Oriveden Isomakkara ja Eräjärven Purkiainen: humoristiset köllinimet

Aina kun Kangasalla asuva Eeva-tätini tuli ennen vanhaan kylään meille Orivedelle, hän kysyi: ”Mitäs tänne Isonmakkaran pitäjään kuuluu?” Sävy taisi olla vähän kiusoitteleva.

Kaikki tuntevat näillä seuduin kansantarinan Oriveden isosta makkarasta ja sen purkiaisesta. Vai tuntevatko enää? Ensinnäkin samasta aiheesta on monta toisintoa. Otan esiin kaksi vanhaa. Ehkä joku lukija tietää vielä muita, ainakin yksityiskohdissaan eroavia  rinnakkaistarinoita.

Köllinimi

Joka tapauksessa Oriveden tunnettu köllinimi oli ja on Isomakkara (kirjoitettiin myös IsoMakkara). Asukkaat olivat sitten isomakkaralaisia.

Tässä joitakin käsiteselvennyksiä:

kölli = pila, pilkka

källi = jekku, jäynä, kepponen (Kielitoimiston sanakirja, nettisivut)

köllinimikällinimi =  lisä- tai liikanimi (Wikisanakirja), pilkka- tai haukkumanimi, lempinimi

kymmenys  = entisaikaan papin palkka koottiin seurakuntalaisilta ns. kymmenyksinä, usein luontaistuotteina

Tarina isosta makkarasta vuodelta 1911

 

Vanha tarina on julkaistu Aamulehdessä  21.5.1911 osana laajaa artikkelia nimeltä  Piirteitä Oriweden pitäjästä. Olen esitellyt sen ensimmäistä kertaa Oriveden Seudun Joulu –lehdessä  vuonna 2013. Kertomus perustuu vielä vanhempaan kansanrunoon, tai päinvastoin. Kuka pääsisi tuon runon jäljille?

Siteeraan seuraavassa vanhaa Aamulehteä ja noudatan likimain sen ajan kirjoitustapaa (paitsi etten kiusaa lukijaa fraktuura-kirjoituksella). Kappalejakoa ja väliotsikoita olen lisännyt:

”Oriwetiläisillä [huom. sanamuoto!] on oma köllinsä  l. haukkumanimensä iso-makkaralaiset,  jonka he itse ja kaikki naapurit warsin hywin tuntewat. Tämän nimen synnystä kertoo eräs kansanruno lyhennettynä seuraawaa:

Kansanruno isosta makkarasta: Koko Orivesi puuhasi yhdessä  

Koko Oriwesi oli täydessä touhussa tehdäkseen ankaran suuren makkaran. Talot puuhasiwat paistinpuut ja sitten alkoi emännille ja tyttärille suuri työ makkaran walmistamisessa  ´päätettäissä pääsmälöitä, solmittaessa saumaloita´. Paistettaessa makkara kaswoi niin suureksi, ettei enää pieneen pirttiinkään mahtunut, waan oli wietäwä ulkosalle. Sieltä se sitten kuljetettiin Antin aimo suureen pirttiin.

Siinä oli koko kylän wäki auttamassa ja tarwitt. oiwat orhit sitä wetäm. Anttilaisen pirtt. se pantiin sitten suurelle kaksilautaiselle pöydälle lepäämään.  [Lyhennykset ovat suoraan alkutekstistä: Aamulehden kirjoittaja lienee väsähtänyt tai tila uhannut loppua!]

Suuriin syömäjuhliin myös juupalaiset,  eräläiset ja kuokkavieraat

Mutta sitten nousi kysymys, mitä sillä noin suurella makkaralla tehdään: myötäwäksi se muka oli liian pieni ja syötäwäksi taasen liian suuri, eikä se papillekaan kelpaisi, kun oli ´raswoista rakettu´.

Kutsutut kuulut neuwonantajat silloin neuwoiwat panemaan toimeen suuret syömäjuhlat, jonne kutsuttaisiin kaikki kunnan miehet ja wielä juupalaiset ja eräläiset lisäksi. Näin tehtiinkin ja sitten pidettiin niin ylölliset syömingit, että koko juhlakansasta ei ollut muuta kuin ´penkkipuille potkijoiksi, pahnakasoille painoksi´.

Eiwät jaksaneet kuitenkaan syödä kaikkia, waan saiwatpa wielä runsaat kuokkawieraatkin osansa. Kauan jälkeenkinpäin wielä muistettiiin tuota ylöllistä syömäjuhlaa ja herkullista makkaraa.”

Hugo Hörtsänän versiossa lisänä ahne pappi ja Purkiainen     

                                         

Seuraavan, monelle tutumman tarinan on kertonut kuulu kotiseutumies Hugo Hörtsänä. Luin sen kirjasesta Oriveden pitäjän 400-vuotisjuhlien juhlajulkaisu  vuodelta 1949, s. 42–43 (juhlien piti olla 1940, mutta niitä siirrettiin sodan ja pula-ajan vuoksi). – Näin Hugo Hörtsänä:

”Oriveden pitäjän källinimi [rinnakkaismuoto köllinimestä] ´Iso Makkara´ on syntynyt siitä, kun täällä oli ennen ollut ahne pappi, joka aina moitti saamiaan kymmenyksiä pieniksi, – makkaroitakin. Eräs emäntä kimpaantuneena papin moitteesta sanoi: ´Kyllä minä sinulle makkaran teen.´

Teki sitten koko lehmänmahan makkaraksi, mutta ei löytänytkään uunia, jossa se olisi paistettu, vaikka Sikasellakin oli niin suuri uuni, että hevosella leivät uuniin ajettiin. Naarajärven ahteen päälle tehtiin sitten uuni, jossa makkara paistettiin.

Ohikulkeva eräjärviläinen sai purkiaisen  

Kun makkara oli uunissa paistumassa, poikkesi ohikulkeva eräjärviläinen katsomaan emäntien touhua ja katsottuaan uuniin, purki makkara parhaillaan. Eräjärviläinen pyysi saada sitä, mitä makkaran sisältä purki, viedäkseen tuliaisiksi kotiinsa. Tästä Eräjärvi sai ´Purkiaisen´ nimen.

Papille ei kelvannut   

Seuraavana sunnuntaina kannettiin makkara sitten korennolla Oriveden kirkon ristikongille. Papin tultua kirkkoon, kysyi hän: ´Mikä se on?´ Emäntä, joka moitteen kymmenys-makkarasta oli saanut, sanoi sen olevan sen isomman makkaran, jonka hän lupasi tehdä, että jokohan se riittää? Pappi katsottuaan sitä hetken sanoi: ´Kohtuus hyvä makkarassakin´  ja lähti toimeensa. ”

046,Orivesi++Oriveden+kirkko.++päiväys+09.jpg
Oriveden vanha puukirkko kauan ennen vuoden 1938 remonttia. Kirkko paloi 1958. Kuva Juhani Eerolalta. Lisäys 12.2.2019: Alunperin Ulla Wallin kokoelmasta, jossa kuvausvuosi 1907.

Hörtsänän kertoma tarina selittää syyn, miksi ison makkaran tekoon lähdettiin. Kun papin vaatimukset tuntuivat kohtuuttomilta, niihin päätettiin vastata samalla mitalla, tehdä papille jäynää, källi. Tarina kertoo myös Eräjärven köllinimen, Purkiaisen synnyn. Siihen törmää nykyäänkin. Esimerkiksi Eräjärven kehittämisyhdistys on valinnut lehtensä nimeksi Purkiainen.

Purkiainen.

Isonmakkaran jäljissä  

Vielä 1950-luvulla Oriveden Sanomain joululiitteen nimi oli  Ison-Makkaran Joulu (kuva ylinnä). Paikkakunnalla toimii myös Lions Club Isomakkara ry vuodesta 1984. 1992 aloittanut asunto-osakeyhtiö nimeltä Oriveden Iso-Makkara Oy sijaitsee entisen Laitisen lihakaupan ja makkaratehtaan tontilla. Nimessä yhdistyvät hauskasti vanha kansantarina ja paikan historia.

Ison-Makkaran_Joulu_ 1950_vari
Tuntematon tekijä, nimimerkki RM,  on kuvittanut joululehteen Ison makkaran tarinan. Skannaus Maija-Liisa Mäkelän kokoelmasta.  (Teksti lisätty 4.1.2019)

Mistä nyky-Oriveden ”isomakkara”? 

Olisiko taas aika nostaa Isonmakkarankin tarina kunniaan? Se on meidän vanhaa kansanperinnettämme. On hienoa, että Orivedellä ja Eräjärvellä on kummallakin ikioma köllinimi, johon paikalliset suhtautuvat  huumorintajuisesti.

Kansantarinassa makkaran valmistus paisuu humoristisen liioittelevaksi kuvaukseksi pitäjäläisten yhteistyön saavutuksista.  Siinä on hiukan hölmöläistarinan piirteitä, mutta varsinkin vanhassa Aamulehdessä julkaistu juttu on hyvin myönteinen hengeltään.

Se ei naura ilkeästi meille orivesiläisille, vaan päinvastoin ihastelee pitäjäläisten yhteistyökykyä, kekseliäisyyttä ja rohkeutta heittäytyä hullunrohkeaan hankkeeseen, nauttia siitä ja jakaa ilo naapurienkin kanssa. Mukaan otetaan eräläiset, juupalaiset ja kuokkavieraat.

1900-luvun alkuvuosikymmeninä Orivesi on varsinkin kesällä ollut oikea suurjuhlien paikkakunta. Päällimäisinä tulevat mieleen maankuulut perinteiset hämäläiset häät 1933 oheisjuhlineen, joissa koko pitäjä tuntui olleen liikkeellä. Monien tahojen loistavan  yhteisyrityksen alkuunpanijana Hugo Hörtsänä, kumppaneina mm. Oriveden Opisto ja Oriveden Ponnistus. Siinä oli oikein isomakkaralaista meininkiä. Ks. blogikirjoitukseni häistä ja suurjuhlaviikonlopusta.

Uskokaa tai älkää, jotain tällaista vireyttä ja yhteishenkeä tuntuu jo muhivan myös nykypäivän Orivedellä monessa hankkeessa. Nykyajan isomakkara voisi olla mikä tahansa asia, joka koskee mahdollisimman monia asukkaita ja tuottaa laajalti yhteistä iloa.

Kun kaupunki vuonna 2019 juhlii 150 vuottaan itsenäisenä kuntana, kansantarinan isomakkaralaisten otteista kelpaa ottaa mallia. Ehkä myös eräläisiltä, juupalaisilta ja kuokkavierailtakin voisi oppia lisää vireyttä, luovuutta ja toimekkuutta.

Maija-Liisa Mäkelä

Jk.1.  Orivedellä Iso-Makkara -nimitys on tainnut jäädä osittain Mämmilän varjoon. Tämä köllinimi tuli tunnetuksi Orivesi-taustaisen taiteilija Tarmo Koiviston Mämmilä-sarjakuvasta, joka kertoi Oriveden kaltaisen kuvitteellisen Mämmilän kunnan tapahtumista 1970-luvulta aina 2000-luvulle asti.

Jk.2.  Oriveden kunnallishallinnon perustamispäivä on 18.11.1869, jolloin valittiin Oriveden ensimmäinen kunnallislautakunta. Sen ensimmäinen kokous pidettiin 3.1.1870. Eräjärven ensimmäinen kuntakokous oli 25.4.1870. Nyt Eräjärvi kuuluu Oriveteen.

Muokattu Oriveden Seudun Joulu 2017 –lehdessä julkaistusta kirjoitelmastani  Oriveden Isomakkara -tarina kunniaan.

Mainokset

Kun Kerttu oli ensi kerran iltamissa ja Kertun isä soitti purpuria Suojalla 1925

Ensi_kerran_iltamissa_1925._PV.

Oriveden Suojalla vietettiin purpuritanssiaisia 6.1.1925.   Henkilöt vasemmalta pareittain: Lyyli Kössi ja Kalle Saarman, Salli Ahlbom ja Kalle Seppälä, Anna-Liisa Saarinen ja Antero Kössi, Helmi Syrén ja Atte Paavola, Aune Savinen ja Leo Peltonen, Saima Lehtinen ja Eero-Eetu Saarinen, Hanna Peltonen ja Nestori Uitti, sekä Elma Fager ja Kalle Peltomaa. Oikealla maalarimestari Heikki Mäkelä viuluineen.   Kuva Kerttu Mäkelän albumista (Pirkko Vehmakselta). Kuvateksti Oriveden Sanomista, päiväämätön leike.

 

Kerrankin vanha ryhmäkuva, jonka kaikki henkilöt on nimetty! Se lienee Kertun serkun Helvi Juntumaan tarkkaa työtä. Tanssijat ovat käsittääkseni pääosin Kirkonkylän aktiivinuoria, noin puolet maalaistaloista. –  Juntumaalla oli yhteen aikaan tapana lainata sisareni omistamista Mäkelän suvun valokuva-albumeista vanhoja kuvia, joihin hän kirjoitti selosteen ja toimitti ne paikallislehden julkaistaviksi.

Kerttu-tätini, jonka elämänkohtaloita olen kuvannut myös blogikirjoituksissa Kerttu-tädin käsilaukku ja Sulhasen surma,  on kirjoittanut kuvan taakse haalealla musteella:  Purpurintanssijat Suajall(murteen mukainen ua!) 6.I.-25 ja lisännyt myöhemmin näkyvämmän tekstin: Olin ensi kerran iltamissa. Varmaankin kallis muisto hänelle. 

Kerttu oli pari kuukautta vaille 21-vuotias. Hän ei ole portailla kuvatussa esittäjäjoukossa. Sen sijaan siellä seisoo hänen isänsä, minun vaarini maalarimestari Heikki Mäkelä (1872-1940) viulu kainalossa.

Kaksikymmmentä vuotta oli varmaan siihenkin aikaan melko myöhäinen ikä nuorelle naiselle päästä ensi kerran iltamiin. Kuvittelen tämän johtuvan siitä, että Kertun äiti Mandi Mäkelä oli harras uskovainen ja lienee päästänyt tyttären purpuritansseihin vain, koska tämän oma isä oli siellä soittajana.

 

Kertun nuoruudenkuvia

 

Ensimmäinen kuva: Kerttu-tyttö on päässyt noin 15-vuotiaana oikein ateljeekuvaan. Hauskan kapeita henkilökuvia valmistava Kaarlo Borgmanin Atelier Mars lienee väliaikaisesti toiminut lähiseudulla.

Toinen kuva: Kerttu Peräpohjolan kansallispuvussa sydänystävänsä Anni Paunulan, o.s. Vierula, kanssa. – Kuvat Kerttu Mäkelän albumista Pirkko Vehmakselta. 

 

Heikki Mäkelä pelimannina

Perheessämme tiedettiin, että Heikki-vaari oli soittanut viulua. Jokunen vuosi sitten olin  löytänyt seuraavan yllätystiedon Väinö Paavolan Oriveden seudun pelimanneja käsittelevästä artikkelikopiosta (Oriveden Sanomat 24.7.1947):

Onnistaipaleella 1890-luvun alkuvuosina viulunsoittoa nuoteista harjoitteli Heikki Mäkelä, josta tuli hyvä soittaja, joka oli mukana monissa tilapäisissä jouhiyhtyeissä ja soitti lukuisissa iltamissa ja häissä. Paitsi viulua hän soitti myös selloa.

Kuvassa vuodelta 1925 Heikki ihmeekseni esiintyy purpurisoittajana yli viisikymmentävuotiaana. Luulin hänen siihen mennessä jo lopettaneen soittamisen. Me hänen lapsenlapsensa emme päässeet koskaan kuulemaan hänen soittoaan. Isoveljeni Jaakko, s. 1932, muistaa kyllä, että kotitalomme Ala-Mattilan vintillä lojui viulun pirstaleita.

Arvelin Heikin (1872-1940)  iltamasoittelun hiipuneen aikanaan Mandi-vaimon vastustukseen (pari meni naimisiin 1897).  Eipä miehellä olisi liiennyt aikaakaan soittamiseen, olihan hänellä kaksi ammattia maanviljelijänä ja maalausliikkeen pitäjänä sekä runsaasti luottamustoimia varsinkin osuuskauppaliikkeessä. 

 

Purpuritanssi sisälsi valssit, polkat, masurkat ja sottiisit…

Purpuri on pitkä, monivuoroinen tanssisikermä, eräs komeimmista ja näyttävimmistä suomalaisen kansanomaisen tanssiperinteen edustajista. Se on alun perin muodostunut useista itsenäisistä tansseista, jotka ovat sitten liittyneet yhä kiinteämmäksi kokonaisuudeksi muodostaen lopulta yhtenäisen tanssin, jonka vuoroiksi nämä tanssit on käsitetty.[1/]

Purpuria on tanssittu lähinnä Länsi-Suomessa ja Pohjanmaalla, viimeksi elävänä perinteenä vielä niinkin myöhään kuin 1950-luvulla. Purpuri oli suosittu tanssi häissä 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa.

Purpuri alkaa yleensä sisääntulomarssilla eli alkumarssilla, johon osallistuivat kaikki tanssiin halukkaat. Alkumarssin lisäksi purpurissa saattoi olla 10–12 vuoroa. Muun muassa valssi, valssi, polkka, masurkka, sottiisi, erilaisia katrilleita, muun muassa ryssänkatrilli on tunnettu vuoron nimi.

Myös Itä-Suomessa purpuria on jonkin verran tanssittu, mutta siellä vuoroja oli huomattavasti vähemmän kuin Länsi-Suomessa eli yleensä alle viisi. (Wikipedia)

 

Purpuri olikin lottien loppiaisiltaman loppunumerona

Kun tämä kirjoitukseni oli  joitakin tarkistuksia vailla valmis, jätin sen tapani mukaan hautumaan.  Se kannatti, sillä löysin vielä kiinnostavaa lisätietoa yhdestä ainoasta lehtiartikkelista. 

Oriveden Sanomia ei tuohon aikaan vielä ollut olemassakaan, joten tieto on Tampereen lehtien varassa. Aamulehdessä 9.1.1925, s. 5 kertoo nimimerkki ”Mukana ollut” Oriveden lottien  loppiaisiltamasta mm. seuraavaa: Ensin oli runsaasti oman paikkakunnan lottien ym. esittämää ohjelmaa, Kirkonkylän torvisoittokunta esiintyi ja Hannes Viljanen esitti yksinlaulua, menestys myrskyisä.

Vanha purpuritanssi oli vasta viimeisenä ohjelmanumerona, ja tanssijoiden mainitaan esittävän hääjoukkoa, aivan kuten olin arvellut. Loppuilta kului lehtijutun mukaan hilpeässä karkelossa. Silloin Kerttukin lienee päässyt tanssimaan.

 

Purpurinäytös  Suojalla 1930 

Toinen kuva vanhanaikaisesti pukeutuneista tanssipareista on äitini albumissa askarrattanut minua kauan, skannaan sen sieltä:

 

Purpurinaytos_Suojalla_1930.

Juhani Eerolan minulle ystävällisesti toimittamista kokoelmista löysin saman  kuvan, jossa oli merkintä Purpurinäytös Suojalla 1930. Tässä kauan kaipaamani selitys sille, mistä kuvassa oli kyse.

Näyttää kuin purpuriesiintyjät vuoden 1930 kuvassa olisivat osittain samoja kuin vuonna 1925. Molemmissa kuvissa ovat ainakin v. 1930 ensimmäisessä rivissä seisovat 2., 3. ja 4. vasemmalta Kalle Peltomaa, Lyyli Lehtinen ja Veikko Kössi, jonka takana Nestori Uitti. Äitini Annikki Sarkolatuolloin 19–20-vuotias  kirjakaupanneiti, on vaaleapuseroisena eturivissä, ja viistoon hänen takanaan Lyyli Kössi (> Ylä-Mukkula) parinaan kaiketi Kalle Saarman (> Sahramies). 

Tulevalle äidillenikin tämä oli ehkä ensimmäinen kerta iltamissa, ainakin purpuritanssien esiintyjänä.

 

Hääpurpuria

Kummassakin purpuritanssijoiden kuvassa kiintyy huomio siihen, että edessä on juhlavasti pukeutunut pari, naisella erikoinen päähine ja miehellä kukka rinnassa.  Päättelin, että on kysymys hääpurpurista, jollaista esitettiin rooliasuissa yleisölle, ja niinhän asia olikin. Luultavasti katsojat saivat jossain vaiheessa osallistua tanssiin. Ainakin Oriveden Suojalla tällaisia purpuriesityksiä lienee ollut useamminkin.

Purpuria myös kruunuhäissä 1933

Myös kesän 1933 suurtapahtumassa vanhoissa hämäläisissä häissä Oriveden Opistolla purpuriakin mentiin, sitä johti vanha suutari Kanerva. Siinä olivat vanhat ja nuoret, kaupunkilaiset ja maalaiset. Hymysuin he kättelivät toisiaan. Näin kertoo tohtorinna Kerttu Helme laajassa artikkelissaan Orivedellä olivat sitten ne suuret häät (Suomen kuvalehti no 33/1933).

Näistä häistä olen kirjoittanut laajan ja runsaskuvaisen kuvauksen tähän blogiin nimellä Maankuulut perinnehäät 1933 vetivät 5 000 vierasta Orivedelle.

 

Tanssilattialla._S._kuvalehti_3_1933_s._1087.Tässä taidetaan tanssittaa vuoden 1933 mahtihäitten morsiamia, joita oli  peräti kaksi.  Kuva  Suomen kuvalehti 1933: 33.

Lähteitä 

Suomen kuvalehti  1933: 33

https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti:
Aamulehti 1930
Oriveden Sanomat 1933 ja 1947

 

Maija-Liisa Mäkelä

Parikymppiset Elli, Sylvi ja Annikki juhlimassa 20-vuotiasta Oriveden opistoa

Annikki, oik., 4.8.1929 Oriveden Opiston 20-vuotisjuhlassa

Elli Lindberg ( vas.), Sylvi Pukala > Sinkkonen ja tuleva äitini Annikki Sarkola > Mäkelä hulluttelevat tunnistamattoman nuoren miehen kanssa (tai kustannuksella?).  
Tuleva äitini Annikki on kirjoittanut kuvan taakse:  ”Oriveden Opiston 20-vuotisjuhlassa 4/8 -29.” Kuva Maija-Liisa Mäkelältä äitinsä jäämistöstä. 

Kuvakortti oli pitkään lojunut äitini kuvien joukossa, kunnes  katsoin sen taustaa ja huomasin äitini käsialalla kirjoitetun merkinnän: iloinen kuva olikin Oriveden opiston arvokkailta 20-vuotisjuhlilta vuonna 1929!

Annikki Sarkola on saattanut olla ystävineen mukana juhlan ohjelmissakin, ainakin nuorten naisten muodostamassa kunniakujassa presidentin saapuessa. 

Kesti vielä aikansa, että sain selville muut tytöt. Henkilökuvien vertailu, kirjeet ja koulumatrikkelit auttoivat: Annikki ja Sylvi ovat käyneet samaan aikaan Kangasalan yhteiskoulua. Annikki on Orivedellä enonsa Väinö Paavolan kirjakaupan vastaavana libristinä, ja Sylvikin lienee ollut siellä töissä. Ellin perhe on asunut Kangasalla ja muuttanut sieltä Riihimäelle, mutta enempää hänen vaiheistaan en tiedä. Herrasmies jäi tunnistamatta. 

2.7.2018 tehty lisäys Ellin vaiheista poistettu 2.10.2018 – kyseessä lienee toinen samanniminen. 

 

Opiston mahtavat 20-vuotisjuhlat: presidentti ja yli
2 000 vierasta

Oriveden opiston 20-vuotisjuhlat 3.–4.8.1929 taisivat olla vailla vertaa, kun kylän nuorisokin niissä viihtyi, kuten yllä oleva kuva todistaa. Opiston johtajalla Aarne Laaksovirralla oli riittänyt ideoita, rohkeutta, suhteita ja organisointikykyä, ja uumoilen hänen vaimollaan, johtajatar Sylvillä olleen samoja ominaisuuksia.

Vaikka Laaksovirrat olivat järjestämässä vielä monia suurjuhlia Orivedelle, heidän tyttärensä todistaa, että nämä juhlat olivat mieleenpainuvimmat. (Valvanne, Leena: Rakkautta pyytämättä: Valtakunnankätilö muistelee.  1986, s. 21).

20-vuotiasta opistoa onnittelemaan kutsuttiin Tasavallan presidentin Lauri  Kristian Relanderin lisäksi myös Hämeen läänin maaherra Albert von Hellens ja Tampereen hiippakunnan piispa Jaakko Gummerus. Kaksipäiväisissä juhlissa esiintyi monia muita arvohenkilöitä ja valtakunnan tason taiteilijoita kirjailijatar Maila Talviota myöten.

Nykysilmin nähtynä tuo kaikki saattaa kuulostaa hiukan suurelliselta, mutta toisaalta – näin Orivettä ja sen opistoa kirjoitettiin Suomen kartalle.

Yleisö virtasi katsomaan ilmieläviä kuuluisuuksia, ja opisto ympäristöineen oli uudistettu juhlakuntoon. Tietysti oli tilattu kaunis sää, kuten Oriveden suurissa ulkoilmajuhlissa oli tapana. Kaiken kukkuraksi poutataivaalla pörräsi ihka oikea vesitaso, jonka kyytiin oli mahdollista päästä varttitunniksi. Lentokone seurasi myös presidentin junaa sen saapuessa Oripohjan asemalle klo 16.15.

Ei ihme, että 20-vuotisjuhlat kunniavieraineen keräsivät yli 2 000 osallistujaa. Tämä ennakoi jo seuraavien vuosikymmenten mahtijuhlien viittätuhatta hipovia osallistujamääriä.

Juhlapäivien ohjelma selviää mm. painetusta Juhlaoppaasta, jonka Timo Suvanto on julkaissut nasevien kommenttien kera blogissaan Timon poikkitiedepalsta  23.10.2017, otsikkona Oriveden Opisto 20 vuotta. Aamulehden numerossa 5.8.1929 juhlaohjelma selostetaan seikkaperäisesti.

 

Opiston uudet ihmerakennelmat kiinnostivat 

Opiston alueelle oli ennen juhlia valmistunut uusia ihmeitä: puiston kosteikkoon kaivettu tekolampi, valkoinen, katettu Presidentin portti Oripohjanmäen ylälaitaan, laulu- ja voimistelulava kahden asuntolarakennuksen, Uotilan ja Urholan väliin ja, harvinaisuus tämäkin: pergola (köynnöskehikko) lähelle edellisenä vuonna laajennettua ja kunnostettua päärakennusta. Oli siinä kaikessa kylän nuorillakin hämmästeltävää.

Luultavasti Annikki ei silloin vielä tiennyt, että hänen tuleva miehensä Jukka Mäkelä oli ollut maalaamassa vuosina 1927–1928 päärakennusta toisena niistä kahdesta nuoresta miehestä, joiden osalle tuli myös opiston torni.

 

Oriveden Opistolle juhlareitti ehkä 1929, pres. Relander vieraili 4.8. MLMn kuva.

Arvatenkin juhlakohteesta 4.8.1929 otettu ”virallinen” kuva presidentin tuloreitin suunnasta. Liput liehuvat, juhla on meneillään, kutsuvieraita kuljettaneet autot odottavat.  Laululava häämöttää vasemmalla, ja käsittääkseni puurakenteinen pergola näkyy takana päärakennuksesta vasemmalla. Hyötypuutarha leviää kaikkialle. Kuva Maija-Liisa Mäkelän äidin Annikin jäämistöstä. 

 

Virstanpylväs kahden vuosikymmenen muistoksi

 

Oriveden Opiston virstanpylväs 1909-1929. Kuva Maija-Liisa Mäke

Virstanpylväs, vuosien 1909–1929 muistokivi,  paljastettiin lauantaina 3. elokuuta klo 17 alkaneessa avajaisjuhlassa johtaja Aarne Laaksovirran puheen yhteydessä. Kuva Maija-Liisa Mäkelän Annikki-äidin jäämistöstä, oli luultavasti myynnissä juhlayleisölle.

 

Missä komea virstanpylväs lienee nyt? Olisiko aika pystyttää uusi sen tilalle tekstein  Oriveden opisto 1909–2018?

 

Annikki selvisi yleisölennätyksestä virkein mielin

Ihmeitten ihme juhlaohjelmassa oli yleisölennätys, johon ainakin Annikki osallistui samana päivänä, 4. elokuuta, mutta luulenpa tyttökolmikon rohjenneen samaan kyytiin.

 

Annikin_ Lentotodistus_ 4.8.1929.

Lentotodistus Annikki Sarkola 4/8 -29. Skannaus Maija-Liisa Mäkelä äitinsä Annikki Mäkelän jäämistöstä.

Henkilökohtainen lentotodistus Suomen kuvalehden järjestämältä paikallislennolta on komeasti lehden edustajan ja koneen ohjaajan allekirjoittama. Alla komeilee Suomen kuvalehden sinetti korkokuvana. – Kortti on vähän nuhruinen, varmaankin kulkenut ihmeteltävänä kädestä käteen suvun ja tuttavien joukossa.

Suomen Kuvalehden toimeenpanemista lennätyksistä on juhlaoppaassa merkintä ”Lähtöpaikka Kirkkolahti”. Ainakin Annikki Sarkola oli nähnyt Kirkonkylän ensimmäistä kertaa ilmasta käsin. Tämä taisi jäädä Annikin elämän ainoaksi lentokokemukseksi.

Ylimmässä kuvassa tunnelma on sen verran vapaa, että oletan yleisölennätyksen jännityksen olevan jo ohi.

 

Aamulehden etusivu jakautui kahtia

Seuraavana aamuna 5. elokuuta tyttökolmikkomme sai ihmetellä, miten Aamulehden etusivulle mahtui vain kaksi asiaa: valtakunnalliset uinnin SM-kilpailut Tampereella ja Oriveden opiston arvokas juhla. Kuvien ja tekstien asemointi on mielenkiintoinen, ehkäpä sillä haluttiin ilmentää ruumiin- ja hengenkulttuurin tasa-arvoa – vai jääkö jälkimmäinen sittenkin ahtaammalle?

Tytöt ehkä hiukan hätkähtivät vähävaatteisia urheilijoita arvokkaitten juhlakuvien rinnalla, saattoivat jopa tuumia, että vasemman yläkuvan urheilijattaret sentään ymmärsivät esiintyä peitetymmin. Presidentin kuvan sijoitus alanurkkaan on vähintäänkin mielenkiitoinen.

 

aamulehti5_8_1029_presidentti_uimarit_50_prosenttia

Napsauta tästä linkistä Aamulehden etusivu esiin. Saat tekstin suuremmaksi klikkaamalla sitä: 

 

Maija-Liisa Mäkelä

 

Lisäys 2.7.2018:

Jk.  Tarkkaavainen lukija ehkä tunnisti uimareista Pekka Tiilikaisen tutun hahmon (kuvateksti ”P. Tiilikainen kaksinkertainen mestari  keskellä”). Tiilikaisesta tuli myöhemmin legendaarinen radioselostaja. 

Kruunuhäät 1950: Vehkalahdesta Suojan kautta Paltanmäelle

Orivesi ennen vanhaan -blogin vuosikatsauksessa  Oriveden Järjestöjen talolla (Latokartanontie 2) keskiviikkona 21. maaliskuuta 2018 käytiin läpi mm. mitkä olivat vuoden aikana blogin lukijoiden suosikkikertomukset tai vaikkapa ne 30 maata, joissa blogi on avattu. Blogisti kertoi myös, miten monenlaista apua lukijayhteisö ja sen ulkopuoliset ovat antaneet hänelle. 

 

IMG_20180217_0015 (1)

Kruunuhäitten morsiusparit 6.8.1950 Paltanmäellä: Heikki Lepo (vas.), Tellervo Valta, Kaisu Sihvo, Tuomo Huitu.  Kaisun puku on turkoosinsinertävä. Kansallispukuja vilahtelee vieraitten yllä. 

 

Tämä blogikirjoitus syntyi kokeiluna: ensin keräsin eläviltä muistajilta aineistoa, jonka pohjalta koostin  kokonaiskuvauksen.
Se syntyi yhteisöllisesti vielä elävistä muistoista. 

Monet muistajat, jotka olivat olleet mukana vuoden 1950 kruunuhäissä tai ainakin kuulleet niistä, saatiin kertomaan ja lainaamaan valokuvia. 

Aikaisemmin olen kirjoittanut niin vanhoista asioista, että muistajia ei ole juurikaan ollut.  Tieto on ollut pakko poimia pääosin kirjallisista lähteistä ja kuvista, jopa äänitteistä.

 

Kruunuhäissä morsiamella on kruunu

Aineistoa koostaessani minulta kysyttiin, mitkä ne kruunuhäät oikein ovat. Siispä käsiteselvennys:

Kruunuhäät ovat saaneet nimensä siitä, että niissä morsian kantaa morsiuskruunua. Nykyaikana kruunuhäät ovat näytännöllisiä perinnehäitä,  spektaakkeleita, joissa morsiuspari ja häävieraat ovat roolihenkilöinä. Häissä noudatetaan vanhoja tapoja ja osallistujat ovat pukeutuneet esitettävän ajankohdan asuihin.

Laajasti kuvaamani vuoden 1933 perinnehäät olivat myös kruunuhäät, mutta järjestäjät halusivat kutsua niitä vanhoiksi hämäläisiksi häiksi. Etelä-Pohjanmaalla, mistä vuoden 1950 Oriveden kruunuhäiden malli tuli, kruunuhäitä pidettiin paikoin melko tiuhaan aina 1960-luvulle saakka. Oriveden naapuristossa niitä on ollut harvakseen.

 

Kruunumorsiamet ja orivesiläisyleisö muistajina

Hienointa oli, että molemmat vuoden 1950 kruunumorsiamet Kaisu Huitu, o.s. Sihvo, 87 v, ja Tellervo Jokinen, o.s. Valta, 91 v, olivat tavoitettavissa ja kertoivat auliisti omia muistojaan haastattelijoille. 

 

1950_Albumin alkulehti.

Kaisu Sihvon kruunuhääalbumin etulehti.

 

Työ eteni suunnilleen näin:

1. Kuvilla oli entistä keskeisempi rooli. Kaisu Huitu oli ennalta lainannut kruunuhääalbuminsa minulle. Sen valokuvia skannasin blogiluonnokseen, jonka asetin jo varhaisessa vaiheessa nähtäväksi  verkkosivuilleni.

2. Tarmokas vapaaehtoistukeni Leena Oksa otti yhteyden Tellervo Jokisen sukuun, ja Tellervon edesmenneen puolison Leo Jokisen nuorin sisar, kokenut sukututkija Marja-Leena Töyrylä,  otti ystävällisesti tehtäväkseen haastatella tätä kruunumorsianta. Hän skannasi ja lähetti myös Tellervolta löytyneitä kruunuhääkuvia.

3. Asettelin niitä aikajärjestyksessä täydentämään Kaisun albumin kuvia, ja sainkin melko kattavan kuvakertomuksen blogiluonnokseeni.

4. Sitten oli vuorossa 21. helmikuuta 2018 blogiesittelyjeni sarjassa avoin keskustelutilaisuus Järjestöjen talolla (Latokartanontie 2, Orivesi). Siellä heijastettiin nähtäväksi kruunuhääkuvien kavalkadi. Tunnistettiin henkilöitä ja paikkoja. Haastattelin Kaisu Huitua sekä Marja-Leena Töyrylää, joka toi Espoosta asti kälynsä Tellervon terveiset. 

5. Syntyi  innostunut, vilkas yleisökeskustelu, jonka antia olen sittemmin hiukkasen tarkistanut ja lisännyt. ”Koneenkäyttäjänä” tilaisuudessa toiminut Merita Lähteenmäki oli myös kirjurina, kun valokuvien henkilöitä ja paikkoja tunnistettiin. Sain monen monta arvokasta tietoa juttuni täydennykseksi.

6. Juttua jatkettiin kahvihetkessä Lähimmäisen kamarin puolella. 

Blogikertomus rakentui asteittain tämän kaiken pohjalta. 

Kiitos kaikille muisteluista ja aineiston lainaamisesta! 

 

 

Oriveden kruunuhäät sunnuntaina 6.8.1950

Tuottaja ja ohjaaja Jukka Harju Etelä-Pohjanmaalta

Soittajat Tuurin pelimannit 

Hääpareja esittivät (ei vihitty oikeasti):

Kaisu Sihvo (myöh. Huitu) ja Tuomo Huitu

Tellervo Valta (myöh. Jokinen) ja Heikki Lepo

 

 

IMG_20180217_0005 

Tellervo Jokisen tallentama leike häitä seuraavan viikon Aamulehdestä.  Lehden ja Kaisu Huitun tietojen välillä on pieni ristiriita: Kaisun mukaan Suojalle poikettiin hääaterialle jo menomatkalla. 

 

Kuvakavalkadi Kaisu Sihvon (> Huitu) ja Tellervo Valtan (> Jokinen) albumeista

 

(Tellervo Jokiselta saatujen kuvien tekstit ruskealla värillä)  

 

IMG_20180217_0002 (1)Lähtöhetki klo 12: Hääparia esittävät Tellervo Valta ja Heikki Lepo lähdössä kolmansina hevoskulkueessa Vehkalahden Anttilan pihasta. Taustalla talon navetta.  Oman Veitto-hevosensa ohjaksissa seppä Matti Seppälä, kärryt lainattu Hörtsänältä.  (Tämä kuva vaihdettu ensimmäiseksi ja tiedot tarkistettu 1.3.2018). 

 

IMG_20180217_0007 (2)Hääkulkue ohittaa puolenpäivän jälkeen Oriveden rautatieaseman. Kulkuetta johtavat Tuurin pelimannit, jotka saivat parhaat rattaat. 

 

unnamed

Kulkue tulossa Kirkonmäkeä ylös hautausmaan kohdalla. Ensimmäisenä (pelimannien jälkeen) Kaisu Sihvo ja Tuomo Huitu, ohjissa Väinö Huitu. Perässä Tellervo Valta ja Heikki Lepo Matti Seppälän kyydissä.  

 

 

Kruunuhaat_1950._Kuva_Kaisu_Huitulta.

Kruunuhääpari Tuomo Huitu ja Kaisu Sihvo kulkueessa Oriveden Kirkonkylässä Läsitorin kohdalla. Ohjastajana sulhasen pikkuveli Väinö Huitu. 

 

 

2. 1950_Kulkue_Mantysaari..jpg

Johtajaopettaja K.R. Mäntysaari itse ohjaksissa, vaimoa esittää kampaaja Elvi Timonen.  Katsojista tunnistettu keskellä  talon seinämällä viuluniekka Aali Snellman. 

 

 

3. 1950_Muonamies..jpg

Hevoskulkueessa viimeisenä muonamiespari, emäntä ohjaksissa. Kansa seuraa Kirkonkylän raitin täydeltä.  Poliisimiehet arvattavasti vas. nimismies Jalmari Lano, kesk. Bruno Jokinen ja oik. Svante Elo (he olivat Oriveden todellista virkavaltaa).  Talot edestä taaksepäin Kauppakunta Kotipohja, vanha (ent. Kytöniemen) apteekki, Osuusliike Kanta-Häme ja Ilmari Paunun Teerijoki. 

 

 

4. 1950_Kruunuhaavaki_Suojan_edessa.Kuva_Kaisu_Huitulta..jpgKruunuhääväkeä Suojan edessä 6.8.1950.  Hääparit vasemmalta: Tellervo Valta ja Heikki Lepo, Kaisu Sihvo ja Tuomo Huitu, vieressään  Anna Suramo ja Jukka Harju. Suramon takana vas. Senja Sierilä ja oik. Kaleva Mäntysaari.  Kymmenvuotiaat morsiustytöt vas. Pirkko Lilja (> Karhunmaa) ja Elina Rantanen  (> Jarkko).  

 

7. 1950_Ateria..jpg

Kruunuhääateria Suojalla. Kahden kynttilän välissä  hammaslääk. Anna Suramo ja ohjaaja Jukka Harju, jotka esittivät Kaisu-morsiamen vanhempia. 

 

IMG_20180217_0010 (1)

Suojalta lähdettiin kävellen Paltanmäelle (Museomäki). Takana häämöttää Läsitorin pylväs ja monihaarainen tienviitta sekä Vuorisen talo (tunnistettu yleisötilaisuudessa  21.2.2018).

 

8. 1950_Soittajat..jpg

Paltanmäelle noustiin soittajat etunenässä. 

 

 

IMG_20180217_0025

Kahvit  (oikeat vai korvikkeet?) Paltanmäen tanssilavan kioskista. 

 

 

IMG_20180217_0009.jpg

Paltanmäen avolavalla hääväki valmistautuu tanssinäytökseen. 

 

 

9. 1950..jpg

Häävalssi alkaa.

 

 

10. 1950._Paltanmaki_6.8.
Näkymä Paltanmäen silloisesta näkötornista tanssilavan suuntaan illansuussa 6.8.1950. 

 

Kulta- ja hopeahääpari

Otteita Marja-Leena Töyrylän muistiin merkitsemästä Tellervo Jokisen puhelinhaastattelusta 18.1.2018:

”Kruunuhääparit olivat nimellä kultahääpari Kaisu Sihvo ja Tuomo Huitu sekä hopeahääpari Tellervo Valta ja Heikki Lepo.

Kulta- ja hopeakruunun kuljetti mukanaan Jukka Harju Pohjanmaalta. Hän kiersi ympäri Suomen organisoimassa kruunuhäitä, myös näytelmävaatevarasto kulki hänen mukanaan.

Orivedellä organisoimassa olivat hammaslääkäri Anna Suramo ja (kampaaja) Senja Sierilä, joka ohjasi talven aikana seuratanssiopetuksen ja harjoitukset. ”

”” Tuona aikana oli paljon seuratoimintaa,  puuhattiin kaikenlaista hauskaa yhdessä sota-ajan tapahtumista vapauduttua (Tellervo Jokinen).

Kruunun valinnassa putkahti hääkulkueitten orivesiläisen erityistuntijan taiteilija Paavo Toivosen nimi esiin. Tellervon  mukaan Toivonen ei hyväksynyt hämäläistä morsianta esittävälle pohjalaista kultakruunua, vaan järjesti puolukanvarvuilla koristellun suuremman kruunun Kaisulle, Tellervon päähän laitettiin sitten pienempi kultakruunu.

Seuraavaan olen poiminut taustatietoja vihkosesta Oriveden Ponnistus 1908–1958,
s. 15 ja 16:

Kruunuhäiden pääjärjestäjän Oriveden Ponnistus r.y:n puheenjohtaja kenkätehtailija Paavo Lilja (> Karhunmaa), joka Aamulehden mukaan piti tervetuliaispuheen, toimi Ponnistuksen johdossa vuodet 1934–1939 ja 1944—1950 (jälkimmäinen jakso on pudonnut pois julkaisusta Oriveden Ponnistus 1908–2008!).

Tellervo Jokisen mainitsemat organisoijat  Anna Suramo  ja Senja Sierilä olivat Ponnistuksen Naisosaston aktiivitoimijoita ja entisiä puheenjohtajia: Senja Sierilä 1945-1947 ja Anna Suramo 1948-1949. Vuoden 1950 puheenjohtaja oli Aili Oikarinen.

 

Ohjaaja valitsi morsiusparit tanssikurssilta

Kaisu Sihvo oli tullut vuonna 1949 Orivedelle Karjalan evakkona. Hän meni jo saman vuoden syksyllä mukaan Oriveden Ponnistuksen Suojalla järjestämiin vanhojen häätanssien harjoituksiin, joita pidettiin joka viikko kesään asti.

Kaisu kertoo, että tanssiharjoitusten loppuvaiheessa Jukka Harju kerran osoitti sormella kruunuhääparit: tuo pari ja tuo pari. Aivan umpimähkään hän ei varmaan valintaansa tehnyt, luulenpa hänen valinneen parhaat tanssijat.

Tällaiset olivat Harjun valinnat häitten päähenkilöiksi:

Maanviljelijä Tuomo Huitu, 1925–2000,  ja Oripohjan aseman konttoriapulainen Kaisu Sihvo, s. 1930.
Libristi Tellervo Valta ja rakennusmestari Heikki Lepo samanikäiset, syntyneet vuonna 1927.

 

Kymmenvuotiaat morsiustytöt

Hääväen yhteiskuvassa mukana olleitten morsiustyttöjen tiedot aiheuttivat yllättäen päänvaivaa. Moni tunnisti heidät Liljan Pirkoksi ja Rantasen Elinaksi.

Kuvassa tytöt näyttävät noin 10-vuotiailta, mutta esim. Oriveden yhteiskoulun 50-vuotismatrikkelissa Pirkko Liljan syntymävuodeksi on merkitty 1947! Tiesin, ettei se ollut mahdollista, mutta koulultakaan ei löytynyt muuta tietoa. Monipolvisen kyselykierroksen jälkeen entinen luokkatoverini Tuula Vainio, o.s. Jokinen hankki sukututkimustiedon, jonka mukaan  Pirkko oli syntynyt vuonna 1940 kuten Elinakin.

Martti Vuoriselta sain vahvistuksen siihen, että hänen luokallaan yhteiskoulussa oli vähän aikaa toinen, v. 1947 syntynyt Pirkko Lilja. 

 

Vuosi 1950 yhteisissä muistoissamme

 

Kahvia vai korviketta?

Keskustelutilaisuudessa pohdittiin monia aikaan liittyviä ilmiöitä. Sotien päättymisestä oli kruunuhäitten aikaan vasta viitisen vuotta. Elettiin pula-ajan loppua, vaikka suurin osa tarvikkeitten säännöstelystä oli jo purettu. Pula-ajan katsottiin päättyneen vasta kun kahvi vapautui vuonna 1954.

Kahvi oli siis vielä kortilla. Yhdessä innostuttiin pohtimaan, juotiinko kruunuhäissä kahvia vai korviketta. Kaupoista sai sodan jälkeen säännöstelykupongilla henkilöä kohden ¼ kg korviketta kuukaudessa. Kahvia se sisälsi korkeintaan 25 %, loput erilaisia korvikeaineita kuten paahdettua viljaa, juureksia ja sikuria tai voikukanjuurta.

Tuohon aikaan sai kuitenkin jo ostaa myös kalliimpaa ns. verokahvia, josta paahtimo oli maksanut valtiolle valmisteveroa. Arveltiin, että Ponnistus oli kaiketi hankkinut häihin tätä oikeaa kahvia. Muussa tapauksessa häävieraitten olisi pitänyt tuoda omat kahvikuponkinsa. Myös Tellervo Jokinen muistaa Oriveden kruunuhäissä tarjotun kahvia eikä korviketta.

Mietittiin myös yhdessä, mitä ruokia suurista savikupeista mahdettiin tarjota hääaterialla. Ainakaan Kaisu ei sitä muista. Tellervolla on ruokailukuva, jossa syödään arvatenkin lihasoppaa tai muuta liemiruokaa.

Hevoskulkue

Hääkulkueeseen osallistui Aamulehden mukaan parikymmentä hevosvaljakkoa. Kiesejä oli lainailtu isoista taloista.

Niiden kulkema matka oli kuutisen kilometriä eli paljon pidempi kuin vuoden 1933 häissä: noin kilometri Kirkonkylän Parpolasta Oriveden Opistolle. Toista hääparia kuljettaneella seppä Matti Seppälällä oli Onnistaipaleen Hörtsänältä lainatut kiesit.

Komea, kiiltäväkupeinen hevonen oli Matti-sepän oma juoksijaori.  Hän ohjasti itse kasvattamaansa vikuria Veittoa. Matin veljentytär Ulla-Maija Hildeen, o.s. Seppälä muisteli, että nimi oli alun perin Veikko, mutta kun Helena-sisko ( > Boegens) ei pienenä osannut sanoa k-äännettä, nimi muuntui aikuistenkin suussa Veitoksi.

 

Kuinkas sitten kävikään!

Vuoden 1950 kultahääparista Kaisu Sihvosta ja Tuomo Huitusta tuli loppujen lopuksi oikea aviopari. Kruunuhäitten jälkeen Tuomo otti tavakseen noutaa Kaisun Oripohjan asemalta tämän työpäivän päättyessä ja saatella hänet kotiin.  30.6.1951 pari vietti oikeita häitä, mutta tällä kertaa pienessä piirissä.

 

Vuosien 1933 ja 1950 häitten vertailua

Vuoden 1933 mahtihäissä korostui niitten hämäläisyys ja koko: olihan häänäytöksen varsinaisia vieraita 400, ja lisäksi lähes kaksisataa ylimääräistä sekä kuokkavieraat. Laaja ohjelma ruokailuineen noudatti tarkkaan vanhaa orivesiläistä perinnettä. Eriaiheisia oheistilaisuuksia oli runsaasti, mikä takasi ison osallistujamäärän.

Vuoden 1950 häät olivat hiukan pienemmät ja vaatimattomammat, ja ne järjestettiin Jukka Harjun ohjaaman eteläpohjalaisen mallin mukaan. Harjusta en ole löytänyt taustatietoja, mutta hän lienee ollut Tuurista kuten pelimannit, jotka hän toi mukanaan.

Vuoden 1933 mahtihäät pidettiin Oriveden opistolla, vuoden 1950 häät Suojan talolla.

Hevoskulkueen matka oli 1950 kuutisen kilometriä eli paljon pidempi kuin vuoden 1933 häissä: noin kilometri Kirkonkylän Parpolasta Oriveden opistolle.

Vuoden 1950 häihin osallistuvien vieraitten määrää en toistaiseksi tiedä, mutta ulkopuolista yleisöä arvioitiin  olleen liikkeellä molemmissa häissä viitisentuhatta. Kaunis sää suosi kumpaakin juhlaa. Oriveden asukasluku oli vuonna 1933 noin 6.100  ja 1950 liki 8.300. Vanhemmissa häissä oli kaiketi  enemmän Oriveden ulkopuolisia katsojia.

 

 

 

Vas. Paavo Karhunmaa (ent. Lilja) puhumassa 1952, paikka tuntematon. Kaupungin kuva-arkisto. Oik. Paavo Toivonen ohjaa näytelmää Paltanmäellä 1937. Kuva Leena Oksalta. 

 

Yhteistä kummallekin tapahtumalle oli, että toinen järjestäjistä oli Oriveden Ponnistus! Ponnistuksessa aktiivisesti toiminut kenkätehtaanjohtaja Paavo Lilja (myöh. Karhunmaa), joka oli sekä liikunnan että kulttuurin ystävä, oli taustavoimana molemmissa häissä. Vuonna 1933 päävastuussa oli käsittääkseni Oriveden Museoyhdistys, pääorganisoijana  tilallinen Hugo Hörtsänä, puvustajana ja ohjaajana taiteilija Paavo Toivonen, lyömättömiä kotiseutumiehiä molemmat. Kaikki tehtiin yksityiskohtia myöten omin voimin.

1950 häät ostettiin luultavasti kokonaisuutena malliohjelmineen, soittajineen ja pukuineen eteläpohjalaiselta Jukka Harjulta. Päävastuu tilaisuuksista oli arvatenkin Ponnistuksen käsissä, ja toisena järjestäjänä toimineita Oriveden sotainvalideja haluttiin kaiketi tukea juhlien tuotolla.

Maija-Liisa Mäkelä

Suurjuhlat valloittivat Oriveden Sanomat

 

 

unnamed

Hääkulkue silloisen Pölkkysen talon edessä. Läsitorin tienviitan varjo vas. alakulmassa. Kuva Leena Oksan albumista. 

 

 

 

Oriveden Sanomat 3.8.1933 / numero 31: juhlaraportin lavea alkuosa 

 

Oriveden suurjuhlat

 

Suurten hämäläisten perinnehäiden ja niihin liittyvän juhla-viikonlopun 29.-30.7. 1933 jälkeinen Oriveden Sanomien numero ilmestyi torstaina 3.8. Lehden etusivulta alkaa raportti ajan kuvailevaan, monisanaiseen tyyliin otsikkonaan Oriveden suurjuhlat.

Siihen mahtuvat pääasiassa vain itse häihin ja niiden taustaan liittyvät tapahtumat.  Heti alkuun ilmoitetaan juhlaselostuksen muilta osin jatkuvan lehden seuraavassa numerossa eli torstaina 10.8. Varsinaiset selostukset lienee kirjoittanut päätoimittaja Väinö Paavola. Osa kahden numeron jutuista on luultavasti toimittaja Apsa Lauttajärven kynästä. Molemmat olivat koulutukseltaan kansakoulunopettajia. 

 

Suurjuhlat valloittivat paikallislehden siis kahdessakin mielessä: ne valtasivat näyttävästi palstatilaa lehden kahdesta numerosta, ja asiasta kirjoittaneet tuntuivat olevan kerrassaan juhlien vallassa, ihastuksissaan ja helpottuneita.

 

Päätoimittaja, kansakoulunopettaja (1882-1953) Väinö Paavola oli kotiseudun ystävä ja monipuolinen kulttuurimies: kuoronjohtaja, säveltäjä ja kirjakauppias, mukana Museoyhdistyksen, Oriveden yhteiskoulun ja opiston johtokunnassa, jossa lopulta puheenjohtajana, sekä seurakunnan ja kunnan elimissä kunnanhallituksesta kirjastolautakuntaan.

Hän oli monitoiminen, mutta tiettävästi vaatimaton mies: ”täysin vailla itserakkauden ja omahyväisyyden tuntoja,” kuten Paavolan oppilas Hely Teiskonlahti (> Mattila) on todennut (Oriveden Seudun Joulu 1986, s. 23). Paavolasta on huomattavan vähän valokuvia suvunkin parissa.

 

Vetinen sää haittasi alkuun, mutta sunnuntaiaamu oli kaunis

Ensimmäiseksi lehdessä pohdiskellaan seikkaperäisesti  juhlien onnistumiseen vaikuttaneita syitä. Toimittaja kertaa koko kesän sääolot: Edellisten viikkojen sateet olivat estäneet monia ”lähtemästä suunnittelemilleen huvimatkoille”. Vielä ensimmäisen juhlapäivän lauantain iltapuoli oli sateinen. Vettä valui tavattoman anteliaasti, mutta pilvet kiirehtivät koillista kohti kuin ”Vienan viluisille maille”.  Seuraa selostuksen lyhin ja iskevin lause: ”Sunnuntaiaamu oli kaunis.” Viime hetken  säänmuutos pelasti juhlat, joista suuri osa oli suunniteltu ulkoilmatapahtumiksi.

 

5 000 henkeä liikkeellä 6 000 asukkaan pitäjässä

Toimittaja arvelee Orivedellä olleen liikkeellä viitisentuhatta vierasta. Lehden samassa numerossa Oriveden väkiluvuksi mainitaan 6 114 henkeä. Toki juhlavieraissa on ollut paljon myös orivesiläisiä, mutta lehdessä kuvataan, miten väkeä tulvi eri suunnilta täpötäysissä linja-autoissa ja junissa, hevosilla ja polkupyörillä.

 

Juhlien vetovoiman syyksi hän arvelee paikkakunnan maineen lisäksi syyt, joista hän haluaa erikseen mainita kuvauksensa loppuosassa: Yleisölle tarjottiin jotakin uutta mitä ei ollut ennen koettu.

”Nyt oli uutta se vanha, jota emme ole tottuneet näkemään: hääjuhla ruokailupöytineen, kalustoineen ja juhlamenoineen…”

 

Idean isä Hugo Hörtsänä                                                  

Tämän uutuuden keksijäksi Oriveden Sanomat  nimeää Museoyhdistyksen johtokunnan puheenjohtajan Hugo Hörtsänän.  ”Hänen aloitteestaan ja hänen työllään häät saatiin toimeksi”, lehti toteaa.

Oliko myös juhlaviikonlopun kokonaissuunnitelma ja käytännön johto Hugo Hörtsänän käsissä, sitä en tiedä.

 

Hörtsänällä 1928, vas. isäntä Hugo. Kuva Jaakko Mäkelältä.
 

Hörtsänän puutarhalammen sillalla isäntä Hugo (vas.) vieraineen v. 1928. Kuva kirjoittajalta. 

Myös juhlien tiedotus oli hoidettu Oriveden Sanomien mukaan hyvin: ”niistä oli kirjoitettu ja ilmoituksien levittämisestä oli pidetty parhainta huolta.” Ilmoitukset sähkö- ja puhelintolpissa sekä latojen ovissa taisivat tuoda tiedon parhaiten kaukaisiinkin kyliin.

 

Pääjärjestäjät Museoyhdistys ja Ponnistus

Vuoden 1933 suurjuhlien järjestäjänä on yleensä pidetty vuoden vanhaa Oriveden Museoyhdistystä  ja Voimistelu- ja Urheiluseura Ponnistusta, jonka silloinen sihteeri ja tuleva puheenjohtaja, kenkätehtailija Paavo Lilja oli myös kulttuurin ystävä.

Ponnistus järjestikin suurjuhlien ohjelmaan piirikunnalliset urheilukilpailut, tanssit Suojalla, oman 25-vuotisjuhlansa sekä Museoyhdistyksen kanssa yhteisen arvokkaan ohjelmallisen iltaman Suojalla, ajaltaan päällekkäin häätilaisuuden kanssa.

Paavo Liljasta (1905–1994, myöhemmin Karhunmaa) oli tullut 1930-luvun alussa Oriveden kenkätehtaan johtaja. Hänellä oli merkittävä rooli paikkakunnalla mm. kunnalliselämässä. Hän oli myös innokas urheilu- ja teatterimies. Näytelmät jopa otettiin mukaan Ponnistuksen toimintaan Liljan toimiessa myöhemmin seuran puheenjohtajana.

 

Oriveden opiston ja Laaksovirtojen suursaavutuksia?

”Mutta suurten juhlien pitämiseksi tarvitaan määrättyjä edellytyksiä. Sellaisia ovat sopivat juhlapaikat, huoneustot ja ne kyvyt, jotka huolehtivat tavanmukaisesta ohjelmasta ja monen monista muista seikoista. .. niitä oli auliisti tarjolla. Oriveden laajalti tunnetun opiston suomat mahdollisuudet käytettiin joka suhteessa.

Sen juhlakenttä laululavoineen, sen avarat suojat, sen keittiöt ja emäntien tarmo ja taito – kaikki ne olivat välttämättömät. Samoin tarvittiin henkistä varallisuutta tukemaan suurjuhliamme. Niiden onnistuminen on siis suureksi osaksi Oriveden opiston ja ennen kaikkea sen johtajan ja johtajattaren, Aarne ja Sylvi Laaksovirran ansiota.” – Näin sanasta sanaan Oriveden Sanomat. Myötämieliset sanat ovat luultavasti päätoimittaja Väinö Paavolan, jolla oli silloin jo toistakymmentä vuotta ollut likeiset suhteet Oriveden opistoon mm. sen johtokunnassa.

Laaksovirroilla oli melkoinen kokemus näyttävien juhlien järjestämisestä, ja on houkutus nimetä vuoden 1933 suurjuhlat opiston ja heidän heidän tähtihetkikseen. Oriveden opiston oma 20-vuotisjuhla presidenttivierailuineen vuonna 1929 lienee sittenkin ollut heille se todellinen suursaavutus.

Tähän viittaa heidän Leena-tyttärensä muistellessaan Oriveden aikaa: ”Mieleenpainuvimmat ´isot juhlat´ olivat ne, jotka vietettiin kesällä 1929 ulkoilmassa. Oriveden Opisto täytti 20 vuotta.” (Valvanne, Leena: Rakkautta pyytämättä: Valtakunnankätilö muistelee – Oriveden Seudun Joulu 1993, s. 22).

 

Mukana muita paikallisvaikuttajia

Oriveden Sanomat jatkaa: ”Monilla muillakin on ollut huomattava osuutensa, kuten insinööri Martti Mikkolalla ja hänen puolisollaan arkkitehti Toini Mikkolalla sekä Oriveden seurakunnan sielunpaimenilla ja urkurilla.”  Juhlajumalanpalveluksessa lääninrovasti, kirkkoherra Kaapo Kostia saarnasi, liturgina ja vihkipappina toimi pastori H. D. Pennanen, kanttori Kalervo Peltonen johti musiikkia ja esitti yksinlaulua.

Hirsilän kenkätehtaan johtaja Mikkola oli kotiseutuhenkinen Oriveden opiston ystävä, noihin aikoihin sen johtokunnan varapuheenjohtaja, ja hänen Toini-vaimonsa puolestaan monipuolinen kulttuuri-ihminen ja mm. opiston ylläpitämän Kotitalouskoulun johtokunnan jäsen.

Uskon Oriveden Sanomien päätoimittajalla, kansakoulunopettaja, musiikkimies Väinö Paavolalla olleen itselläänkin lusikkansa juhlasopassa. Ainakin hän oli hoitelemassa juhlien musiikkiohjelmaa ja näyttävää ennakkotiedotusta.

 

Vaino_Paavola,_musiikkimies. M-LM

Väinö Paavola kotipianon ääressä. Kuva kirjoittajalta. 

Väinö Paavolan kynästä lienee seuraava Oriveden Sanomien  maininta: ”Olkaamme vain kaikki apuna olleet siitä hyvillämme, että olemme saaneet ja voineet voimillamme vaikuttaa hyvän yhteisen asian onnistumiseksi. ”

 

Maija-Liisa Mäkelä

Suurjuhlaviikonloppu heinäkuussa 1933: Kruunuhäiden lisäksi toistakymmentä muuta tapahtumaa!

 

Musta_morsian_sulhasineen_Polkkysen_edessa._Kuva_8_Seppalasta.

Mustaa morsianta Fanni Arosta viedään (häätalolta Oriveden opistolta poispäin!), sulhanen  Jalo Lepistö. Takana silloinen Pölkkysen kauppatalo. Kuva Kalle Seppälän suvulta. 

 

Vanhanaikaiset hämäläiset häät 1933

 

Ensimmäisen kirjoituksen kesän 1933 mahtavista perinnehäistä Orivedellä julkaisin blogissani itsenäisyyspäivänä 2017 nimellä MAANKUULUT PERINNEHÄÄT 1933 vetivät  5000 vierasta Orivedelle. Niiden järjestäjät puhuivat vanhanaikaisista hämäläisistä häistä.

Niitä on kutsuttu myöhemmin myös kruunuhäiksi, kuten vuonna 1947 Eräjärvellä ja 1950 Orivedellä järjestettyä hääspektaakkelia. Ne olivat ikään kuin näytöksiä, hääpareilla ja vierailla oli roolit ja ajankohdan mukaiset asut, mutta vuoden 1933 häissä vihittiin kaksi todellista hääparia.

Vuoden 1933 juhliin kietoutuvaa uutta taustatietoa olen viime syksyn aikana saanut eri puolilta niin paljon, että pidän velvollisuutenani tallentaa sitä useaankin juttuun.

Näistä suurhäistä olin vuosia sitten onnistunut hankkimaan vain yhden hyvän lähteen: kirjaston kaukopalvelun välittämän kopion Suomen kuvalehden runsaskuvaisesta artikkelista Oriwedellä oliwat sitten ne suuret häät,  kirjoittanut Kerttu Helme (SK 1933:33). Kopiokoneen jälki oli kuitenkin sen verran huonolaatuisia, ettei kuvia voinut julkaista.

Asia jäi silleen vuosiksi, kunnes sain lainaksi alkuperäisen lehden, tosin sidottuna puolivuosikertana: paino kolme kiloa, iso sivukoko. Siitä skannaaminen oli todella tukalaa, tuloksena sentään muutama jotenkuten siedettävä kuva.

Käytän seuraavassa kuitenkin häissä myytyjä ”virallisia” kuvia, joita seppä Kalle Seppälän poika Mikko ystävällisesti hankki käyttööni sisarensa Marja Ijäksen omistamista isänsä kokoelmista. Ne ovat samoja, joita  julkaistiin Suomen Kuvalehdessä, josta olen lainannut joitakin kuvatekstejä.

 

Laina_ja_Toivo_Hanninen,_takana_Kyllikki_Eerola.

”Nuorisoa, vallesmannin sukulaisia.” Toivo ja Laina Hänninen 1933 hääkulkueessa. Seuraavana ”siltavouti emäntineen” (Kyllikki Eerola).  Kuva Seppälän suvulta.

 

 

Haakulkueessa_1933_Mattilan_vaki. Kuva_Seppalasta.

Hääkulkueessa 1933 ”Mattilan väki.” Kuva Seppälän suvulta.

 

 

Haakulkue_1933._Torppari_Kytola._Kuva_Seppalan_suvulta.

Hääkulkueessa 1933. ”Torppari Kytölä”. Kuva Seppälän suvulta. – Kuva lisätty 16.1.2018. 

 

Julkistan seuraavassa lukijoitten ihmeteltäväksi Oriveden Sanomien ilmoituksen kesältä 1933. Olin saanut sen taiteilija Paavo Toivosen tyttäreltä Leena Oksalta. Koska nytkin sanomalehtikopio on huonohko, jäljennän sen tiedot tähän ja lisään loppuun asiaa selventävää taustatietoa:

 

Oriveden suurjuhlien ohjelmisto.

 

 

Lauantaina 29. p. heinäk.

Klo 18.       S.V.U.L:n Hämeen Piirin mestaruuskilpailut ja Hämeen Piirin maalaisseurojen välinen kilpailu 4×800 metriä kiertopalkinnosta.
Suojan urheilukentällä.

Klo 18.       Oriveden Opiston Toveriliiton kesäkokous Oriveden Opistolla.

Klo 20.       Toveriliiton illanvietto Oriveden Opistolla.

Klo 20.30   Oriveden V.- ja U.-seura Ponnistuksen järjestämät tanssiaiset Suojalla.

 

Sunnuntaina 30. p. heinäk.

Klo 9          Torvisoittoa Paltanvuorelta

 

Klo 10.       Juhlajumalanpalvelus Oriveden kirkossa, jonka loputtua:

                  JUHLALLINEN PARIEN VIHKIMINEN.

 

Klo 10.       Torvisoittokuntien yhteisharjoitus Kansanopiston laululavalla.

 

Klo 11.       Kuorojen yhteisharjoitus Kansanopiston laululavalla.

 

Klo 13.       Kansakoululasten yhteislauluharjoitus torvien säestyksellä Kansanopiston laululavalla.

 

Klo 12.30   Oriveden V.- ja U.-seura Ponnistuksen 25-VUOTISJUHLA Suojan urheilukentällä ja edellisen päivän kilpailujen jatko

                  Juhlapuhujana lehtori A. Mikkonen.

 

Klo 14.30   ORIVEDEN MUSEOYHDISTYKSEN KANSANJUHLA Oriveden kansanopiston juhlakentällä.

                  Ohjelma mitä arvokkainta: Torvisoittoa, kuoro-, lastenlaulu- ja lausuntaesityksineen.
Juhlapuhujana rehtori K. V. Kaukovalta.

 

Klo 18.       VANHANAIKAISET HÄMÄLÄISET HÄÄT.

                  Sulhasien, lähettien ja sulhasten puhemiehineen, soittajineen ja muine vieraineen kirkoltapäin maantietä hevosilla ajaen tulo kansanopiston alaportista häätalon pihaan kansanopiston juhlakentälle, jossa tapahtuu heidän vastaanottonsa. Sen jälkeen alkavat varsinaiset hääsyömingit, juomingit ja tanssit y. m. asiaan kuuluvat menot.

                  Noin klo 21 kuokkavieraat huutavat hääparit ulos ja ne, jotka lunastavat lipun häiden loppuosaan, lasketaan yhteiseen iloon.                  

                  Häihin kokonaisuudessaan osanotto niistä aiheutuvien suurten kustannusten tähden on Smk. 25:- hengeltä.

 

Klo 19.       Museoyhdistyksen ja Ponnistuksen yhteinen arvokas ohjelmallinen iltama Suojalla. Juhlapuhujana lehtori A. Mikkonen.

 

Klo 24.       Loppujuhla ilotulituksineen Kansanopiston juhlakentällä.

 

                    Junien, laivojen ja autojen kulut juhlayleisölle sopivat.

——

 

Yllä olevasta ohjelmasta paljastuu hämmästyttävä asia: suurhäitten kanssa samana viikonloppuna 29.–30.7.1933 Orivedellä olikin oikea tapahtumien suma: lauantai-illasta seuraavaan yöhön, osin päällekkäin toistakymmentä juhlaa tai tilaisuutta!

Ilmoituksen selostus vanhoista hämäläisistä häistä on hupaisa näyte sen ajan sanomalehtikielestä. Yhteen virkkeeseen yritetään ahtaa mahdollisimman paljon informaatiota jonkinlaisella kansliakielellä. 24:n sanan virkettä on hankala ymmärtää.

 

Taustatietoa

Paltanvuori  > Paltanmäki

Suoja

Suojeluskunta- ja käräjätalo keskellä Kirkonkylää, sotien jälkeen Oriveden manttaalisäätiön omistuksessa, Heikki Tiitolan suunnittelema rakennus valmistui 1923 ja vihittiin 1924.

vausti

baskeri´, ´lakki´, saanut nimensä vuoden 1926 Faust-elokuvasta, jonka  nimihenkilö käytti baskeria. Vausti-muotoa käytettiin jonkin verran länsi- ja keski-Suomessa, Orivedelläkin.

Kansanopiston  laululava
valmistunut 1929 presidentti Lauri Kristian  Relanderin vieraillessa opiston 20-vuotisjuhlissa, purettu 1952 (Timo Suvannon tieto).

Oriveden Opiston 20-vuotisjuhliin rakennettu laululava, alaköynnös. Kuva M-LMltä.

Opiston 20-vuotisjuhliin 1929 rakennettu laululava, kuvan tilaisuus ja ajankohta tuntematon. Kuva kirjoittajalta. 

 

Kaukovalta, K. V. (1885–1943)

Oriveden opiston johtokunnan puheenjohtaja 1931–1934, rehtori, historioitsija, Tampere. Kirjoitti mm. Hämeen läänin historian I-III 1931. Hän vietti perheineen kesiä Karpin talossa Orivedellä.  (Tarkennukset oranssivärillä 29.1.2018.)

 

Maija-Liisa Mäkelä

 

 

Joulu vanhassa Pehulan Paavolassa I: Talon tytär kertoo

 

 

 

Sanni Paavola (s. 1898) muistelee syntymäkotinsa joulua

 

 

Sanni noin 10-vuotiaana kotinsa Pehulan Paavolan pihassa vanhempiensa Juho ja Amanda Paavolan kanssa. mlm.

 Sanni noin 10-vuotiaana syntymäkotinsa Pehulan Paavolan pihassa vanhempiensa Juho ja Amanda Paavolan kanssa. Kuva kirjoittajalta. 

 

Näin joulun alla, kun luonto on synkkää ja maa mustaa, on mielikin sen mukainen arkisen kiireen keskellä. Kuitenkin tuohon murheelliseen mieleen tuo lohdutusta se ilon ja valon juhla, joka meitä jokaista lämmittää, nimittäin joulu.

 

Muistan niin elävästi, miten vietimme rakkaassa syntymäkodissani joulun juhlaa. Jo viikkoa ennen juhlaa aloitettiin valmistelutyöt. Kaikki tuli ajallaan suoritetuksi, sillä jokaiselle viikonpäivälle oli määrätty työnsä. Valettiin paksuja talikynttilöitä, valmistettiin makeata joulusahtia.

 

Jouluaaton askareet valmistivat juhlan

 

Kun jouluaatto valkeni, haettiin aamulla metsän kaunein kuusi, ja aloitettiin jouluruokien loppuvalmistelut. Aattoillan hämärtyessä ripoteltiin hohtavan valkoiseksi pestylle pirtin lattialle pieniksi hakattuja hyväntuoksuisia kuusenhavuja. Kohta tämän jälkeen sytytettiin omavalmisteiset kynttilät kuuseen ja juhlapöytään. Illan tunnelmaa korostettiin vielä komealla takkavalkealla.

 

 

IMG_1808

Vanhan Paavolan  käyttöesineitä keittiöstä: paistivadilla pippurikakkoformu ja puulautanen, takana mortteli, alla talossa tehty keinutuolinmatto. Maija-Liisa Mäkelän kokoelmasta. Kuva Sanna Mäki. 

 

———-

Pippurikakkojen reseptin osa, Lempi Paavola.

Pippurikakkojen reseptin alku  Sannin vanhemman sisaren Lempi Paavolan, myöh. Sarkola, ruutuvihosta. Lempi, 1883-1950, oli kirjoittajan äidinäiti. Skannaus kirjoittajalta.  (Lisätty 23.12.2017) 

———-

Kaiken tämän jälkeen pirttiin katettiin pitkä pöytä. Suuri valkea pellavaliina levitettiin sille ja puiset, upeat sahtituopit täytettiin sahdilla. Talon väki aloitti yhteisen aterian. Äitini pyysi virittämään jouluvirren. Runsaiden ruokalajien jälkeen laulettiin kiitosvirsi. Juhlan viettoa jatkettiin vielä lukemalla jouluevankeliumi ja laulamalla jouluvirsiä. Toiset valvoivat läpi yön, mutta ne, jotka ajattelivat aamulla kirkkoon menoa, riensivät nukkumaan.

 

Eläimillekin jouluruokaa

 

 Jouluyönä muistettiin myös kaikille eläimille antaa jouluruokaa. Kynttilätkin sytytettiin niitten iloksi ja niitä tervehdittiin sanomalla: ”Nyt on joulu”, johon hevosetkin hörähtäen vastasivat. Lähimmät varattomat oli pyydetty myös yhteiselle jouluillalliselle, joten juhla tuntui senkin vuoksi entistä kohottavammalta. Joulupukkikin vieraili illan kuluessa.

 

Nukahtaneet neulottiin kiinni vuodevaatteisiin

 

 

Aikaisin jouluaamuna olivat hevoset valmiiksi valjastettuina rappujen edessä viedäkseen kaikki joulukirkkoon, mutta uni oli pettänyt jonkun, ja niin salaa neulottiin vuodevaatteista peitteeseen kiinni henkilö, joka ei koko yötä jaksanut valvoa. Siinä olikin hommaa, että sai neuleet ratkotuiksi, niin etteivät vuodepeitot tulleet mukaan.

Niin sitten lähdettiin matkaan läpi hohtavien hankien, poikki peltojen kulkusten helistessä. Kun saavuttiin pyhäkköön, oli mieli tulvillaan juhlaa, sillä kirkko oli valaistu sadoin kynttilöin. Ihana jouluvirsi kaikui kauniissa pyhäkössä. Kirkonmenojen päätyttyä lähdimme ajamaan kotiin. Se vasta olikin kovaa tuloa, sillä kuski ajoi niin lujaa, että ensimmäisenä toimme joulun kotiin, niin kuin silloin oli tapana sanoa. Sai siinä varjella itseään, jottei lentänyt lumipirstaa kasvoille. Siksi olikin parasta piiloutua tukevien rekivällyjen suojaan.

Niin joulu oli vietetty ja kaikki olimme onnellisia ja tyytyväisiä kaikkeen, mitä sydämissämme olimme tunteneet ja kokeneet. Näin on jäänyt syntymäkotini joulusta kaunis ja valoisa muisto, joka lämmittää elämän ohdakkeisella polulla vaeltavaa ja virvoittaa silloinkin, kun kaikki tuntuu karulta ja kylmältä.

 

Sanni Paavola            

 

Jk. Yllä vanhan orivesiläisen Sanni Paavolan (1898–1991) muistelus syntymäkotinsa Pehulan Paavolan joulusta. – Kirjoituksen otsikoinnit ja uusi kuvitus ovat omiani.

Sannin teksti löytyi äskettäin toisen iäkkään sukulaisen jäämistöstä. Yksi Sannin vanha kirje todistaa, että hän on kirjoittanut tämän joulutarinansa vuonna 1974 ollessaan 76-vuotias. Se julkaistiin myös Aamulehdessä  ja Esko Hilskan toimittamana Keskisuomalaisessa.

 

Sanni Paavola kasvatti amarylliksia jouluksi. Kuva Esko Hilska
Sanni Paavola jouluamarylliksineen v. 1974. Korea ryijy kukki seinällä kesät talvet. Kuva Esko Hilska.

Viittauksia Sanni Paavolan traagiseen elämänkohtaloon on mm. tämän blogin artikkelissa Kerttu-tädin käsilaukku. Palaan Sannin tarinaan myöhemmin blogissani.

 

Maija-Liisa Mäkelä