vainio, o.s. Jokinen hankki sukututkimustiedon, jonka mukaan  Pirkko oli syntynyt vuonna 1940 kuten Elinakin.

Martti Vuoriselta sain vahvistuksen siihen, että hänen luokallaan yhteiskoulussa oli vähän aikaa toinen, v. 1947 syntynyt Pirkko Lilja. 

 

Vuosi 1950 yhteisissä muistoissamme

 

Kahvia vai korviketta?

Keskustelutilaisuudessa pohdittiin monia aikaan liittyviä ilmiöitä. Sotien päättymisestä oli kruunuhäitten aikaan vasta viitisen vuotta. Elettiin pula-ajan loppua, vaikka suurin osa tarvikkeitten säännöstelystä oli jo purettu. Pula-ajan katsottiin päättyneen vasta kun kahvi vapautui vuonna 1954.

Kahvi oli siis vielä kortilla. Yhdessä innostuttiin pohtimaan, juotiinko kruunuhäissä kahvia vai korviketta. Kaupoista sai sodan jälkeen säännöstelykupongilla henkilöä kohden ¼ kg korviketta kuukaudessa. Kahvia se sisälsi korkeintaan 25 %, loput erilaisia korvikeaineita kuten paahdettua viljaa, juureksia ja sikuria tai voikukanjuurta.

Tuohon aikaan sai kuitenkin jo ostaa myös kalliimpaa ns. verokahvia, josta paahtimo oli maksanut valtiolle valmisteveroa. Arveltiin, että Ponnistus oli kaiketi hankkinut häihin tätä oikeaa kahvia. Muussa tapauksessa häävieraitten olisi pitänyt tuoda omat kahvikuponkinsa. Myös Tellervo Jokinen muistaa Oriveden kruunuhäissä tarjotun kahvia eikä korviketta.

Mietittiin myös yhdessä, mitä ruokia suurista savikupeista mahdettiin tarjota hääaterialla. Ainakaan Kaisu ei sitä muista. Tellervolla on ruokailukuva, jossa syödään arvatenkin lihasoppaa tai muuta liemiruokaa.

Hevoskulkue

Hääkulkueeseen osallistui Aamulehden mukaan parikymmentä hevosvaljakkoa. Kiesejä oli lainailtu isoista taloista.

Niiden kulkema matka oli kuutisen kilometriä eli paljon pidempi kuin vuoden 1933 häissä: noin kilometri Kirkonkylän Parpolasta Oriveden Opistolle. Toista hääparia kuljettaneella seppä Matti Seppälällä oli Onnistaipaleen Hörtsänältä lainatut kiesit.

Komea, kiiltäväkupeinen hevonen oli Matti-sepän oma juoksijaori.  Hän ohjasti itse kasvattamaansa vikuria Veittoa. Matin veljentytär Ulla-Maija Hildeen, o.s. Seppälä muisteli, että nimi oli alun perin Veikko, mutta kun Helena-sisko ( > Boegens) ei pienenä osannut sanoa k-äännettä, nimi muuntui aikuistenkin suussa Veitoksi.

 

Kuinkas sitten kävikään!

Vuoden 1950 kultahääparista Kaisu Sihvosta ja Tuomo Huitusta tuli loppujen lopuksi oikea aviopari. Kruunuhäitten jälkeen Tuomo otti tavakseen noutaa Kaisun Oripohjan asemalta tämän työpäivän päättyessä ja saatella hänet kotiin.  30.6.1951 pari vietti oikeita häitä, mutta tällä kertaa pienessä piirissä.

 

Vuosien 1933 ja 1950 häitten vertailua

Vuoden 1933 mahtihäissä korostui niitten hämäläisyys ja koko: olihan häänäytöksen varsinaisia vieraita 400, ja lisäksi lähes kaksisataa ylimääräistä sekä kuokkavieraat. Laaja ohjelma ruokailuineen noudatti tarkkaan vanhaa orivesiläistä perinnettä. Eriaiheisia oheistilaisuuksia oli runsaasti, mikä takasi ison osallistujamäärän.

Vuoden 1950 häät olivat hiukan pienemmät ja vaatimattomammat, ja ne järjestettiin Jukka Harjun ohjaaman eteläpohjalaisen mallin mukaan. Harjusta en ole löytänyt taustatietoja, mutta hän lienee ollut Tuurista kuten pelimannit, jotka hän toi mukanaan.

Vuoden 1933 mahtihäät pidettiin Oriveden opistolla, vuoden 1950 häät Suojan talolla.

Hevoskulkueen matka oli 1950 kuutisen kilometriä eli paljon pidempi kuin vuoden 1933 häissä: noin kilometri Kirkonkylän Parpolasta Oriveden opistolle.

Vuoden 1950 häihin osallistuvien vieraitten määrää en toistaiseksi tiedä, mutta ulkopuolista yleisöä arvioitiin  olleen liikkeellä molemmissa häissä viitisentuhatta. Kaunis sää suosi kumpaakin juhlaa. Oriveden asukasluku oli vuonna 1933 noin 6.100  ja 1950 liki 8.300. Vanhemmissa häissä oli kaiketi  enemmän Oriveden ulkopuolisia katsojia.

 

 

 

Vas. Paavo Karhunmaa (ent. Lilja) puhumassa 1952, paikka tuntematon. Kaupungin kuva-arkisto. Oik. Paavo Toivonen ohjaa näytelmää Paltanmäellä 1937. Kuva Leena Oksalta. 

 

Yhteistä kummallekin tapahtumalle oli, että toinen järjestäjistä oli Oriveden Ponnistus! Ponnistuksessa aktiivisesti toiminut kenkätehtaanjohtaja Paavo Lilja (myöh. Karhunmaa), joka oli sekä liikunnan että kulttuurin ystävä, oli taustavoimana molemmissa häissä. Vuonna 1933 päävastuussa oli käsittääkseni Oriveden Museoyhdistys, pääorganisoijana  tilallinen Hugo Hörtsänä, puvustajana ja ohjaajana taiteilija Paavo Toivonen, lyömättömiä kotiseutumiehiä molemmat. Kaikki tehtiin yksityiskohtia myöten omin voimin.

1950 häät ostettiin luultavasti kokonaisuutena malliohjelmineen, soittajineen ja pukuineen eteläpohjalaiselta Jukka Harjulta. Päävastuu tilaisuuksista oli arvatenkin Ponnistuksen käsissä, ja toisena järjestäjänä toimineita Oriveden sotainvalideja haluttiin kaiketi tukea juhlien tuotolla.

Maija-Liisa Mäkelä

Mainokset

Suurjuhlat valloittivat Oriveden Sanomat

 

 

Hääkulkue silloisen Pölkkysen talon edessä. Läsitorin tienviitan varjo vas. alakulmassa. Kuva Leena Oksan albumista. 

 

 

 

Oriveden Sanomat 3.8.1933 / numero 31: juhlaraportin lavea alkuosa 

 

Oriveden suurjuhlat

 

Suurten hämäläisten perinnehäiden ja niihin liittyvän juhla-viikonlopun 29.-30.7. 1933 jälkeinen Oriveden Sanomien numero ilmestyi torstaina 3.8. Lehden etusivulta alkaa raportti ajan kuvailevaan, monisanaiseen tyyliin otsikkonaan Oriveden suurjuhlat.

Siihen mahtuvat pääasiassa vain itse häihin ja niiden taustaan liittyvät tapahtumat.  Heti alkuun ilmoitetaan juhlaselostuksen muilta osin jatkuvan lehden seuraavassa numerossa eli torstaina 10.8. Varsinaiset selostukset lienee kirjoittanut päätoimittaja Väinö Paavola. Osa kahden numeron jutuista on luultavasti toimittaja Apsa Lauttajärven kynästä. Molemmat olivat koulutukseltaan kansakoulunopettajia. 

 

Suurjuhlat valloittivat paikallislehden siis kahdessakin mielessä: ne valtasivat näyttävästi palstatilaa lehden kahdesta numerosta, ja asiasta kirjoittaneet tuntuivat olevan kerrassaan juhlien vallassa, ihastuksissaan ja helpottuneita.

 

Päätoimittaja, kansakoulunopettaja (1882-1953) Väinö Paavola oli kotiseudun ystävä ja monipuolinen kulttuurimies: kuoronjohtaja, säveltäjä ja kirjakauppias, mukana Museoyhdistyksen, Oriveden yhteiskoulun ja opiston johtokunnassa, jossa lopulta puheenjohtajana, sekä seurakunnan ja kunnan elimissä kunnanhallituksesta kirjastolautakuntaan.

Hän oli monitoiminen, mutta tiettävästi vaatimaton mies: ”täysin vailla itserakkauden ja omahyväisyyden tuntoja,” kuten Paavolan oppilas Hely Teiskonlahti (> Mattila) on todennut (Oriveden Seudun Joulu 1986, s. 23). Paavolasta on huomattavan vähän valokuvia suvunkin parissa.

 

Vetinen sää haittasi alkuun, mutta sunnuntaiaamu oli kaunis

Ensimmäiseksi lehdessä pohdiskellaan seikkaperäisesti  juhlien onnistumiseen vaikuttaneita syitä. Toimittaja kertaa koko kesän sääolot: Edellisten viikkojen sateet olivat estäneet monia ”lähtemästä suunnittelemilleen huvimatkoille”. Vielä ensimmäisen juhlapäivän lauantain iltapuoli oli sateinen. Vettä valui tavattoman anteliaasti, mutta pilvet kiirehtivät koillista kohti kuin ”Vienan viluisille maille”.  Seuraa selostuksen lyhin ja iskevin lause: ”Sunnuntaiaamu oli kaunis.” Viime hetken  säänmuutos pelasti juhlat, joista suuri osa oli suunniteltu ulkoilmatapahtumiksi.

 

5 000 henkeä liikkeellä 6 000 asukkaan pitäjässä

Toimittaja arvelee Orivedellä olleen liikkeellä viitisentuhatta vierasta. Lehden samassa numerossa Oriveden väkiluvuksi mainitaan 6 114 henkeä. Toki juhlavieraissa on ollut paljon myös orivesiläisiä, mutta lehdessä kuvataan, miten väkeä tulvi eri suunnilta täpötäysissä linja-autoissa ja junissa, hevosilla ja polkupyörillä.

 

Juhlien vetovoiman syyksi hän arvelee paikkakunnan maineen lisäksi syyt, joista hän haluaa erikseen mainita kuvauksensa loppuosassa: Yleisölle tarjottiin jotakin uutta mitä ei ollut ennen koettu.

”Nyt oli uutta se vanha, jota emme ole tottuneet näkemään: hääjuhla ruokailupöytineen, kalustoineen ja juhlamenoineen…”

 

Idean isä Hugo Hörtsänä                                                  

Tämän uutuuden keksijäksi Oriveden Sanomat  nimeää Museoyhdistyksen johtokunnan puheenjohtajan Hugo Hörtsänän.  ”Hänen aloitteestaan ja hänen työllään häät saatiin toimeksi”, lehti toteaa.

Oliko myös juhlaviikonlopun kokonaissuunnitelma ja käytännön johto Hugo Hörtsänän käsissä, sitä en tiedä.

 

 

Hörtsänän puutarhalammen sillalla isäntä Hugo (vas.) vieraineen v. 1928. Kuva kirjoittajalta. 

Myös juhlien tiedotus oli hoidettu Oriveden Sanomien mukaan hyvin: ”niistä oli kirjoitettu ja ilmoituksien levittämisestä oli pidetty parhainta huolta.” Ilmoitukset sähkö- ja puhelintolpissa sekä latojen ovissa taisivat tuoda tiedon parhaiten kaukaisiinkin kyliin.

 

Pääjärjestäjät Museoyhdistys ja Ponnistus

Vuoden 1933 suurjuhlien järjestäjänä on yleensä pidetty vuoden vanhaa Oriveden Museoyhdistystä  ja Voimistelu- ja Urheiluseura Ponnistusta, jonka silloinen sihteeri ja tuleva puheenjohtaja, kenkätehtailija Paavo Lilja oli myös kulttuurin ystävä.

Ponnistus järjestikin suurjuhlien ohjelmaan piirikunnalliset urheilukilpailut, tanssit Suojalla, oman 25-vuotisjuhlansa sekä Museoyhdistyksen kanssa yhteisen arvokkaan ohjelmallisen iltaman Suojalla, ajaltaan päällekkäin häätilaisuuden kanssa.

Paavo Liljasta (1905–1994, myöhemmin Karhunmaa) oli tullut 1930-luvun alussa Oriveden kenkätehtaan johtaja. Hänellä oli merkittävä rooli paikkakunnalla mm. kunnalliselämässä. Hän oli myös innokas urheilu- ja teatterimies. Näytelmät jopa otettiin mukaan Ponnistuksen toimintaan Liljan toimiessa myöhemmin seuran puheenjohtajana.

 

Oriveden opiston ja Laaksovirtojen suursaavutuksia?

”Mutta suurten juhlien pitämiseksi tarvitaan määrättyjä edellytyksiä. Sellaisia ovat sopivat juhlapaikat, huoneustot ja ne kyvyt, jotka huolehtivat tavanmukaisesta ohjelmasta ja monen monista muista seikoista. .. niitä oli auliisti tarjolla. Oriveden laajalti tunnetun opiston suomat mahdollisuudet käytettiin joka suhteessa.

Sen juhlakenttä laululavoineen, sen avarat suojat, sen keittiöt ja emäntien tarmo ja taito – kaikki ne olivat välttämättömät. Samoin tarvittiin henkistä varallisuutta tukemaan suurjuhliamme. Niiden onnistuminen on siis suureksi osaksi Oriveden opiston ja ennen kaikkea sen johtajan ja johtajattaren, Aarne ja Sylvi Laaksovirran ansiota.” – Näin sanasta sanaan Oriveden Sanomat. Myötämieliset sanat ovat luultavasti päätoimittaja Väinö Paavolan, jolla oli silloin jo toistakymmentä vuotta ollut likeiset suhteet Oriveden opistoon mm. sen johtokunnassa.

Laaksovirroilla oli melkoinen kokemus näyttävien juhlien järjestämisestä, ja on houkutus nimetä vuoden 1933 suurjuhlat opiston ja heidän heidän tähtihetkikseen. Oriveden opiston oma 20-vuotisjuhla presidenttivierailuineen vuonna 1929 lienee sittenkin ollut heille se todellinen suursaavutus.

Tähän viittaa heidän Leena-tyttärensä muistellessaan Oriveden aikaa: ”Mieleenpainuvimmat ´isot juhlat´ olivat ne, jotka vietettiin kesällä 1929 ulkoilmassa. Oriveden Opisto täytti 20 vuotta.” (Valvanne, Leena: Rakkautta pyytämättä: Valtakunnankätilö muistelee – Oriveden Seudun Joulu 1993, s. 22).

 

Mukana muita paikallisvaikuttajia

Oriveden Sanomat jatkaa: ”Monilla muillakin on ollut huomattava osuutensa, kuten insinööri Martti Mikkolalla ja hänen puolisollaan arkkitehti Toini Mikkolalla sekä Oriveden seurakunnan sielunpaimenilla ja urkurilla.”  Juhlajumalanpalveluksessa lääninrovasti, kirkkoherra Kaapo Kostia saarnasi, liturgina ja vihkipappina toimi pastori H. D. Pennanen, kanttori Kalervo Peltonen johti musiikkia ja esitti yksinlaulua.

Hirsilän kenkätehtaan johtaja Mikkola oli kotiseutuhenkinen Oriveden opiston ystävä, noihin aikoihin sen johtokunnan varapuheenjohtaja, ja hänen Toini-vaimonsa puolestaan monipuolinen kulttuuri-ihminen ja mm. opiston ylläpitämän Kotitalouskoulun johtokunnan jäsen.

Uskon Oriveden Sanomien päätoimittajalla, kansakoulunopettaja, musiikkimies Väinö Paavolalla olleen itselläänkin lusikkansa juhlasopassa. Ainakin hän oli hoitelemassa juhlien musiikkiohjelmaa ja näyttävää ennakkotiedotusta.

 

Väinö Paavola kotipianon ääressä. Kuva kirjoittajalta. 

Väinö Paavolan kynästä lienee seuraava Oriveden Sanomien  maininta: ”Olkaamme vain kaikki apuna olleet siitä hyvillämme, että olemme saaneet ja voineet voimillamme vaikuttaa hyvän yhteisen asian onnistumiseksi. ”

 

Maija-Liisa Mäkelä

Suurjuhlaviikonloppu heinäkuussa 1933: Kruunuhäiden lisäksi toistakymmentä muuta tapahtumaa!

 

Mustaa morsianta Fanni Arosta viedään (häätalolta Oriveden opistolta poispäin!), sulhanen  Jalo Lepistö. Takana silloinen Pölkkysen kauppatalo. Kuva Kalle Seppälän suvulta. 

 

Vanhanaikaiset hämäläiset häät 1933

 

Ensimmäisen kirjoituksen kesän 1933 mahtavista perinnehäistä Orivedellä julkaisin blogissani itsenäisyyspäivänä 2017 nimellä MAANKUULUT PERINNEHÄÄT 1933 vetivät  5000 vierasta Orivedelle. Niiden järjestäjät puhuivat vanhanaikaisista hämäläisistä häistä.

Niitä on kutsuttu myöhemmin myös kruunuhäiksi, kuten vuonna 1947 Eräjärvellä ja 1950 Orivedellä järjestettyä hääspektaakkelia. Ne olivat ikään kuin näytöksiä, hääpareilla ja vierailla oli roolit ja ajankohdan mukaiset asut, mutta vuoden 1933 häissä vihittiin kaksi todellista hääparia.

Vuoden 1933 juhliin kietoutuvaa uutta taustatietoa olen viime syksyn aikana saanut eri puolilta niin paljon, että pidän velvollisuutenani tallentaa sitä useaankin juttuun.

Näistä suurhäistä olin vuosia sitten onnistunut hankkimaan vain yhden hyvän lähteen: kirjaston kaukopalvelun välittämän kopion Suomen kuvalehden runsaskuvaisesta artikkelista Oriwedellä oliwat sitten ne suuret häät,  kirjoittanut Kerttu Helme (SK 1933:33). Kopiokoneen jälki oli kuitenkin sen verran huonolaatuisia, ettei kuvia voinut julkaista.

Asia jäi silleen vuosiksi, kunnes sain lainaksi alkuperäisen lehden, tosin sidottuna puolivuosikertana: paino kolme kiloa, iso sivukoko. Siitä skannaaminen oli todella tukalaa, tuloksena sentään muutama jotenkuten siedettävä kuva.

Käytän seuraavassa kuitenkin häissä myytyjä ”virallisia” kuvia, joita seppä Kalle Seppälän poika Mikko ystävällisesti hankki käyttööni sisarensa Marja Ijäksen omistamista isänsä kokoelmista. Ne ovat samoja, joita  julkaistiin Suomen Kuvalehdessä, josta olen lainannut joitakin kuvatekstejä.

 

”Nuorisoa, vallesmannin sukulaisia.” Toivo ja Laina Hänninen 1933 hääkulkueessa. Seuraavana ”siltavouti emäntineen” (Kyllikki Eerola).  Kuva Seppälän suvulta.

 

 

Hääkulkueessa 1933 ”Mattilan väki.” Kuva Seppälän suvulta.

 

 

Hääkulkueessa 1933. ”Torppari Kytölä”. Kuva Seppälän suvulta. – Kuva lisätty 16.1.2018. 

 

Julkistan seuraavassa lukijoitten ihmeteltäväksi Oriveden Sanomien ilmoituksen kesältä 1933. Olin saanut sen taiteilija Paavo Toivosen tyttäreltä Leena Oksalta. Koska nytkin sanomalehtikopio on huonohko, jäljennän sen tiedot tähän ja lisään loppuun asiaa selventävää taustatietoa:

 

Oriveden suurjuhlien ohjelmisto.

 

 

Lauantaina 29. p. heinäk.

Klo 18.       S.V.U.L:n Hämeen Piirin mestaruuskilpailut ja Hämeen Piirin maalaisseurojen välinen kilpailu 4×800 metriä kiertopalkinnosta.
Suojan urheilukentällä.

Klo 18.       Oriveden Opiston Toveriliiton kesäkokous Oriveden Opistolla.

Klo 20.       Toveriliiton illanvietto Oriveden Opistolla.

Klo 20.30   Oriveden V.- ja U.-seura Ponnistuksen järjestämät tanssiaiset Suojalla.

 

Sunnuntaina 30. p. heinäk.

Klo 9          Torvisoittoa Paltanvuorelta

 

Klo 10.       Juhlajumalanpalvelus Oriveden kirkossa, jonka loputtua:

                  JUHLALLINEN PARIEN VIHKIMINEN.

 

Klo 10.       Torvisoittokuntien yhteisharjoitus Kansanopiston laululavalla.

 

Klo 11.       Kuorojen yhteisharjoitus Kansanopiston laululavalla.

 

Klo 13.       Kansakoululasten yhteislauluharjoitus torvien säestyksellä Kansanopiston laululavalla.

 

Klo 12.30   Oriveden V.- ja U.-seura Ponnistuksen 25-VUOTISJUHLA Suojan urheilukentällä ja edellisen päivän kilpailujen jatko

                  Juhlapuhujana lehtori A. Mikkonen.

 

Klo 14.30   ORIVEDEN MUSEOYHDISTYKSEN KANSANJUHLA Oriveden kansanopiston juhlakentällä.

                  Ohjelma mitä arvokkainta: Torvisoittoa, kuoro-, lastenlaulu- ja lausuntaesityksineen.
Juhlapuhujana rehtori K. V. Kaukovalta.

 

Klo 18.       VANHANAIKAISET HÄMÄLÄISET HÄÄT.

                  Sulhasien, lähettien ja sulhasten puhemiehineen, soittajineen ja muine vieraineen kirkoltapäin maantietä hevosilla ajaen tulo kansanopiston alaportista häätalon pihaan kansanopiston juhlakentälle, jossa tapahtuu heidän vastaanottonsa. Sen jälkeen alkavat varsinaiset hääsyömingit, juomingit ja tanssit y. m. asiaan kuuluvat menot.

                  Noin klo 21 kuokkavieraat huutavat hääparit ulos ja ne, jotka lunastavat lipun häiden loppuosaan, lasketaan yhteiseen iloon.                  

                  Häihin kokonaisuudessaan osanotto niistä aiheutuvien suurten kustannusten tähden on Smk. 25:- hengeltä.

 

Klo 19.       Museoyhdistyksen ja Ponnistuksen yhteinen arvokas ohjelmallinen iltama Suojalla. Juhlapuhujana lehtori A. Mikkonen.

 

Klo 24.       Loppujuhla ilotulituksineen Kansanopiston juhlakentällä.

 

                    Junien, laivojen ja autojen kulut juhlayleisölle sopivat.

——

 

Yllä olevasta ohjelmasta paljastuu hämmästyttävä asia: suurhäitten kanssa samana viikonloppuna 29.–30.7.1933 Orivedellä olikin oikea tapahtumien suma: lauantai-illasta seuraavaan yöhön, osin päällekkäin toistakymmentä juhlaa tai tilaisuutta!

Ilmoituksen selostus vanhoista hämäläisistä häistä on hupaisa näyte sen ajan sanomalehtikielestä. Yhteen virkkeeseen yritetään ahtaa mahdollisimman paljon informaatiota jonkinlaisella kansliakielellä. 24:n sanan virkettä on hankala ymmärtää.

 

Taustatietoa

Paltanvuori  > Paltanmäki

Suoja

Suojeluskunta- ja käräjätalo keskellä Kirkonkylää, sotien jälkeen Oriveden manttaalisäätiön omistuksessa, Heikki Tiitolan suunnittelema rakennus valmistui 1923 ja vihittiin 1924.

vausti

baskeri´, ´lakki´, saanut nimensä vuoden 1926 Faust-elokuvasta, jonka  nimihenkilö käytti baskeria. Vausti-muotoa käytettiin jonkin verran länsi- ja keski-Suomessa, Orivedelläkin.

Kansanopiston  laululava
valmistunut 1929 presidentti Lauri Kristian  Relanderin vieraillessa opiston 20-vuotisjuhlissa, purettu 1952 (Timo Suvannon tieto).

Opiston 20-vuotisjuhliin 1929 rakennettu laululava, kuvan tilaisuus ja ajankohta tuntematon. Kuva kirjoittajalta. 

 

Kaukovalta, K. V. (1885–1943)

Oriveden opiston johtokunnan puheenjohtaja 1931–1934, rehtori, historioitsija, Tampere. Kirjoitti mm. Hämeen läänin historian I-III 1931. Hän vietti perheineen kesiä Karpin talossa Orivedellä.  (Tarkennukset oranssivärillä 29.1.2018.)

 

Maija-Liisa Mäkelä

 

 

MAANKUULUT PERINNEHÄÄT 1933 vetivät 5 000 vierasta Orivedelle

 

Huom.  Uusia tietoja ja kuvia hääparien sukulaisilta! Lisätty tammikuussa 2018 ja myöhemmin oranssilla ja vihreällä värillä.

 

Kuva Suomen kuvalehdestä no 1933: 33, s. 1084:  tyhjä hääsali ja artikkelin otsikko . 

Tämä artikkeli ilmestyi Suomen kuvalehden numerossa 1933: 33,  kirjoittajana tohtorinna Kerttu Helme Orivedeltä.  Runsaine kuvineen se käsitti neljä sivua.

Vaikka otsikko oli fraktuuralla painettu, teksti oli tavallista antiikva-kirjasinlajia kuten nykyään. Olen blogiin hiukan lyhennellyt tekstiä, mutta lisännyt kappalejakoa ja väliotsikoita sekä selventäviä tietoja, jotka lukija voi halutessaan ohittaa. Kuvat ovat peräisin useasta lähteestä, ja niitä voi tulla vielä lisää.

Ylinnä oleva kuva hääväestä on kopioitu Hannu Sinisalon Orivesi-historiasta, s. 323, kuvateksti: ”Hämäläisten perinnehäiden juhla-ateria Oriveden Opistolla 1933. Kuva E.M. Staf. – Hilkka Sahramiehen kuvakokoelma.”
Takana näkyvät morsiusparit katosta riippuvien hääkatosten alla. 

Lisäys myöhemmin: Jostain syystä tämä otsikkokuva ei aina näy näytöllä, vaikka se on kirjoittajan versiossa. 

 

Alkuperäinen Kerttu Helmeen teksti on seuraavassa ruskeilla kirjasimilla. Lisäämäni taustatiedot ovat puolestaan tätä mustaa perusväriä, myöhemmät lisäykset ja tarkistukset oranssia tai vihreää. Ruskeaa tekstiä seuraamalla voi aluksi lukea hänen yhtenäisen tarinansa hiukan lyhenneltynä:  

 

Sanot, häät kuin häät, mitäs niistä niin erinomaista?

Olipa vaan semmoiset häät, että ei Suomessa ole ennen nähty. Kansaa oli kokoontunut läheltä ja kaukaa.

 

Kirkossa vihittiin oikeasti kaksi paria

Aurinko paistoi sunnuntaiaamuna, ihmisiä tulvi kirkkoon lakkaamatta. En päässyt mistään ovesta sisälle kirkkoon, jossa jumalanpalvelus juuri oli päättynyt ja vihkimisen piti tapahtua. Kipusin sakariston kautta ja ystävällinen suntio sanoi: ”Menkää tuosta pappein penkkiin.” Kaksi arvovaltaista sanomalehtiedustajaa oli jo asettunut samaan penkkiin … tosin oli siinä ”pulla Eliinakin”.

Pulla-Eliina l. Pulla-Ellu alias Elina Silén, 1872–1948 kaupitteli Virtasen Leipuriliikkeen  pullia ympäri Orivettä. Hän oli joka paikassa tunnettu. Ks. kirja Oriveden Kirkonkylä s.  226-227.

Kaksi morsiusparia seisoi jo alttarin edessä. Pastorin ääni värähti liikutuksesta, kun hän kysyi näiltä liittoon aikovilta voisivatko he rakastaa toisiaan myötä- ja vastoinkäymisessä. Ja seurakunta sai kuulla kuinka 20-vuotias morsian lupasi rakastaa noin 30 vuotta itseään vanhempaa miestä ja kuinka tilallisen tytär tahtoi solmia ikuisen liiton nuoren pellonraivaajan kanssa.

 

Vihkikuvassa näyttäisi olevan kaksi valkoasuista morsianta. Monissa muissa kuvissa toisella on tumma puku. Onko  toinen vaihtanut välillä asua? Kuva Suomen kuvalehdestä no 1933: 33, s. 1084.

 

Kuvia katsellessa selvisi, että toisella morsiamella oli koko ajan tumma puku ja pitkä valkea huntu, joka harhautti takaapäin vilkaistaessa koko asun vaikuttamaan täysvalkoiselta (kuva yllä).

Pastori Harald Daniel Pennanen (1893–1955) Oriveden kappalainen 1.5.1920–30.6.1935 ja kirkkoherra 1.7.1935–22.5.1955.

Hääparit (tieto Oriveden Sanomat  3.8.1933 / no 31):
Edvard Laurila, kauppias ja Aini Ester Vuorinen, tilallisentytär
Jalo Hemming Lepistö, tilallisenpoika ja Fanny Aronen, tilallisentytär

 

Hääparien nimet ovat tiedossa, mutta kuka kertoisi kuka kukin on? 

Lisäys 10.1.2018: Tunnistamiseen on mahdollisuus blogin esittelytapahtumassa Oriveden Järjestöjen talolla, Latokartanontie 2, ke 17.1.2018 klo 13.

Yllä mainitussa tilaisuudessa oli kummankin morsiusparin sukuun kuuluvia henkilöitä, ja vastaus kuka kukin on –kysymykseen selvisi (ks. alla).  Saadut tiedot lisätty 29.1.2018 vihreällä tekstillä. 

Kiitokset tiedoista ja kuvista! 

 

Kumpi oli tummapukuinen, kumpi valkopukuinen morsian? 

Edvard (Eetu) Laurila (1885-1963) kauppias Oriveden Pitkäjärveltä, leski vuodesta 1930. Kolme tytärtä ensimmäisestä avioliitosta.
Valkopukuinen morsian Aini,  o.s. Vuorinen (1913-1977).  Lapset:  Aaro (s. 1935, k.),  Juhani, s. 1940 ja Leea Korhonen, o.s. Laurila, s. 1943.

Jalo Lepistö (1909-1984) työskenteli vaimonsa veljen Hannes Arosen perustamalla Oripohjan myllyllä.
Tummapukuinen morsian Fanni Aronen (1910-1965). Pariskunnan lapset Onni  Lepistö (s. 1934) ja Annikki Jutila, o.s. Lepistö  (1936-2014). 

 

”Niin suuri onni ja puhtaus sädehti tällä hetkellä alttarin ympärillä, että oli kuin ihminen  äkkiä olisi temmattu johonkin parempaan, onnellisempaan, johonkin, missä asuu kauneus.” (Kerttu Helme). Edessä Laurilat, etäämpänä Lepistöt. Kuva E.M. Staf, Tampere. Kopio Lepistön suvun kokoelmista lisätty 29.1.2018.   

 

Tumma-asuinen morsian Fanny ja miehensä Jalo Lepistö kotiväkensä ja vieraittensa ympäröiminä Parpolan pihassa valmiina hevoskulkueeseen.  Tunnistamisyrityksiä: Soittajista 3. vas.  Aatu Sepänniitty, hänestä oikealle voimistelunopettajat Toivo ja Laina Hänninen, Toivon takana seppä Kalle Seppälä, Lainasta 2. silinteripää oikealle  pelimanni Manu Peltonen, alias Sammaliston Manu. Sulhasen vieressä vas. opiston silloinen ompelun opettaja Aili Immeli. Morsiamen vieressä seisovan valkoasuisen naisen olan takaa  kurkistaa Saima Lukkarinen (myöh. Kössi). Kuvan  laidassa 2. oikealta  Kyllikki Eerola (myöh. Karppelin).  Kuva Seppälän suvulta.  HUOM. Selostusta selvennetty viimeksi 31.1.2018.  

Samasta tilanteesta hivenen poikkeava kuva, jossa esim. Kyllikki Eerola (2. oik.) näkyy kunnolla. — Tunnistettu ryypynjakajat: ylärivissä oik. Kalle Peltomaa, edessään  Lauri Vuorinen. Kuva Martti Vuoriselta, lisätty 12.3.2018. 

Sulhaset ottivat kotitalossaan, joksi oli varattu Parpolan talo lähellä kirkkoa, vastaan soittajansa, puhemiehensä ja muut häihin kutsutut vieraat. Morsiamen vieraat seisoivat oikealla ja sulhasen vasemmalla puolen tietä. Sitten lähdettiin ajamaan pitkin raittia morsiamien kotiin kukin sulhanen puhemiehensä kanssa.

 

Parpola sijaitsi nykyisten Parpolanrinne-kerrostalojen kohdalla Kössintien alkupäässä (os. Latokartanontie 6).

 

Sulhaset seurueineen lähtivät ”kotoaan” hevoskulkueessa

 

Toisen hääparin Fanni ja Jalo Lepistön hevonen ohittamassa alkumatkasta Oriveden kenkätehdasta nyk. Antttilantiellä Lestitornien luona. Harvinaisen kuvan toimitti 12.3.2018 Martti Vuorinen perhekokoelmistaan. 

 

 

Kulkue menossa juhlataloon päin 30.7.1933 Pölkkysen (ent. Nuotion) kauppatalon kohdalla. Vas. alalaidassa kiinnostava  menneisyyden varjo: Läsitorin tienviittarakennelma Auvisen edessä. Kuva Leena Oksalta Paavo Toivosen albumista.

 

Vasemmassa kuvassa kulkueen alkupää, oikeassa mestaripelimannit Aatu Sepänniitty, vas. ja Sammaliston Manu. Huomaa soittotavan ero – vai onko Manu ohjaksissa?  – Tässä ollaan tulossa opistolta päin, eli kulkue teki ilmeisesti kierroksia eri suuntiin. Suomen kuvalehti 33 1933, aukeama 1084-1085.
Lisätieto vasempaan kuvaan Martti Vuoriselta 6.3.2018: Ensimmäisillä rattailla ohjastamassa vas. luultavasti Lauri Vuorinen, vieressä silinterihattuinen ryypynjakaja Kalle Peltomaa. 

 

Ensin viinanjakajat, jotka torjuivat ihmisiä tieltä pois, sitten pelimannit, sulhaset puhemiehineen ja lopuksi muut vieraat. Maantien vierustat olivat täynnä uteliaita ihmisiä, jotka halusivat nähdä näitä vanhanaikaisia ajopelejä ja pukuja, joissa hääväki esiintyi.

Sulhaset tulivat komeasti ”Presidentin” portista Kansanopiston leveätä lehmuskujaa pitkin päärakennusta kohti, johon oli suureen juhlasaliin sisustettu morsiamien kotitupa. Vanhat resoorikääsit kiilsivät uudessa maalissaan ja olipa niiden pyörät oikein Tampereen messuilla palkittu läkkimestari (p.o. länkimestari), Paunulan Julle, uusinut. 

Paunulan Julle (Sipi Julius, 1885–1957) oli laajalti tunnettu länkimestari (alkutekstissä      painovirhe). – Tohtorinna Kerttu Helme kirjoitti aikanaan Jullesta runon ”Työn            kuningas”, maininta kirjassa Oriveden Kirkonkylä, s. 396.

Lauri Kristian Relander (1883–1942) tasavallan presidentti 1925–1931.

 

Oripohjanmäen yläpäähän rakennettu ”Presidentin portti” jää oikealle kuvan ulkopuolelle. Se sai nimensä presidentti Lauri Kristian Relanderin vierailusta v. 1929 Oriveden Opiston 20-vuotisjuhlissa. Arvovieras kuljetettiin Oripohjan asemalta lyhintä tietä juhlapaikalle. Kuva lienee näistä 3.–4.8.1929 pidetyistä juhlista. Kuva kirjoittajalta.

 

Häätalon emäntä ja isäntä ottivat vieraat vastaan ja edeskäypä johdatti heidät häämarssin soidessa, jota kuusi vanhaa viuluniekkaa hartaana veteli, hääpöytiin. Morsiusparit asettuivat perälle pöydän taakse. Morsiamen vasemmalla puolella oli kaase ja sulhasen oikealla puhemies.

Edeskäypä ´hovimestari´, ´tarjoilija´, ´ravintolan vahtimestari´.
Kaase täkäläinen vanha muoto kaasosta (morsiamen pukija ja avustaja).

Suuri pirtti! Hirsiseinät, tosin pahvista, akkunat harmaine akkunalistoineen, paperikankaiset verhot, seinillä ryijyjä ja raanuja, silkkiliinoilla päällystetyt morsiusparien katokset, pitkät honkaiset pöydät ja vanhat rahit!

 

400 puulautasta, kaksipiikkiset haarukat ja puulusikat

Pöydillä paloivat talikynttilät vanhoissa jalustoissaan. Niiden lämpimässä valossa himmersi häähuone, ja 400 puista lautasta, kaksipiikkinen kotisepän takoma haarukka ja puulusikka odottivat käyttäjäänsä. Sahti kuohui puuhaarikoissa. Oli siinä saanut Kylmälän ukkokin hikoilla ennen kuin oli saanut kaikki nuo kauniit tuopit valmiiksi. Leipäpytkyt olivat suurissa puukoreissa, joita sokea Salonen oli valmistanut hääpöytään.

Pytky ´siivu´, ´viipale´.

 

Leena Oksan uusin löytö kotivarastoistaan: vartavasten häihin sorvattu lautanen.  Kuva Ari Keskinen. Lisätty 19.1.2018. 

 

Lisätilaa liki 200:lle ruokailijalle

Ihmiset täyttivät kuumeisella kiireellä kaikki paikat, sillä oli pelko, että joutuisi sivuhuoneeseen, johon oli varattu vielä lähes 200 vieraalle sijaa, mutta siellä oli tavalliset posliinilautaset, kahvelit ja lusikat pöytäkalustona, eikä pirttitunnelmasta ollut mitään tietoa.

Ateria alkoi. Valtava voivuori aleni äkkiä. Perunalaatikkoa, suolakalaa, suolalihaa, räätikkälaatikkoa, kinkkua, silakoita, kun suolakala loppui. Se oli ollut herkkua.

Sitten tuo edeskäypä kivivadissa perunakeittoa, sitten seuraa ohraryynipuuro ja maitoa päälle. Tätä ruokalajia sinä vielä vähän kauemmin pureksit, sillä ryynit eivät ole juuri niin pehmeitä kuin olet tottunut… Sinä ajattelet jo vähän jättää lautaselle, mutta eikös mitä: tuossa tulee paistia, oikein sitä suurta sonnia, jota pitoja varten lihotettiin. Ensin olisi lautanen syötävä tyhjäksi, sillä uutta ei ole tapana antaa kesken aterian.

 

Syömävehkeensä sai ostaa mukaan viidellä markalla

Tulee siihen pienellä punavalkoruusukkeella varustettu nuorukainen ja kysyy, haluaako vieras lautasen, haarukan ja lusikan mukanaan.

– No tietysti haluaa.
Viisi markkaa annetaan ja kuitti pannaan taskuun.
– Sillä sen sitten saatte, kun on pesty.
– En minä vaan anna tätä pois, jolla syöny olen, sanoo tamperelainen ja kokoo siihen pari pannukaakun palasta tuliaisiksi lapsilleen. Niin, pannukaakkuhan se vielä tuli, ja hyvä tulikin. Oikein vieläkin suret sitä, että se toinen pala jäi sinulta syömättä, vaikka sen jo olit ottanut lautasellesi, kun se kiitosvirsi alkoi niin äkkiä.

 

Kiitosvirsi

Virren kiekautti pirtin perältä vanha juhlien päällysmies Kustaa Kuusisto ja lauloi oikein komeasti:

Herra kaikki ravitsee,
Tarpehemme taritsee.
Ruokaa antaa ruumiille,
Hengen sanat sielulle.
Kunniaksi Sinulle
Ylennämme äänemme…

 

Ruokatila raivattiin tanssisaliksi

Ruokavirren päätyttyä vieraat poistuivat pihalle. Osa pöydistä kannettiin pois ja penkit siirrettiin sivulle. Morsiusparit asettuivat perälle ja soittajat oikealle riviin. Oli siinä vanhoja juhlasoittajia.

 

Sitten alkoi se vanha valssi, jossa huimasti saa pyöriä. Morsianta tanssittivat lähimmät omaiset ja vieraat vuoron perään. Siellä Hörtsänän isäntä, joka oli nämä vanhat hämäläiset häät toimeenpannut, liehui kruunupäisten morsiamien kanssa. Kansanopiston johtaja Aarne Laaksovirtakin vei kevyesti vinhaa vauhtia pyylevää talon emäntää ja muita rouvia, jotka vanhoissa silkkipukimissaan ketterästi liikkuivat. Purpuriakin mentiin, sitä johti vanha suutari Kanerva. Siinä olivat vanhat ja nuoret, kaupunkilaiset ja maalaiset. Hymysuin he kättelivät toisiaan.

 

Hugo Hörtsänä (1880–1954) oli Onnistaipaleen Ylä-Hörtsänän tilan monitoiminen isäntä. Hän perusti mailleen kotiseutumuseon, ison puutarhan ja maankuulun arboretumin, jonne keräsi myös kymmenittäin myllynkiviä. Hän oli tietävä, ideoiva ja aikaansaapa kotiseutumies, Oriveden Museoyhdistyksen ensimmäinen puheenjohtaja vuodesta 1932 ja Paltanmäen kotiseutumuseon esineistön kerääjä.

Hän oli myös tunnettu monista järjestämistään jokakesäisistä Hörtsänän laulujuhlista sekä paikkakunnan suurjuhlista. Jo vuonna 1910 (vuosiluku korjattu 10.1.2017)  hän oli 30- vuotiaana Oriveden Nuorisoseuran puheenjohtajana mahtavien Hämeen laulu- soitto- ja urheilujuhlien puuhamies. Kuva kirjoittajalta, lisätty 19.3.2018.

Fil.kand. Aarne Laaksovirta (1881-1958) Oriveden opiston ensimmäinen johtaja vuodet 1909–1935. Energinen, tarmokas ideamies, joka oli myös  vaimonsa Sylvin kanssa taitava  järjestämään juhlia kansanopistossa.

 

Kuokkavieraat huusivat morsiamet ulos

Tällä välin olivat kuokkavieraat kokoontuneet pihamaalle ja odottivat kärsimättömästi morsiamien ilmestymistä. He huusivatkin morsiamet ulos. Naimisissa olevat naiset kuljettivat morsianta pitkin salia, ja ukkomiehet sulhasta, joka istui tuolilla.

Morsiamet ilmestyivät pihalle, suuret kruunut päässä, jotka olivat Hörtsänän isännän taidokasta käsialaa vanhan hämäläisen mallin mukaan. Kruunuissa oli oikeat peilit ja helmipujotukset. Mahtoikohan monikaan ajatella, mikä vaiva oli morsiamilla kantaa näitä raskaita kruunuja koko illan.

 

Kruunujen vertailua 

 

Morsiuskruunu peileineen ja helmipujotuksineen Leena Oksan hallussa olevista Paavo Toivosen kokoelmista. Leena asettui pyynnöstä malliksi 17.1.2018. –  Kuva Ari Keskinen. 

 

Tässä ruokailukuvassa kruunut näkyvät parhaiten.  Edessä oikealla vastavihitty pari Fanni, o.s. Aronen ja mylläri Jalo Lepistö Onnistaipaleelta. Taempana toinen kruunumorsian Aini, o.s. Vuorinen ja kauppias Edvard Laurila Pitkäjärveltä. Vasemmalla kameraan katsovat häävieraat (Jose)fiina, o.s. Uotila ja miehensä, mylläri Hannes Aronen, Fanni-morsiamen veli. (Henkilötiedot saatu vihkiparien sukulaisilta.) Kuva Suomen kuvalehti 1933: 33, s. 1086. 

 

Sahtia, tupulttia ja simaa

Morsiamia tanssitettiin oikein rahan edestä, josta hyvästä tanssittajille juotettiin sahtia uunin nurkassa. Sitä olikin tehty 600 litraa, joten piisasi väljemmältäkin kulauttaa. Oli siellä toistakin hääjuomaa, niin kutsuttua ”tupulttia”, jota koiran muotoiset lasihaarikat heruttivat suustaan. Se oli sitä Suomen samppanjaa, makeata ja hyvää. Aterian aikana oli simaakin lasikarahveissa.

Häät olivat harvinaisen raittiit, ei näkynyt juopuneita ulkona eikä sisällä.

Äskeinen vaikuttaa kaunistelulta, kun ajattelee hääjuomien paljoutta (sahtiakin 1 litra / vieras)!

tupultti (ruots. dubbelöl)  paremman tason juhlaolut, tarkoitettu etenkin naisille.

 

Raketteja puolilta öin

Tanssi kesti puoleen yöhön, jolloin komea häätulitus pihalla sai hääsalistakin väet ulkosalle. Raketit lensivät yli Hämeen viljavien peltojen, joissa ruiskuhilaat odottivat riihimistä.

– Kerran oli humissut korpi näilläkin vainioilla, kerran oli tullut tännekin Hämeen mies taluttaen nuorta vaimoaan ja kerran oli täälläkin, missä nyt näitä suurellisia hämäläisiä häitä pidettiin, syntynyt ihminen, korvenkyntäjän lapsi, karhuntappaja, jonka kunniaksi vain tuuli huminoi, jolle virttä korven tummat urut soi.

 

                                                      Kerttu Helme.

 

Kerttu Helme (1885–1957) Oriveden yhteiskoulun kuvaamataidon tuntiopettaja 1927–1949. Hän maalasi itsekin tauluja, kirjoitti runoja, joita esitettiin usein paikallisissa juhlissa, ja kirjoitti myös lehtiin ajan runollisella tyylillä. Hän oli kunnanlääkäri Väinö Helmeen rouva.

 

Yksityiset hääkuvat

 

Pariskunnat kävivät  myös yksityisesti hääkuvassa: vas. Aini ja Edvard Laurila (kopio Maija Laurilalta), oik. Fanni ja Jalo Lepistö (kopio Lepistön suvun kokoelmista).

 

---

Lähteet

Painetut 

Oriveden Kirkonkylä: Ihmisiä ja elämää 1900-luvun alkupuoliskolla. 2014.
Oriveden Sanomat 1933.
Sinisalo, Hannu: Orivesi: Maalaispitäjästä kehittyväksi kaupungiksi. 1990.
Suomen kuvalehti  1933: 33, s. 1084–1087. – KORJAUS 8.1.2018: Joihinkin kuvatietoihin oli alkuunsa lipasahtanut lehden numeroksi 3, p.o. 33. 

Valokuvat

peräisin seuraavilta: Markku Jutila,  Ari Keskinen, Maija Laurila, Anne Myllymäki-Lepistö, Leena Oksa (Paavo Toivosen albumeista), Mikko Seppälä (Marja Ijäkseltä), Hannu Sinisalo (ks. yllä), Suomen kuvalehti 1933: 33. ja blogin kirjoittaja. 

Äänitteet

Paavo Toivonen kertoo lapsuudestaan I. Paavo Suvanto jututtaa . C-kasetti 1989. Leena Oksan kokoelmista.

Haastattelutiedot

Maija Laurilan, Raija Tokeen, Ari Keskisen ja Anne Myllymäki-Lepistön antamat tiedot. Lukuisat keskustelut Leena Oksan kanssa.  

 

Kerttu Helmeen artikkelin kevyesti lyhennellen ja taustatietoja lisäten toimittanut

Maija-Liisa Mäkelä 

Julkaistu 6.12.2017 ja 8.12.2017, lisäyksiä tammikuussa 2018. 

Kirjoitettuani kaiken tämän sain tietää, että Kerttu Helmeen käsikirjoitus Suomen Kuvalehteen oli julkaistu Oriveden Seudun Joulussa 1993  s. 38-40.  Siinä on mahdollista lukea koko teksti lyhentämättömänä, mutta kuvia häistä on vain kolme. 

 

Tausta-aineistoa aihepiiristä on kertynyt niin runsaasti, että tulossa on lisää juttuja ja kuvia Oriveden vanhoista juhlista. 

HUOM. Lisäykset ja tarkennukset vihreällä tehty 31.1.2018 ja sen jälkeen. 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

ORIVEDEN VANHA PUUKIRKKO MIKKO UOTILAN KUVISSA

UUTTA: Katso alempaa 10.12.2017 lisätty kappale Se löytyi sittenkin! 

Tutkiessani valokuvista vanhaa puukirkkoamme Oriveden maisemissa pöytälaatikostani osuu silmiini nippu orivesiläisen taiteilijan Mikko Uotilan maalauksista painettuja postikortteja.  Huomaan, että joissakin korteissa tuttu keltainen kirkontorni ja tapuli komeilevat myös: olen näköjään halunnut säästää kirkkokuvat.

Kuvissa vanha, vuonna 1781 valmistunut puukirkko on vielä ennallaan. Ne sijoittuvat  aikaan ennen kevättä 1958, jolloin orivesiläisiä  kohtasi suuri järkytys:  kirkko paloi poroksi tuhopolton seurauksena. Vanha kellotapuli säilyi.

 

Vanha kirkko maalaismaisemassa

 

Mikko Uotila: Ehtookellot. Akvarelli 1998. Käsityö-Elka & Taide-Kraplakka painattanut kortin Oriveden Kirjapainossa. Kaikki kuvat ovat kirjoittajalta, ellei muuta mainita.

Artikkelin otsikkokuvana (yllä) nostalginen kirkkomaisema lounaan suunnasta katsottuna. Siinä on kuvattu suunnilleen sama näkymä kuin valokuvassa Siukolan heinäpellolta artikkelissani Vanha puukirkko sulautui osaksi maisemaa. Tässä maalauksessa on monta katsojaa puhuttelevaa tekijää: vanhojen kirkkorakennusten sopusointuiset ääriviivat, vehreä peltomaisema laiduntavine eläimineen ja horisontin avaruus.

 

Kirkko keskellä kylää

 

 

 

Vasen kuva.  Mikko Uotila: Kirkkotie, akvarelli. Postikortiksi Taide-Kraplakka ja Oriveden Sanomalehti Oy.

Oikea kuva. Mikko Uotilan maalaus vuodelta 1995. Postikortiksi  Käsityö-Elka ja  Oriveden Kirjapaino.

 

Rinnakkaisista kuvista vasemmanpuolinen, nimeltään Kirkkotie,  saattaa kuvata aikaa ennen 1950-luvun alkua, jolloin ns. Eerolan (nykyisin Anttilantien) mutkaa ei ollut vielä oikaistu nykyisen Keskustien osaksi. Kirkkokansaa näyttää tulevan vasemmalta vanhalta tieltä, mutta kuvassa ehkä myös Keskustien suunnasta. – Lisäys 9.11.2017: Tämä maalaushan komeilee Oriveden seurakuntakeskuksen kahvion seinällä! 

Kortissa edessä vasemmalla kuvatun Oriveden Puhelinyhdistyksen talon ja taemman  Kustaa Teerijoen talon taiteilija on sijoittanut  suunnilleen silloiselle paikalleen.  Tien oikealla puolella näkyvät edessä Karosen vanha kauppatalo ja takana Syrénin kelloseppäliikkeen rakennus. Molemmat ovat vieläkin pystyssä, joskin tyhjillään.

Näkymä on kuvattu yläviistosta, taustana Oriveden komeat  maisemat.

Oikeanpuolisessa kortissa tie kirkolle lähtee Laitisen lihakaupan ja makkaratehtaan (matala osa  edessä vasemmalla) kulmalta, kulkee Auvisen kauppatalon (osa siitä oikealla) ja entisen Pölkkysen sekatavarakaupan välistä nykyisen Keskustien reittiä kohti kirkkoa. Tapulin lähellä sijaitsevat talot taiteilija on häivyttänyt kuvasta, jolloin Teerijoen (Paunun) ruskea rakennusryhmä pääsee esiin. Oriveden kenkätehdas, valkoinen iso rakennus kuvan keskivaiheilla, saa tilaa Pölkkysen näyttävän asuinrakennuksen takana.

Näkymä kirkolta kylälle

 

Vanha kellotapuli ja uusi kirkkko, Mikko Uotilan maalauksessa 1996. Kortiksi painattanut Käsityö-Elka. 

 

Laatikon pohjalta löytyi vielä vanhaa kellotapulia ja vuonna 1961 valmistunutta uutta kirkkoa kuvaava kortti. Siinä kuvaussuunta on muuttunut, nyt katsotaan kylää kirkolta päin. Kuvaan on koottu runsaasti kylän uudempiakin maamerkkejä. Tapulin takana vasemmalla Liikuntahalli ja valtion virastotalo (nykyinen Orivesitalo), taempana vanha Kauppakunta Kotipohjan liiketalo, Auvinen ja Kivilinna. Ylimpänä Paltanmäen tuulimylly, Yhteiskoulu ja Kultavuoren koulu, siitä alaspäin oikealla Oriveden Opisto.

Suunnilleen saman näkymän löysin yllättäen lokakuussa 2017 taulusta orivesiläisen lounasravintolan seinältä. Kylä on siinä paljon paljaampi, uusi kirkko ja vain muutama maamerkki ovat näkyvämmin esillä.

Kirkko maisemassa

 

”Myöhästy, kun Kertteen akka kirkosta”. Mikko Uotila, öljyväri 1998, postikortiksi painattanut Käsityö Elka & Taide-Kraplakka.

Ihmettelin aikanaan, miksi taiteilija oli antanut maalaukselleen tuollaisen nimen, mutta sitten selvisi, että se perustui vanhaan kansantarinaan. Tarina taas löytyi sattumalta, kun olin pyynnöstä toiseen tarkoitukseen etsimässä tunnetun kotiseutumiehen Hugo Hörtsänän kirjoituksia vanhasta Orivedestä, joita muistin hämärästi nähneeni jossakin julkaisussa.

Hyllystäni löytyikin ohut kirjanen nimeltä  Oriveden pitäjän 400-vuotisjuhlien juhlajulkaisu, jossa on myös vajaa seitsemän sivua etsimääni Hugo Hörtsänän antamaa vanhaa tietoa. (Seurakunta- ja kunnallishallinnon yhteiset  400-vuotisjuhlat oli sodan ja pula-ajan vuoksi siirretty vuodelta 1940 vuoteen 1949.)

Kertteen akan tarina Hugo Hörtsänän kertomana

[Sitkeä] ”on ollut se Kuoreveden akkakin, joka Kertteen kylästä eräänä sunnuntaiaamuna tuli Oriveden kirkkoon. Hän hiukan myöhästyi, kun Pehulan tasasella noin pari kilometriä kirkolta tuli kirkkoväki jo vastaan. Mutta ei hän tästä säikähtänyt, vaan sanoi: ´Ei kirkko jänikseksi ole, pääsee hän toisenakin pyhänä.´ Palasi takaisin ja lähti seuraavana pyhänä niin paljon aikaisemmin, että ehti jumalanpalvelukseen. Kirkoteltuaan loppuun asti, palasi hän vielä samana päivänä kotiinsa. Matkaa oli noin seitsemän penikulmaa.”  (Em. julkaisu, s. 42)

Mikko Uotila kertoi kuvanneensa Kertteen akan seisomassa rannalla kirkkoveneestä myöhästyneenä, taiteilijan vapaudella hän on siis hiukan muotoillut yllä kerrottua tarinaa.  Luulin myös kaunista maisemaa kuvitelluksi, mutta hänen mukaansa se on pääosin Siitaman vesiltä. Kirkko on keskellä maisemaa.

 

Joulukirkko

 

Joulukirkko, Mikko Uotilan akvarelli vuodelta 1990 Taide-Kraplakan painattamana joulukorttina.  Kuva Mikko Uotilalta.

 

Olin kysellyt Mikko Uotilalta paikkakunnan Lionsien joulukorttina myymää kuvaa joulukirkkkoon hevosilla ja jalan saapuvista. Minulla oli tuo kortti kauan, mutta lopulta lähetin sen joulutervehdyksenä serkulleni. Syyskuun lopulla 2017 posti toi kirjekuoren Uotilalta. Siinä taiteilija lähetti Taide-Kraplakan Joulukirkko-nimisen postikortin (yllä).  Itse asiassa samanaiheisia kortteja onkin kaksi: paikallinen Lions-klubi painatti Uotilan tekemän pastellityön postikortiksi.

Yllätys: Kummityttöni kertoi nähneensä nettimyynnissä lokakuussa 2017 myös Uotilan joulukortin, jossa porovaljakon taustana on Oriveden kellotapuli ja uusi kirkko.

Se löytyi sittenkin! (Tämä kappale lisätty 10.12.2017:)

 

Yllätys numero 2: Kaipaamani pastellivärein tehty muunnos, nimeltään Jouluaamu,    löytyi sittenkin, ja vielä kaksin kappalein omista korttivarastoistani. Tämä tapahtui joulun alla 2017 (nimi lisätty tähän tekstiin 5.1.2018). Minulla on nähtävästi ollut useita kappaleita tätäkin korttia. 

Joulukirkko ja Jouluaamu ovat  kaksi erisävyistä taideteosta. Akvarelli on pehmeämpi, idyllisempi huurteisine puineen, pastelli realistisempi: kirkkorakennus näkyy kokonaan,  ja hautuumaan rautaportti toistaa taoksen kuviot. Hauska yksityiskohta on kelkkaileva kirkkovieras. 

 

Kirkkoherralle muistoksi tapulin ja uuden kirkon kuva

 

Mikko Uotilan maalaamassa seurakunnan läksiäislahjassa on taiteilijan vapaudella yhdistetty samaan maisemaan 25-vuotinen työmaa eli kirkko, rakkaat Pehulan kotikulmat ja läheinen Oripohjanjärvi. Kuva ja kuvateksti Anne Kotipuro / Oriveden Sanomat / OS Plus 16.2.2016. 

 

Kellotapulin ja uuden kirkon Uotila on yhdistänyt kauniisti tauluun, jonka seurakunta lahjoitti kirkkoherra Ilmari Mustoselle tämän jäädessä eläkkeelle vuonna 1999. Lintuperspektiivi on onnistunut valinta. Yllä oleva lehtikuva on julkaistu Mustosen 80-vuotispäivän aikaan.

 

Mikko Uotila, kotiseututaiteilija

 

Elämää

Mikko Uotila syntyi lokakuussa 1947 keskellä Oriveden Kirkonkylää järjestyksessä toisena talon viidestä veljeksestä. Vanhemmat olivat Eeva, o.s. Maijala, ja Toivo Uotila. Uotilan tilakeskus oli jäämässä tienoikaisun alle, joten se siirrettiin vuonna 1949 Koluun nykyisen Orivedentien länsipuolelle.

Arvelen, että uusi ympäristö antoi taiteilijanalulle enemmän virikkeitä kasvaa ja kehittyä kotiseudun kuvaajaksi. Mikon isoveli Kalle kirjoittaa seuraavasti: ”Vielä 1960-luvun alussa nykyisen Uotilan pihasta avautui näkymä yli laajan peltoaukean kohti kirkkoa ja kylän keskustaa.” (kirjassa Oriveden Kirkonkylä, s. 43).

Käytyään Oriveden Opiston kuvataidelinjan Mikko Uotila opiskeli Kankaanpään taidekoulussa vuodet 1978–1982. Sen jälkeen hän on toiminut  kotipaikkakunnallaan vapaana taiteilijana, mutta on hoitanut myös kuvaamataidonopettajan sijaisuuksia.

Oriveden ”hovimaalari”

Orivesiläisten kotien, laitosten ja työpaikkojen seinillä on lukematon määrä Mikko Uotilan teoksia, useat lahjaksi tilattuja,  valokuvan perusteella maalattuja. Hän on tuottanut myös runsaasti yleisnäkymiä, enimmäkseen vanhasta Kirkonkylästä. Postikortteja niistä on vieläkin jonkin verran myynnissä (syksy 2017).

Töissään Uotila kertoo pyrkivänsä osin realismiin, mutta ne ovat usein monen kuvan yhdistelmiä, kuin kollaaseja.  Uotila on käyttänyt taiteellista vapauttaan lähinnä siinä, mitkä rakennukset ja näkymät hän valitsee kuviinsa ja minne ne sijoittaa.

Kansikuvia

Seuraavien kahden huomattavan paikallishistorian kansikuvana komeilee Mikko Uotilan maalaus, kummassakin taiteilijan sävykäs värimaailma pääsee oikeuksiinsa:

Oriveden Kirkonkylä: Ihmisiä ja elämää 1900-luvun alkupuoliskolla. Toim. Juhani Eerola. Oriveden Kotiseutuyhdistys, 2014 (teosta on saatavilla) ja

Suvanto, Timo: Lapsuuteni Orivesi: Valo- ja muistikuvia 50- ja 60-luvuilta, sen Opistolta ja hieman kauempaakin. 3., korjattu ja täydennetty painos, 2017 (loppuunmyyty).

                                                               *******

Maalauksissaan Mikko Uotila on merkittävä vanhan Oriveden, varsinkin Kirkonkylän, tuntija ja tunnetuksi tekijä. Viime aikoina heikentynyt näkö on asettanut esteitä taiteilijan työlle.

Kiitokset ja onnea aidolle Oriveden taiteilijalle lokakuisen 70-vuotispäivän johdosta!

 

Maija-Liisa Mäkelä

Jk. 1      Useimmat artikkelissa esitellyt työt ovat satunnaisia löytöjä kirjoittajan postikorttikokoelmista. Teoksia tarkastellaan lähinnä kotiseututiedon lähteinä.

Jk. 2      Artikkeliluonnoksen otsikko oli alkuunsa Oriveden vanha puukirkko taiteilijoiden kuvaamana. Otsikko ja teksti muutettu 21.10.2017 vain Mikko Uotilaa koskevaksi ja kirjoitus Tarmo Koiviston kirkkokuvista siirretty omaksi kokonaisuudekseen työstöä odottamaan.

ORIVEDEN VANHA PUUKIRKKO SULAUTUI OSAKSI MAISEMAA

 

Kuvat peltovainioilta

 

Minuun on tehnyt vaikutuksen kaksi vanhaa kamerakuvaa, joissa lapsuuteni ja nuoruuteni puukirkko näkyy vanhan Kirkonkylän laitamille. Kirkko siintää kummassakin kuvassa horisontissa, se on elimellinen osa maisemaa.

Blogikirjoituksessani Näkymä kirkon tapulista ennen ja vähän myöhemmin (napsauta edellistä halutessasi lukea) esittelen kirkolta päin kuvattuja näkymiä sekä kylän että radan suuntaan.  Tämän kertomuksen kuvissa suunta on päinvastainen, kirkkoon päin. Tätä kirjoittaessa muistuu mieleen toinenkin peltokuva, josta alempana.

 

Ala-Mattilan ruisvainiolta

 

Ala-Mattilan ruispellolla 1930-luvulla. Istumassa vas. isäni vanhin veli Paavo Mäkelä, isäni Jukka ja äitini Annikki, isäni Kerttu-sisar ja kylän roteva pyykkäri Eetla Kenttä, joka aina ruskettui ”mustaksi kuin murjaani”. Seisovat miehet tuntemattomia. Kuvaa halkoo nykyinen Uotilantie. Kuva kirjoittajalta. 

 

Kirjoitan tätä tekstiä Mämmilän Elomeininkien 2017 aikaan. Luontuu siis kuin itsestään aloittaa kuvasta vanhan kotini Ala-Mattilan elopellolta 1930-luvulta. On kuulemma melko harvinaista, että työn tekemistä valokuvattiin ennen vanhaan, mutta jos kuvattiin, usein oli pysähdytty tauolle, kuten tässä kuvassa. – Tosin samassa tilanteessa on otettu työkuvakin, johon palaan myöhemmin blogikirjoituksessani Kahden sormuksen tarina, linkin osoite on https://orivesiennenvanhaan.wordpress.com/2017/10/16/kahden-sormuksen-tarina/. 

Kuvassa äitini Annikki on tullut tuomaan kahvia talon ruisvainiolle Kirkonkylän länsilaidalle, nykyisestä  Uotilantiestä pohjoiseen sijaitsevaan Moisioon. Se oli Ala-Mattilalle kuuluva peltosaareke Kolunkulmalla parin kilometrin päässä talosta.

Isäni Jukka ojentaa nauravaisena kahvikuppiaan täytettäväksi. Vanhempani ovat menneet naimisiin vuonna 1932. Lapset ovat varmaan vielä liian pieniä tuotaviksi pellolle, esikoinen ehkä kolmen, neljän  vanha.

Kirkko näkyy esteettömästi elonkorjaajien taustalla, on ikään kuin läsnä jokapäiväisessä työssä.

 

Siukolan heinäpellolta

Toinen kuva kahvitauolta on otettu keskustan eteläpuolella Siukolan talon heinäpellolla jo vuonna 1912. Talon rakennukset  sijaitsivat silloin vielä keskellä Kirkonkylää Eerolan, Kössin ja Parpolan lähinaapurissa, mutta heinänkorjuussa oltiin nykyisen Siukolan talon, Siukolantie 25, lähellä.

Kuvakopio kirjasta Oriveden Kirkonkylä, s. 58. Toivon saavani tähän myöhemmin paremman kuvan. 

Sama kuva on julkaistu myös Aikojen kuluessa I –kirjassa s. 245,  kuvatekstinä ”Heinän tekoa Siukolassa 1900-luvun alussa”.  Mielestäni kuvassa on vauraan talon komeaa meininkiä ja kyse on heinänkorjuusta, johon tarvittiin hevosajopelejä.

Näissä kahdessa kahvitaukokuvassa kirkko ei ole varsinainen kuvauskohde, mutta kauniisti se liittyy Oriveden maisemaan myös etelästä päin katsoen.

 

Kuva sotilasjunan ikkunasta

 

Oriveden kirkko kuvattuna rintamalle matkaavasta junasta maaliskuun lopulla 1944.
Kuva Pentti Korvensyrjä, Pauli Korvensyrjän kokoelmista.

 Kuka otti kirkon kuvan?

Tämä kuva näyttää kirkon uudelta suunnalta, idästä katsottuna. Kuvalla on ainutlaatuinen historia: Keväällä 1944 lomalta rintamalle palaava alikersantti Pentti Korvensyrjä näppää kuvan liikkuvasta junasta käsin. Tarkoitus on varmasti ollut tallentaa kirkko, ja se onnistuu! Rakkaittensa luota lähtevän miehen apeaa mieltä heijastaa alkukevään kylmänkaru maisema.  Ja yllättävän autio on kirkon ympäristö, vain lumesta vapautuneita kynnöspeltoja. Toki muutama talo ja puhelinpylväät kirkon ohi kylälle päin häämöttävät tässäkin.

Matka on oleva Korvensyrjän viimeinen. 30.3.1944 hän loman jälkeen päivää kirjeensä     taas korsussa. (Korvensyrjä, Pauli: ”Kun kohtalo on näin määrännyt”, s. 451.) 28.6.1944 hän kuolee haavoituttuaan rintamalla. Hänet haudataan sankarihautaan Orivedellä, koska hänen perheensä asuu noina vuosina Liisa-vaimon äitipuolen, Oriveden Säästöpankin kamreeri Aino Räihän luona Jokilehto-nimisessä talossa. Se sijaitsi Kirkonmäen alla Naarajoen notkossa. Liisa oli edesmenneen opettaja Heikki Räihän tytär. Myös Liisan veli Pauli Räihä lepää Oriveden sankarihaudassa.

Liisa ja Pentti Korvensyrjän poika Pauli on toimittanut vanhempiensa runsaan sodanaikaisen kirjeenvaihdon  508-sivuiseksi kirjaksi, joka lienee maamme laajimpia vastaavien julkaisujen joukossa. Siinä tätä kuvaa ei ole vielä, se kai löytyi myöhemmin. Pauli ja hänen sisarensa Satu Nissinen ovat halunneet liittyä ulkopaikkakuntalaisina Ylä-Pirkanmaan sotaorvot ry:n jäseniksi. He ovat vierailleet toisinaan Oriveden sotaorpojen tilaisuuksissa. Oriveden Pro Patria -kaatuneitten nimitaulun paljastustilaisuuteen syksyllä 2011 Pauli Korvensyrjä työsti valokuvanäyttelyn sankarihautajaisista. Nyt hän on Tammelassa asuvana Loimijoen sotaorvot ry:n puheenjohtaja.

 

Kirkon vaiheita

Vanha puukirkkomme, järjestyksessä viides,  oli rakennettu vuonna 1781. Sen rakennusmestari, Orivedeltä syntyisin oleva Matti Åkerblom, oli pystyttänyt edellisenkin kirkon, joka paloi vuonna 1779,  ja suunnitellut useita muitakin kirkkoja. Viides kirkkomme ehti palvella seurakuntaa kaikkiaan 177 vuotta, kunnes se tuhoutui tuhopolton seurauksena  v. 1958.

 

Oriveden vanha kirkko ja kellotapuli. Kuva (akvarelli) Laakso Esa, tekijä 1926, 
Museovirasto – Musketti (www.finna.fi). 

 

Vanha ja uusi rinnakkain

 

Vuodesta 1961 ikiaikaisella kirkonpaikalla kohoaa Kaija ja Heikki  Sirenin suunnittelema moderni Kaarikirkko, lajissaan arvostettu ja suojeltu. En ole koskaan kuulunut sen vastustajiin, varsinkin sen sen sisätilat miellyttävät minua. Ihmettelen, että silti kaipaan vanhaa kirkkoamme, myös tärkeänä osana meidän maisemaamme. Se lienee osittain noiden kolmen kuvan vaikutusta.

Onneksi vanha kellotapuli on vielä jäljellä. Sen rakentamisvuodesta on uskomattoman paljon erilaista tietoa, joten en uskalla siihen ottaa kantaa.

 

Oriveden kirkko ja tapuli  1974. Kuva Saatsi, H. Museovirasto – Musketti (www.finna.fi).

Heikki Klemetti ihailee kirkkomäkinäköalaa

 

Kaiken tämän kirjoitettuani löysin myös vanhoja kirkkojamme tutkineen kuulun musiikkimiehen, professori Heikki Klemetin lausuman ikään kuin vahvistukseksi ajatuksilleni:

”Vain se, joka on matkustanut Eräjärveltä Orivedelle ja nähnyt sieltäpäin kirkolle saapuessaan Oriveden kirkkkomäkinäköalan avautuvan, ymmärtää, mitä Oriveden kirkko ja tapuli merkitsevät!”

 

 

Lähteitä

Aikojen kuluessa: Oriveden asemanseudun historiaa I. 2006.
Klemetti, Heikki: Suomalaisia kirkonrakentajia 1600- ja 1700-luvuilla. 1927.
Klemetti, Heikki: Suomalaisia kirkonrakentajia 1800-luvulla. 1936.
Oriveden Kirkonkylä: Ihmisiä ja elämää 1900-luvun alkupuoliskolla. 2014.
Oriveden seurakunta 450-vuotta: Juhlakirja 1990. 

 

 Maija-Liisa Mäkelä

HÄÄMUOTIA ORIVEDEN SEUDULLA

Hilma Sirén ja Jussi Enqvist (Ruomusniemi), myöh. Nieminen. 1890-luv. Tilanteen jännitys kuvastuu etenkin morsiamen kasvoilta. Kuva Oriveden Paltanmäen kotiseutumuseolta. Huom. Museokuvien valkoiset läikät johtunevat pitkästä säilytyksestä kosteissa tiloissa.

1890-luku: Musta, mutta korea morsian

Morsiamen pukeutumiseen on panostettu viimeisen päälle: on hyvin tyköistuva, musta, pitkä ja peittävä leninki. Uuman hoikkuutta korostetaan arvattavasti kureliivien avulla. Keinokukkakoristeita on sekä rinnassa että hiuksilla, huntu on valkoinen ja pitkä, melkein laahus. Sulhasen ainoa koriste on rintapielessä oikealla.

Yllä on morsiuskuvistani vanhin. Se näyttää Oriveden takamailta Tampereen Uuteen Valokuvaus Atelieriin matkanneen nuorenparin nimeltä  Hilma, o.s. Sirén, ja Jussi Enqvist (Ruomusniemi), sittemmin Nieminen.

Kuvan koristeellisen taustapuolen teksti (yllä) kertoo valokuvaamon osoitteeksi Hämeenkatu n:o 11 Rautatien aseman ja Isosillan välillä. Suomen valokuvataiteen museon internet-tietojen mukaan tuonniminen ateljee toimi tuossa osoitteessa aikaisemmillaan pari vuotta 1890-luvun alussa, ja oletan kuvan olevan siltä ajalta. Asia tarkentunee, jos pystyn jäljittämään pariskunnan henkilötiedot.

Hääkuvan otattaminen oli maaseudun asujien keskuudessa hyvin harvinaista, joten kuvausmatka Oriveden laitamilta Tampereelle vaati varmaan sekä rohkeutta, aikaa että rahaa. Nuoripari lähti arvattavasti matkaan Oriveden Onnistaipaleen ja Enokunnan rajamailla sijaitsevasta Ruomusniemen torpasta.

Tilanteen jännitys kuvastuu etenkin morsiamen kasvoilta.

 

Musta vai valkea puku?

Morsiuspukujen historiaa en lähde enemmälti kertaamaan, mutta 1800-luvulla eriväristen juhlapukujen jälkeen musta asu yleistyi  ja oli käytössä pitkälle 1900-luvulle saakka. (Tolonen, Anni: Morsian pukeutui mustaan. — Aamulehti 2.7.2017 B2-5).  Hameet olivat silloin muutenkin pitkiä, ja hääleninkiä pidettiin jälkeenpäin yleensä juhlatilanteissa. Joillakin se saattoi mahtua päälle koko elämän ajan, koska niukka ruoka ja ankara työ estivät lihomisen.

Moni lukija on kuitenkin ihmetellyt Aamulehden seuraavaa väittämää: ”Valkoisen hääpuvun trendi levisi kulovalkean tavoin koko kansan pariin myös Suomessa 1980-luvulla, kun prinsessa Diana ja prinssi Charles saivat toisensa vuosikymmenen seurapiirihäissä vuonna 1981.” (ks. lähde yllä, s. B3). Oletan, ja aineistonikin osoittaa osaltaan, että valkoinen hääpuku oli levinnyt kansan pariin jo 1900-luvun varhaisina vuosikymmeninä.

1910- ja 1920-luku: Pitkäjärven Heikkilän tyttäret valkoisissa

Oriveden Pitkäjärven Heikkilän tyttäret ovat komeita, melko pitkään avioon astumista harkinneita morsiamia, sulhaset kuvassa juhla-asuisia herrasmiehiä lievetakeissaan.

Sisaruksista vanhemman Laina Heikkilän vei maisteri Antti Hannula heinäkuussa 1911 vihille – ja pois näiltä seuduilta.

Hääkutsu isovanhemmilleni löytyi myöhemmin mummulastani Kangasalta. Pääsiköhän 10-vuotias äitini häihin? Kuva Sirkka Tuhola, o.s. Sarkola.

Laina Heikkilä ja Antti Hannula 1911. Kuva Aug. Schuffert, Tampere – Paltanmäen museolta.

Talon nuorin tytär Lempi ehti avioon kymmenen vuotta myöhemmin, vuonna 1921. Sulhasena oli Elo Peltola, suuren maa- ja metsätilan omistaja Ruovedeltä.

Lempi, o.s. Heikkilä, ja Elo Peltola 1921. Kuva Kolarin perhekokoelmasta.

Kummallakin morsiamella on ajan tavan mukaan hyvin peittävä asu. Lainalla on heinäkuussa 1911 todella korkeakauluksinen, täyspitkä puku ja laahus. Lempin vuoden 1921 hääpuku ja huntu ovat jo hiukan lyhemmät.

Pariskunnat kävivät  hääkuvassa Tampereella, ainakin Peltolat vasta häiden jälkeen, ja yötä oltiin hotellissa. Jos morsiamella oli ollut kukkakimppu, se oli jätetty kotiin.

Lempi Peltolasta ja mummustani Lempi Sarkolasta, o.s. Paavola, olen kertonut blogijutussa Kaksi Lempiä – sydänystävät sadan vuoden takaa.  Tähän kertomukseen Lempi-mummuni, joka oli kotoisin Oriveden Pehulan kylästä ja vihittiin 1910, ei pääse, koska hänestä ei ole hääkuvaa. Hääkutsu sentään on tallessa:  

1930-luku: Valkoinen vallitsee

1930-luvun morsiamista on monta kuvaa, jokseenkin kaikki valkoisissa puvuissa. 1930-luvun aineistossani on vain kaksi mustaa morsiusasua.  Myös lyhyitä helmoja ilmestyy morsiamille vuosikymmenen alussa, mutta ne lienevät jääneet harvinaisiksi.

1930: Länkipohjan Wallinin kauppatalon poika Aarne avioitui 9. elokuuta Västilän Tuomaalan Kerttu -tyttären kanssa. Näistä Längelmäen  häistä  kerron myös blogikirjoituksessani  1930-luvulta.

Kerttu Tuomaalan ja Aarne Wallinin häät Längelmäen Västilässä 1930. Kuva  Kuva Eija Helpiölältä / Längelmäki-seura. 

Ulkokuvassa hääväki on kokoontunut koivuin ja köynnöksin koristetun Tuomaalan pihaan. Taitaa olla koko kylän juhla.

Morsiamella on puolipitkä valkoinen asu jostakin ohuesta kankaasta (melkein läpinäkyvät hihat?) ja ruusukimppu, sulhasen rinnassa jokin nauharuusuke. Muodin mukaan morsiamen hunnun etuosa valuu otsalle ja on kiinnitetty korvallisille kukkasin. 

Sisäkuva tanssitauolta Tuomaalan pirtissä 9.8.1930  paljastaa, että morsiamen asu oli kaksinkertainen, nyt on pitkähihainen päällysosa heitetty pois ja morsian paljastaa käsivartensa.  Hän on luopunut hunnustakin ja vaihtanut kengät mukavampiin. Sulhasparka on takuulla kuumissaan, hän on luopunut vain rintakoristeesta:

Kerttu Tuomaalan ja Aarne Wallinin häitten tanssitauolla 9.8.1930. Orivesiläisen jazz-orkesterin soittajia: Jukka Simola, piano (rummun takana vas.), Vilho Jylhä, rummut, ja Viljo Mäkelä, viulu. Kuva Eija Helpiölältä / Längelmäki-seura. 

Kuvastoni  ensimmäinen ja ainoa selvästi lyhythameinen morsian on tuntematon (korjattu lukijakommentin ansiosta 19.11.2017).

Tuntematon hääpari  luultavasti 1930-luvulta (korjattu 19.11.217). Kuva Oriveden Paltanmäen kotiseutumuseolta. 

Morsiamella on lyhyt hame ja pitkä huntu, jonka kiinnikkeet ovat entistä alempana otsalla. Pienehkö morsiuskimppu ruusuista, sulhasella nauharuusuke, johon kai kiinnitetty kukka.  

1931: Vuodelta 1931 on äitini luokkatoverin ja ystävättären Anna-Liisa Meriluoto-Tapion kaunis morsiuskuva, jonka haluan tuoda esiin monessa yhteydessä. Hänellä on upea pääkoriste, pitkät hansikkaat – ja sylissään kimppu ruusuja.

Anna-Liisa Tapio, o.s. Meriluoto, 1931. Kuva Martta Terävä T:re.

1932: Joulun alla 1932 Jenny, o.s. Mattila ja Viljo Mäkelä asettuivat häälahjapöytänsä taakse sulhasen kotitalon Ala-Mattilan salissa. Kuvaa olen kommentoinut blogikirjoituksessa 1930-luvun häistä.

Jenny, o.s. Mattila, ja Viljo Mäkelä 1932.  Tässä kuvassa Jennyn puku ei vaikuta täysmustalta. 

Arvelen Jennyn pukeutuneen tummaan, pitkään pukuun vihkiäisissään, koska ne olivat samalla hänen sulhasensa isän 60-vuotispäivät, joiden naisvieraat myös olivat mustissa.

Samalta vuodelta 1932 lienee kahden kansakoulunopettajan, äitini serkun isän puolelta Maija-Liisa Marttilan ja Tauno Pesosen hääkuva, jossa morsiamen päälaite kuvastaa erittäin hyvin ajan häämuotia. Maija-Liisalla on yksinkertainen neilikkakimppu, ja neilikka koristaa myös sulhasen rintaa.

Maija -Liisa Marttila ja Tauno Pesonen 1932. 

Keinotekoinen myrtinoksa ja vahakukkakoru ovat olleet myös samana vuonna vihityn äitini Annikki Mäkelän, o.s. Sarkola, otsakoristeet. Hänelläkin on ollut valkoinen, ehkei aivan täyspitkä, asu ja huntu. Tästä kerron hiukan kirjoituksessani 1930-luvun häistä. Vanhempieni vihkiäisistä ei ole kuvia, mutta on hiukan muistitietoa.

1935: Isäni serkku isän puolelta Toini Mäkelä Orivedeltä vihittiin kirvesmies Vilho Ahosen kanssa.

Toini Mäkelä ja Vilho Ahonen 1935. Kuva kirjoittajalta. 

Morsiamen valkoinen puku ja huntu ovat täyspitkät, klassisen yksinkertaiset. Nyt on otsa paljaana, pääkoristeessa uutta viritelmää helmireunuksin, myös kaulassa on helmet. Vaatimaton kukkakimppu. Sulhasen rintaan sidottu nauhoin kukka (syreeni?). 

Näyttää siltä, että kuva on otettu juhlatalon koivuin koristetun sisäänkäynnin edessä.

Juhlataloksi paljastui Oriveden Työväentalo Kultavuorella, kun löytyi hääkutsu  (yllä) sukumme kokoelmista. Hakusessa on vielä yhteiskuva hääväestä talon edessä. 

Aikanaan sekin löytyi tätini Kerttu Mäkelän isosta albumista,  jonka lainasin sisareltani Prikko Vehmakselta, lisätty 4.3.2018: 

1936: Isäni serkku äidin puolelta, Aune Kari Tampereelta, meni naimisiin seuraavana vuonna Veikko Toivosen kanssa.

Aune Kari ja Veikko Toivonen 1936. Kuva Martta Terävä, Tampere. 

Morsiamella on perinteinen pitkä valkoinen asu yksinkertaisin lisäkkein. Huntu on kääritty päähän lakkimaisesti, otsa paljaana.  Yksi ruusu on sulhasen rintapielessä, loput morsiamella.

1939: Äitini serkku äidin puolelta, sähköteknikko Seppo (Ilmarinpoika) Paavola vihittiin parkanolaisen Martta Laitilan kanssa vuonna 1939. Seppo oli orivesiläisen Esko Paavolan veli. Seppo asui tuohon aikaan jo Tampereella.

Martta, o.s. Laitila, ja Seppo Paavola 1939. Kuva Martta Terävä, Tampere, kirjoittajalta Liisa Sarkolan albumista. 

Martan pitkähihaisen, mustan leningin kaula-aukossa on tyylikäs leikkaus. Hänellä on sylissään muutamia, arvattavasti punaisia neilikoita. Sepon rintaneilikka on valkoinen.

Tämä onnelliselta näyttävä liitto päättyi vajaan kahden vuoden kuluttua Sepon kaatuessa rintamalla heinäkuun 1941 lopussa 24-vuotiaana.

1940-luku: sota-aikana mikä tahansa kelpasi vihkipuvuksi, sodan jälkeen valkoinen taas yleistyi

 

Sota-ajan avioliitot solmittiin usein kiireesti, sulhanen univormussa, morsian joskus lottapuvussa, mutta mikä tahansa leninki kävi. Kankaita ei juurikaan ollut saatavissa hääasua varten, mutta morsianten keinot olivat monet.

1942: Orivesiläinen Pirjo   (Jussintytär) Paavola, hänkin äitini serkku, mutta äidin puolelta, vihittiin ristiinalaisen Erkki Fagerlundin kanssa 8.11.1942.

Pirjo, o.s. Paavola, ja Erkki Fagerlund 1942. Kuva E. Oulasvirta Mikkeli, kirjoittajalta. 

Korjaus. Pariskunnan poika Markku Fagerlund kirjoitti 7.11.2017: ”Pirjon ja Erkin kuva on itse asiassa kihlakuva. Varsinaiset hääkuvat tuhoutuivat rintamalla. Siksi kihlakuvaa on alettu käyttää hääkuvan korvikkeena.”

Pari tutustui Oriveden varikolla jalkaväen koulutuskeskuksessa, missä Pirjo työskenteli muonituslottana ja Erkki oli koulutettavana rintamalle.

Morsiamella on siisti pyhäleninki ja kaunis kampaus, sulhanen on univormussa. 

1943: Sota-ajan kuvissani on kotonamme Ala-Mattilassa vuokralaisena asuneen myyjätär Elina Sunikan ja Toivo Näverin kuva vuodelta 1943. Molemmat lienevät olleet karjalaisia. Häitä vietettiin Suojalla, kuten sattumalta löytynyt hääkutsu kertoo.

Elina Sunikka ja Toivo Näveri 1943. Kuva Oriveden Valokuvaamo, kirjoittajalta. 

Elinalla on tip top valkea, pitkähihainen puku ja komea kimppu, sulhanen univormussa.

1944: Sota-ajan hääpari lottapuvussa ja univormussa. Sirkka Saara Sanelma, o.s.  Vaahtera Somerolta ja Pentti Johannes Heimo Orivedeltä.  Kuva ja teksti lisätty 10.10.2018. 

Sirkka Saara Sanelma Vaahtera ja Pentti Johannes Heimo astelivat vihille maaliskuussa 1944. Talven morsiuskimpussa tulppaaneja ja jokunen kielo. Kuvan välitti Lyyli Lehtiseltä Paula Tainio.

Juhannushäät ja valkoinen morsian

1946: Isot juhannushäät olivat maaseudulla taas sodan jälkeen suosiossa. Juhannuksena 1946 pidettiin äitini veljen Eero Sarkolan ja vaasalaisen Anna-Liisa Hyvärannan romanttiset kesähäät sulhasen kotitalon pihapiirissä Kangasalla. Sää suosi tätä sukujuhlaa, jota vietettiin ruokailuineen kaikkineen ulkona.

Pari vihittiin syreenimajan edessä tangossa liehuvan Suomen lipun alla. Tanssit olivat puimaladossa, ja niiden jälkeen voitiin vilvoittautua vaikkapa Vesijärven aalloissa. Rannassa poltettiin kokko, leikittiin ja laulettiin.

Anna-Liisa, o.s. Hyväranta, ja Eero Sarkola juhannuksena 1946.

Morsiamella oli yksinkertainen täyspitkä, valkoinen vihkipuku ja lyhyt huntu. Ainakin maaseudulla hääkoodi vaati vieläkin suppean kaula-aukon ja mieluiten pitkät hihat. Morsiuskimppu taisi olla peräisin talon komeasta juhannusruusupensaasta. Pari kukkaa oli kiinnitetty morsiamen hiuksiin, yksi sulhasen rintaan. 

 

”Ennen vanhaan” päättyköön 1940-lukuun

Jouduin tässä tekemään uusinnan häämuotiblogistani, joka katosi noin kuukausi sitten eikä löytynyt edes kissojen ja koirien avulla. Pikku jutussani Hääbuumi meneillään? julkaisin taannoin ikään kuin tämän jutun pesämunaksi vanhimman saatavillani olevan hääkuvan, ja sillä aloitin.

Sattumanvaraisen kokoelmani kuvat ovat peräisin sukuni perhealbumeista, ellei muuta ole mainittu, sekä jotkin paikallisista museokokoelmista.

Hääaineistoni saattaa vielä täydentyä, mutta omaksi entisajan rajaksi ainakin tässä asiassa vedän 1940-luvun lopun. 1950-luvusta lähtien alkakoon uusi aika, josta monella nykyeläjällä on jo omia muistoja.

Maija-Liisa Mäkelä