Hämeen Heimoliiton näyttävät kesäjuhlat Orivedellä 1931

(Suurjuhlia 1900-luvun alkupuolella

Hämeen Heimoliitto r.y. toimi vuosina 1925–2018 hämäläisyyttä koskevan tiedon tuottamisen, tallentamisen sekä hyödyntämisen edistämiseksi ja järjesti eri paikkakunnilla kesäjuhlia. (Wikipedia)

Hämeen Heimoliiton suurten kesäjuhlien paikalliseksi järjestäjäkumppaniksi  ilmoitettiin vuonna 1931 Oriveden Kansanopiston Toveriliitto, jolloin Oriveden Opisto mainioine sisä- ja ulkotiloineen (juhlakenttä sekä laulu- ja voimistelulava) oli ilman muuta tapahtumapaikkana. Opiston henkilökunta oli ilmeisesti täysillä mukana, johtajapariskunta Aarne ja Sylvi Laaksovirta etunenässä.

Johtaja Aarne Laaksovirralla ja johtajatar Sylvi Laaksovirralla oli käsittääkseni toimivat suhteet moniin ajan vaikuttajiin sekä runsaasti kokemusta suurten ja pienten juhlien järjestämisestä. Hyvässä muistissa olivat vielä loistavasti onnistuneet Oriveden Opiston 20-vuotisjuhlat vuodelta 1929. Niistä muodostui opiston ja sen johtajien varsinainen tähtihetki. Niinpä lähdettiin rohkeasti järjestämään taas oikein isojen puitteiden juhlia.

Juhlapuhujina maaherra, opiston johtokunnan puheenjohtaja ja Helsingin kaupunginjohtaja!

Viikonloppuna 25.–26.7.1931 Orivedellä oli luvassa monta eri tilaisuutta, ohjelmaa ja erikoinen kokoelma arvovaltaisia puhujia, mm. Hämeen läänin maaherra, ministeri Sigurd Mattsson ja Hämeen läänin historian kirjoittaja, rehtori K.V. Kaukovalta, joka oli silloin Oriveden opiston johtokunnan uusi puheenjohtaja, sekä prof. Antti Tulenheimo, yliopistomies ja poliitikko, joka aloitti sinä vuonna Helsingin kaupunginjohtajana (ks. alla). Olisikohan vastaava julkkisparaati mahdollista Orivedellä nykyään?

Taustaa 1

Hämeen Heimoliitto  lopetti toimintansa vuonna 2018 yhdistyksenä, mutta se jatkaa  säätiönä, joka voi jakaa apurahoja hämäläiseen kotiseututyöhön. (Wikipedia ).
Myös Oriveden Kotiseutuyhdistys on ollut k.o. liiton jäsen. Sen viimeinen edustaja Heimoliitossa oli Ari Keskinen, häntä ennen varsin pitkään Toini Hiukka. Hämeen Heimoliitto myönsi Paltanmäen kotiseutumuseolle Vuoden 2010 Häme-teko –palkinnon mm. vanhan kansansoittajan, Sammaliston Manun viulun korjaamisesta soittokuntoon (tekijänä Jouni Vehmas) .

Kyösti V. Kaukovalta (1885–1943) rehtori, historioitsija, Tampere. Vietti perheineen kesiä Karpin talossa Orivedellä. Oriveden opiston johtokunnan puheenjohtaja 1931–1934. Kirjoitti mm. Hämeen läänin historian I-III 1931, myös Orivesi-aiheisia kirjoituksia. (Oksanen, Arvo: Oriveden opisto 1909–1959 & Wikipedia ).

Agronomi Sigurd Mattsson (1892–1970) oli aloittanut uransa Keski-Hämeen (=Oriveden) kansanopiston maatalousaineiden opettajana 1915–1917. Hän oli Hämeen läänin maaherra 1930–1959 ja 1930–1934 Oriveden opiston johtokunnan jäsen.  (Vem och vad? Biografisk handbok 1967 & Wikipedia – internetissä ja Oksanen, ks. yllä).

Professori Antti Tulenheimo (1879–1952), Kangasala-taustainen valtakunnallinen poliitikko, yliopistomies ym. Vuoteen 1931 Helsingin yliopiston rehtori ja 1931–1944 Helsingin kaupunginjohtaja. (Aikalaiskirja 1934 – internetissä).

Kansainväliset urheilukilpailut, autokilpailut, soittajat Kajaanista, voimistelujoukkue Tallinnasta…

Lauantaille 25.7. on sovitettu järjestäjätahojen yhteinen kokous, avajaisjuhlallisuus  Opiston juhlakentällä sekä Suojan urheiluradalla kansainväliset urheilukilpailut, jotka Orivesi-lehden mukaan ovat laatuaan ensimmäiset Suomen maaseudulla. Niihin liittyy urheilujuhla, jossa musiikista huolehtii Kajaanin Sissipataljoonan suursoittokunta.

Sunnuntaina 26.7. on tarjolla aina vain yllättävämpää ohjelmaa laidasta laitaan: ennen juhlajumalanpalvelusta Maaseudun Autonomistajain Liitto toimeenpanee klo 8 jo kuuluksi tulleen ”Längelmäveden ajon” (177 km). Ounastelen, että tämän takana oli kansanopiston johtokunnan jäsen, Hirsilän kenkätehtaan johtaja Martti Mikkola, joka noihin aikoihin oli merkittävässä asemassa myös autoalan järjestömaailmassa. 

Päätilaisuudessa, opiston kentällä klo 13 (1 p:llä) alkaneessa kansanjuhlassa, on ennakkotiedon mukaan professori Antti Tulenheimon juhlapuheen ohessa kolmen aikuiskuoron ja kansakoululasten 400–500-päisen kuoron esityksiä sekä Tallinnan Kaleviseuran voimistelujoukkueen näytös.

Suuri sekakuoro, nais- ja mieskuoro sekä solistit esittävät opettaja Väinämö Lauttajärven kirjoittaman ja J. Pohjanmiehen säveltämän juhlakantaatin.

Lauttajärvi (1882–1938) oli orivesiläinen kotiseuturunoilija, Juhani Pohjanmies (1893–1959)  opettaja, musiikinopettaja ja säveltäjä, joka asui tuohon aikaan Jyväskylässä.  Löysin kantaatin tekstin vasta helmikuussa 2019. Näyte siitä on tämän artikkelin lopussa.

Paikallishistoriallinen hääkulkue jo 1931!

Kruunuhääkulkue tulossa kirkosta opistolle vuonna 1931. Kuva skannattu kirjasta Oriveden Säästöpankki 1902–1972, s. 35.  

Saman 9.7.1931 ilmestyneen Orivesi-lehden ennakkotiedon mukaan sunnuntaina 26.7. ”klo 16 (4) saapuu paikallishistoriallinen hääkulkue pitäjältä Opiston kentälle ja esittää oman ohjelmansa; järjestäjinä ovat maanviljelijä Hugo Hörtsänä ja teatterinjohtaja Paavo Toivonen”.

Hugo Hörtsänä vuonna 1928. Kuva M-L. Mäkelän sukualbumista. (Sorry, kuva on käsikirjoituksen Word-versiossa, mutta häviää välillä tästä.)

Hörtsänä ja Toivonen olivat kantaorivesiläisiä historiantuntijoita ja innokkaita työmyyriä. Luultavasti kulkueen ohjelmana oli hääväkeä näyttelevien  tanssiesitys, ehkä purpuri.


Paavo Toivonen ohjaa Paltanmäellä 1937. Kuva Leena Oksalta.

Kulkuetapahtuma olisi ollut minulle todellinen uutinen, ellen olisi hiukan aikaisemmin saanut  kuunneltavakseni Paavo Toivosen tyttäreltä Leena Oksalta hänen isänsä nauhoitettua haastattelua vuodelta 1989. Siinä isä-Toivonen muistelee entiselle opistonjohtaja Paavo Suvannolle, että Hugo Hörtsänä oli kirjoittanut hänelle Rovaniemelle, missä Toivonen oli teatterinjohtajana, ja pyytänyt häntä järjestämään Orivedelle juhlakulkuetta kesällä 1931. Sen Toivonen tekikin. Hän hankki hääväelle Hörtsänän omistamien historiallisten asujen lisäksi suuren määrän vanhoja juhlapukuja ja arvattavasti ohjasi tapahtuman.

Paikallishistoriallisesta hääkulkueesta saatiin siis kokemuksia jo pari vuotta ennen niitä mahtihäitä, joista kerron mm. blogikirjoituksessa Maankuulut perinnehäät 1933 vetivät 5 000 vierasta Orivedelle. Kun kaikki on ilmeisesti sujunut hyvin, uskaltauduttiin laajentamaan tapahtuma suuriksi kruunuhäiksi vuonna 1933.

Langat olivat sekä vuonna 1931 ja 1933 samojen miesten, Hörtsänän ja Toivosen käsissä. Virallisesti jälkimmäisen vuoden kruunuhäistä vastasi yhden vuoden ikäinen Oriveden Museoyhdistys, jonka puheenjohtaja Hörtsänä oli.

Minulla oli uutta, että hääkulkue kuului Hämeen Heimoliiton juhlien ohjelmaan. Kulkue alkoi sentään vasta sunnuntaina klo 16, joten juhliin viimeistään lauantaina puolilta päivin saapuneitten ulkopaikkakuntalaisten oletti jo lähteneen kotiin. Mutta ei, kyllä kulkue on Orivesi-lehden mukaan selvä jatkumo ylen runsaalle muulle ohjelmalle.

Kolmien juhlailtamien jälkeen päätöstilaisuus klo 24!

Juhlien päätöstilaisuus alkoi vasta puoliltaöin Opiston kentällä ”värillisin valaistuksin, soitoin, lauluin ja puhein”. Hengästyttävää! Intoa ja kestävyyttä vaadittiin sekä järjestäjätaholta että yleisöltä.

Kumpanakin päivänä on luvassa klo 20 kolmet  juhlailtamat: ”Oriveden opistossa, Suojassa ja Työväenyhdistyksen talossa Kultavuorella. Kaikissa näissä tilaisuuksissa on läpeensä rikas, monipuolinen ja vaihteleva ohjelma. ”

                                                       ——–

Väinämö Lauttajärven juhlakantaatti

Uusin löytöni, Väinämö Lauttajärven Hämeen Heimoliiton juhliin kirjoittaman kantaatin sanat hänen kirjastaan Runoja (s. 177–180), päättäköön tämän artikkelin. Kantaatti  jakautuu  neljään osaan:  Kaskenkaatajat, Kirkonkattajien laulu, Sortokausi  ja Kevät. Tässä näyte Kaskenkaatajat –osasta:

Hei miehet, konttinne laskekaa!   
On täällä parhainta kaskimaa:    
ei silmä havaitse hallasoita,          
ei kasvuttomia kallioita,                
vaan multarinnettä eteläistä,
mi ohraa nostaapi kultapäistä                        
ja antaa naurista naatillista
ja pitopaidoiksi pellavaa.

Hei miehet, hetkinen miettikää!
Tää seutu toiveita herättää:
on vettä oriinkin uida täällä
ja soutaa miestemme suvisäällä
ja suuri rikkaus metsänriistan,
on kauas poistava turhan kiistan
ja täällä Ahtolan antimista
ei miehet mittele miekkojaan.

Taustaa 2

Orivesi-niminen paikallislehti ilmestyi 1930-luvun alussa jonkin aikaa, kun kilpailija oli ostanut aikaisemmin toimineen Oriveden Sanomat. Kilpailevat lehdet yhdistyivät ja toimivat jonkin aikaa nimellä Orivesi (ja siihen yhtynyt Oriveden Sanomat). Yhtyneen lehden päätoimittajana jatkoi Väinö Paavola, ja nimeksi palasi kohta vanha Oriveden Sanomat.

Sain sattumalta lainaksi paikalliselta suurkeräilijä  Esa Kalliolta yllä mainitun Orivesi-lehden numeron riekaleet: (Orivesi (ja siihen yhtynyt Oriveden Sanomat)  no 28 / 9.7.1931. Ne hän oli kaivanut vanhan talonsa remontissa sahanpurujen joukosta. Tarkkaan tihrustaen niistä löytyi muutama keskeinen tieto.

Myös seuraavista kirjoista saa taustatietoa:
Hiukka, Toini & Hilska, Esko: Oriveden säästöpankki
1902–1972. 1973
Lauttajärvi, Väinämö: Runoja. Painotoimi. 1985
Pohjonen, Erkki: Oriveden Sanomat 1926–1996. 1996

Maija-Liisa Mäkelä

Mainokset

Kirkonkylän kansakoulun 75-vuotisjuhla 1945

(Suurjuhlia 1900-luvun alkupuolella

                                       

Oriveden Kirkonkylän kansakoulu 1880-1952. Kuva kirjoittajan kokoelmasta.

Tiivistelmä: su 7.10. juhlajumalanpalvelus, kunniakäynnit haudoilla, yhteinen ateria koululla ja päiväjuhla Oriveden Opistossa, esiintyjät lähinnä Orivedeltä.

Juhlan piti olla vuonna 1942, mutta se lykättiin sodan takia. Kirkonkylän kansakoulu oli aloittanut 1872 ja saanut uuden rakennuksen 1880 (kuva yllä).

Tämä koulujuhla ei liene aivan suurjuhlien luokkaa, mutta olen ottanut sen mukaan sarjaan sen merkittävyyden vuoksi: Se on Oriveden vanhimman kunnallisen koulun ja koko kansakoululaitoksen juhla. Se lienee myös ensimmäinen rauhan historiaan liittyvä kunnallinen juhla kohta sodan jälkeen. Se kuvastaa pula-ajan vaatimattomuutta. Se on mukana siksikin, että minulla on sieltä muutama henkilökohtainen muisto. 

Kuvassa me 29 toisluokkalaista olemme yläkuvan koulurakennuksen rappusilla. Tuskin meistä kukaan muu kuin minä muistaa koulun 75-vuotisjuhlaa. Kuvasta puuttuu ainakin Jokisen Jouko, joten oikea oppilasmäärä ylitti 30.


Kirkonkylän kansakoulun II luokka opettajansa Salli Seppälän kanssa syksyllä 1945. Tämän kirjoittaja toisen rivin oikeassa reunassa. Kuva kirjoittajan albumista.

Käynti haudoilla

Minä muistan tuon juhlapäivän siksi, että minulla oli vähäinen rooli seuraavassa juhlaohjelmaan merkityssä osuudessa:

”KÄYNTI ENTISTEN OPETTAJIEN JA SANKARIVAINAJIEN HAUDOILLA  Jumalanpalv. jälk.”  

Minun ei tarvinnut tehdä muuta kuin kävellä mukana siinä setien (ja tätien?) joukossa, joka oli valittu tälle kunniakäynnille, mutta en minä siitä tykännyt.

Miksi minut oli sitten valittu? Oli etsitty edustajaa entisten koululaisten vanhimmasta ja silloisten nuorimmasta polvesta. Olin tuolloin kyllä jo 8-vuotias Kirkonkylän kansakoulun II luokan oppilas, siis en kaikkein nuorinta ikäluokkaa. Minut oli katsottu sopivimmaksi mukaan, koska olin sotaorpo ja opettajani Salli Seppälä sanoi: ”Maijalla on aina niin vakava ilme”. – Totta, vaikka isän kuolemasta oli neljä vuotta, suru puristi aina vain sydäntä. Muuan luokkatoveri muisteli joskus, etten juuri koskaan nauranut.

Olen harvoin tuntenut itseni niin orvoksi kuin silloin sisällä kirkossa, jossa minut oli erotettu luokkatoverieni joukosta kirkkosalin alkupään penkkeihin pönäköitten aikuisten seuraan. Sisällä oli kova hälinä ennen tilaisuuden alkua. Muistan, kuinka joku isäntämies ihmetteli: ”Levotonta väkeä tämä nuoriväki.”

Jatkosodan sankariristit Oriveden kirkkotarhassa ennen vuotta 1949, jolloin saatiin kivinen sankarimuistomerkki ison puuristin sijalle. Kuva kirjoittajalta.

Ulkona astelin ujona arvohenkilöiden joukossa kirkon sivuovesta kohti isoa puista sankariristiä uudessa takissani, jonka äiti oli pienentänyt ja kääntänyt vanhasta aikuisten takista. Käsineitä en omistanut, ja sormet palelivat lokakuun viileydessä. Sain taiteilija Paavo Toivoselta, joka oli monen paikan seremoniamestari, huomautuksen: ”Kädet pois taskuista!” Muuta en muista. Huomautushan oli aivan paikallaan, mutta minua hävetti ja harmitti.

Muistona kaikesta tuosta kärsimyksestä minulla on tallessa oma ohjelmalehtinen. Se on painettu ohuelle kellertävälle paperille ohuin kirjaimin, Oriveden Kirjapainon tuotantoa. Siitä ei saa selvää kopiota, koska paperin toisen puolen teksti kuultaa läpi.

Ateria ja päiväjuhla

Klo 12.30 koululla tarjottiin yhteinen ateria, josta minulla on jonkinlainen hämärä mielikuva: jotain laihaa keittoa. Päiväjuhlaa Oriveden Opistossa en muista, ehkä olin siellä, ehkä en. Ohjelma oli vaatimattomampi ja virallisempi kuin monissa kuvaamissani suurjuhlissa.

Kopioin tähän ohjelmanumeroita senaikaisessa kieliasussa: tervehdyspuheen piti insin. Martti Mikkola, (silloinen kunnanvaltuuston puheenjohtaja) juhlapuheen tarkastaja Joosua Järvinen. Koulun historia oli esillä johtajaopettaja Anton Hahlanteen ja mvj. H. Hörtsänän puheissa. Juhlarunon esitti tait. Paavo Toivonen.

Musiikkinumeroita oli musiikkipitäjässä paljon. Oli pianonsoittoa (koululainen Pentti Lilja), soittoa (Jousiorkesteri), yksinlaulua, duettoja ja mieskuorolaulua sekä opett. V. Paavolan orkesterille ja kuoroille säveltämä ja V. Lauttajärven sanoittama juhlakantaatti. Mikä Väinämö Lauttajärven vanhoista kantaateista esitettiin, ei käy selville, hänhän oli kuollut vuonna 1938.

Oli   V Ä L I A I K A  ja Korviketarjoilu! 

Toisin kuin vanhoissa prameissa suurjuhlissa tyydyttiin pääosin oman paikkakunnan esiintyjiin. Ihmetyttää kuitenkin, että omien oppilaitten esittämää ohjelmaa ei ollut lainkaan, paitsi Pentti Liljan pianonsoitto, mutta hänkin oli entinen tämän koulun oppilas, iältään silloin 17-vuotias. On tosin mahdollista, että kantaatissa esiintyi myös oppilaskuoro.

Kirkonkylän kansakoululaiset syksyllä 1947. Takana opettajat (vas.) Maissi Karonen, uusi johtajaopettaja Kaleva Mäntysaari, Tuomo Sutela, Kyllikki Lampinen ja Salli Seppälä. Olin IV luokalla, jonka jälkeen iso osa luokkalaisistani pyrki ja pääsi maksulliseen oppikouluun. Kuva kirjoittajan albumista.

Maija-Liisa Mäkelä

Kesäjuhlia riitti 1931

Alkukesä

Hämäläisosakunnan  kaksi eri kiertueiltamaa, toinen kesä-, toinen heinäkuussa. Oriveden Suojeluskunnan kesäjuhlat urheilu-kilpailuineen. Musiikkiyhdistyksen järjestämät Hörtsänän laulujuhlat arboretumin juhlakentällä sunnuntaina 12. heinäkuuta: Kirkonkylän kolmen kuoron esityksiä, torvisoittoa, puhe, lausuntaa ja kansantanhuja.

Ja heti maanantaina 13. heinäkuuta  ”Suojeluskunta-talossa Jazz-orkesteri ´DALLAPEN´ tanssiaiset, joissa avustajana Humoristilaulaja Matti Jurva”. Lisäksi notkeus- ja permantovoimistelua, liput 10:-

Yllä satunnaisotanta paikallislehden numerosta 28 / 9.7.1931 esimerkkinä siitä, että juhlia pitäjässä riitti. Lehden nimi oli muuten tuolloin jonkin aikaa Orivesi (ja siihen yhtynyt Oriveden Sanomat). Yhtyneen lehden päätoimittajana jatkoi orivesiläinen Väinö Paavola.

Tuon pahasti rypistyneen ja repeytyneen numeron minulle lainasi innostunut paikallishistorian kerääjä ja kaivelija Esa Kallio. Hän löysi sen vanhaa taloaan remontoidessaan eristeistä porstuan rappujen alta! Se lienee erikoisin lähde, jota olen käyttänyt. Oli jännittävää tihrustaa tietoja riekaleisesta lehdestä, jonka Esa oli toki paikkaillut nätisti.

Internetin digi.kansalliskirjasto-sivustoltahan vuoden 1931 lehdet eivät vielä toistaiseksi ole luettavissa. Odotan niitä nähdäkseni, kuinka juhlat onnistuivat.

Hörtsänän laulujuhlat saavat ilmaista mainosta

Näin alkaa Orivesi-lehden toimituksen tekemä mainosartikkeli Hörtsänän juhlista: ”niin kuin ennakkotiedoituksista, lehtiuutisista ja eri puolille naulatuista pylväsilmoituksista on käynyt selville, ovat ne Hörtsänän tavanmukaiset laulujuhlat sitten ensi sunnuntaina.” Ja näin se loppuu: ”Siis hyvät oriveteläiset ja lähipitäjien asukkaat! Sankoin joukoin liikkeelle ensi sunnuntaina. Juhlat alkavat klo 14.”

Siinä näyte sen ajan sanomalehtityylistä. Kirjoittaja saattaa olla toimittaja Apsa Lauttajärvi, kotiseuturunoilija Väinämö Lauttajärven veli ja kansakoulunopettaja hänkin.  

Toimituksen artikkelin lisäksi lehteen on siroteltu erillisiä reklaamipaloja yleisön houkuttelemiseksi. Tässä näytteitä:

”Hörtsänälle! on ensi sunnuntain tunnusmerkki, sinne rientävät kaikki. Juhlat alkavat kello 14. Autoja lähtee sinne Läsitorilta.” (Läsitoriksi kutsuttiin aluetta Auvisen kauppatalon edessä.)

Juupajoen ja Längelmäen asukkaisiin vedotaan aivan erikseen tähän tapaan:

”Juupajoki. Ne entisen emäpitäjän – Oriveden – Hörtsänä-juhlat ovat kuuleman mukaan taas ensi sunnuntaina alkaen klo 14. — Kaunis ilma, ihanat, kukoistavat kasvit sekä erilaiset sävelet siellä meille nautittavaksi tarjoutuu.”

”Längelmäki. Hörtsänällä kuuluu taas olevan ensi sunnuntaina sikäläisen musiikkiyhdistyksen kesäjuhlat. Vanhan tavan mukaan sinne riennämme oikein joukolla. Juhlat alkavat kello 2.”

Suurimman ennakkohuomion siteeraamassani lehdessä saavat kuitenkin Hämeen Heimoliiton kesäjuhlat, jotka olivat tulossa viikonloppuna 25. & 26.7. 1931. Kirjoitan niistä erikseen välttääkseni juttujen venymistä kovin pitkiksi.

Päälähteet:

Orivesi (ja siihen yhtynyt Oriveden Sanomat)  no 28 / 9.7.1931
Pohjonen, Erkki: Oriveden Sanomat 1926–1996.

Maija-Liisa Mäkelä

Hörtsänällä kesäjuhlissa

”Oriveden tyttöjä Hörtsänällä 1930” on äitini, silloinen Annikki Sarkola (∞ Mäkelä, kuvassa oikealla) kirjoittanut kuvan taakse. Vas. Laila Salonen (∞ Laitio) ja Armi Paasi (∞ Himottu > Koivulinna), sitten tuntematon. Olisikohan kameran takana Armin sisko Laina Paasi (∞ Seppälä)? Kuva kirjoittajalta.

1930-luvun kesät olivat Orivedellä suurten ja pienten ulkoilmajuhlien aikaa. Yhdessä blogitarinassani olen kertonut, miten tuleva äitini Annikki Sarkola oli tyttökavereineen täysin rinnoin mukana jo Oriveden opiston mahtavissa 20-vuotisjuhlissa vuonna 1929.

Seuraavana vuonna ollaan Hörtsänällä kesäjuhlassa. Nyt Annikin kanssa ovat toiset tytöt, kaikki kansallispuvuissa – ehkä kuorolaisina tai tanhuajina juhlassa.

Kukaan kuvan tytöistä ei ole täyttänyt kahtakymmentä.  Laila Lemmitty Salonen oli syntynyt 1912 ja Armi Aallotar Paasi 1910 (lähde Oriveden Yhteiskoulu 1924–1974). Annikki Sarkolaa (∞ Mäkelä) ei tästä matrikkelista löydy, hän kävi näet keskikoulun Kangasalla. Syntymävuosi oli 1911.

Seuraava kappale kuvineen lisätty 21.4.2019:

Tytöt huvimajassa

Toinen amatöörikuva löytyi myöhemmin, mutta se lienee samasta tilaisuudesta kuin yläkuva. Ainakin henkilöt vaikuttavat samoilta, paitsi että etualalla lienee Laina, toinen Paasin sisasruksista, koskapa vaatetus on erilainen. Tämä vaatii vielä selvittämistä!

”Hörtsänällä”, lukee kuvan takana Annikki Sarkolan käsialalla. Huvimaja humalasalkoineen siis Hörtsänän puistosta. Mikä lienee nukkien rooli? Kuva kirjoittajalta.

Musiikkiyhdistyksen kesäretki kasvoi laulujuhliksi

Tyttöjen kuva voisi olla Oriveden musiikkiyhdistyksen vuosittaisesta kesäjuhlasta. Tällaista tapahtumaa yhdistys järjesti vuodesta 1926 lähtien ensin ”kesäretken” nimellä. Vähitellen ruvettiin puhumaan Hörtsänän laulujuhlista. Alkuaikoina tapahtumapaikkaa nimitettiin Hörtsänän kasvitieteelliseksi luonnonpuistoksi tai puutarhaksi.

Tällaisella pikku ilmoituksella Hörtsänän laulujuhlien sarja alkoi:

Oriveden Musiikkiyhdistyksen
Kesäretki
Hörtsänän kasvitieteelliseen luonnonpuistoon

tehdään heinäkuun 11 p:nä kello 3 i.p.

Ilmoitus Oriveden Sanomien  historiallisessa näytenumerossa keskiviikkona kesäkuun 30 p:nä 1926. Ko. näytenumeron näköispainos Oriveden kirjapainon painattaman ruutuvihon takakannessa.  

Varsinainen retki- ja juhlapäivä oli siis sunnuntai.

Kaksi harvinaista kuvaa Hörtsänän laulujuhlista

Liitän tähän kaksi harvinaista kuvaa Hörtsänän juhlakentältä. Olen saanut ne skannattuina Längelmäen kotiseutuaktiivi Eija Helpiölältä, joka oli yrittänyt kauan ratkaista näiden Längelmäki-seuran kuvien arvoitusta. Lopulta hän tuli siihen tulokseen, että ne voisivat olla Oriveden Hörtsänältä. Olin samaa mieltä.

Varmistin asian Hörtsänän arboretumissa monta kesää työskennelleeltä puutarhuri Esa Kalliolta, joka päätteli maastosta ja puiden paikoista, että kuvauspaikka oli vanha Hörtsänän juhlakenttä.

Kallio toimitti kuvat sitten myös television Egenland-ohjelmasarjan tekijöille. Sen Hörtsänän arboretumia esittelevä jakso 5 on vielä katsottavissa Areenassa (tilanne 2.3.2019). Lisätty 5.3.2019: Siellä on kiehtova kokonaisuus: filmattu haastatteluosuus ja erillinen annos taustatietoa kuvin höystettynä (Unohtunut puutarha herää unestaan Orivedellä). Kannattaa tutustua!

Seuraavien juhlakenttäkuvien ajankohta oli pitkään selvittämättä, mutta nyt minulla on esittää ainakin arvaus siitä.

Mieskuoro esiintyy

Ensimmäisessä, hiukan hämärässä kuvassa näyttäisi esiintyvän mieskuoro, toisessa sekakuoro.

Musiikkiyhdistyksellä oli oma sekakuoro, jota johti monipuolinen musiikkimies, opettaja Väinö Paavola (1882–1953). Hän oli myös Oriveden Sanomien  päätoimittaja, kirjakauppias, kotiseutu- ja kulttuuriaktiivi ym.

Vuonna 1928 Musiikkiyhdistyksen yhteyteen perustettiin myös mieskuoro, jonka johtajaksi tuli taitava musiikkimies, kanttori Antti Simola (1863–22.10.1930). Jos kuvan kuoronjohtaja on todella  Simola, kuvausvuoden täytyy olla 1930, koska hän ei ollut enää seuraavana vuonna elossa.

Mieskuoro esiintyy Hörtsänän juhlakentällä todennäköisesti  kesällä 1930 Antti Simolan johtamana. Längelmäki-seuran kuva Eija Helpiölältä,  löytyi myös Finna.fi-sivustolta Vapriikin kokoelmista. 

Musiikkiyhdistyksen vuoden 1926 kesäretkestä kehittyneitä Hörtsänän laulujuhlia vietettiin käsittääkseni joka kesä ennen sotia. Kuten yllä otaksun, kuvat ovat todennäköisesti vuodelta 1930, mutta jatkan tutkimuksia, kunhan saan Oriveden Sanomien 1930-luvun numeroita nähtäväkseni…

Sekakuoron vuoro


Kuva on selvästikin samasta tilaisuudesta Hörtsänän juhlakentältä kuin ylempi. Yleisö on liikehtinyt, osa istahtanut maahan. Musiikkiyhdistyksen sekakuoroa johtamassa lienee Väinö Paavola.
Längelmäki-seuran kuva Eija Helpiölältä,  löytyi myös Finna.fi-sivustolta Vapriikin kokoelmista. 

Jos kuvaparin vuosi on 1930, yllä kuvatut Oriveden tytöt saattavat siis olla saman laulujuhlan esiintyjiä. Ainakin äitini oli varmaan liki pakko kuulua sekakuoroon, olihan sen johtaja hänen enonsa ja työnantajansa kirjakaupassa.

Maija-Liisa Mäkelä

Lisäys ja teknisiä tarkennuksia 21.4.2019.

Oriveden Isomakkara ja Eräjärven Purkiainen: humoristiset köllinimet

Aina kun Kangasalla asuva Eeva-tätini tuli ennen vanhaan kylään meille Orivedelle, hän kysyi: ”Mitäs tänne Isonmakkaran pitäjään kuuluu?” Sävy taisi olla vähän kiusoitteleva.

Kaikki tuntevat näillä seuduin kansantarinan Oriveden isosta makkarasta ja sen purkiaisesta. Vai tuntevatko enää? Ensinnäkin samasta aiheesta on monta toisintoa. Otan esiin kaksi vanhaa. Ehkä joku lukija tietää vielä muita, ainakin yksityiskohdissaan eroavia  rinnakkaistarinoita.

Köllinimi

Joka tapauksessa Oriveden tunnettu köllinimi oli ja on Isomakkara (kirjoitettiin myös IsoMakkara). Asukkaat olivat sitten isomakkaralaisia.

Tässä joitakin käsiteselvennyksiä:

kölli = pila, pilkka

källi = jekku, jäynä, kepponen (Kielitoimiston sanakirja, nettisivut)

köllinimikällinimi =  lisä- tai liikanimi (Wikisanakirja), pilkka- tai haukkumanimi, lempinimi

kymmenys  = entisaikaan papin palkka koottiin seurakuntalaisilta ns. kymmenyksinä, usein luontaistuotteina

Tarina isosta makkarasta vuodelta 1911

 

Vanha tarina on julkaistu Aamulehdessä  21.5.1911 osana laajaa artikkelia nimeltä  Piirteitä Oriweden pitäjästä. Olen esitellyt sen ensimmäistä kertaa Oriveden Seudun Joulu –lehdessä  vuonna 2013. Kertomus perustuu vielä vanhempaan kansanrunoon, tai päinvastoin. Kuka pääsisi tuon runon jäljille?

Siteeraan seuraavassa vanhaa Aamulehteä ja noudatan likimain sen ajan kirjoitustapaa (paitsi etten kiusaa lukijaa fraktuura-kirjoituksella). Kappalejakoa ja väliotsikoita olen lisännyt:

”Oriwetiläisillä [huom. sanamuoto!] on oma köllinsä  l. haukkumanimensä iso-makkaralaiset,  jonka he itse ja kaikki naapurit warsin hywin tuntewat. Tämän nimen synnystä kertoo eräs kansanruno lyhennettynä seuraawaa:

Kansanruno isosta makkarasta: Koko Orivesi puuhasi yhdessä  

Koko Oriwesi oli täydessä touhussa tehdäkseen ankaran suuren makkaran. Talot puuhasiwat paistinpuut ja sitten alkoi emännille ja tyttärille suuri työ makkaran walmistamisessa  ´päätettäissä pääsmälöitä, solmittaessa saumaloita´. Paistettaessa makkara kaswoi niin suureksi, ettei enää pieneen pirttiinkään mahtunut, waan oli wietäwä ulkosalle. Sieltä se sitten kuljetettiin Antin aimo suureen pirttiin.

Siinä oli koko kylän wäki auttamassa ja tarwitt. oiwat orhit sitä wetäm. Anttilaisen pirtt. se pantiin sitten suurelle kaksilautaiselle pöydälle lepäämään.  [Lyhennykset ovat suoraan alkutekstistä: Aamulehden kirjoittaja lienee väsähtänyt tai tila uhannut loppua!]

Suuriin syömäjuhliin myös juupalaiset,  eräläiset ja kuokkavieraat

Mutta sitten nousi kysymys, mitä sillä noin suurella makkaralla tehdään: myötäwäksi se muka oli liian pieni ja syötäwäksi taasen liian suuri, eikä se papillekaan kelpaisi, kun oli ´raswoista rakettu´.

Kutsutut kuulut neuwonantajat silloin neuwoiwat panemaan toimeen suuret syömäjuhlat, jonne kutsuttaisiin kaikki kunnan miehet ja wielä juupalaiset ja eräläiset lisäksi. Näin tehtiinkin ja sitten pidettiin niin ylölliset syömingit, että koko juhlakansasta ei ollut muuta kuin ´penkkipuille potkijoiksi, pahnakasoille painoksi´.

Eiwät jaksaneet kuitenkaan syödä kaikkia, waan saiwatpa wielä runsaat kuokkawieraatkin osansa. Kauan jälkeenkinpäin wielä muistettiiin tuota ylöllistä syömäjuhlaa ja herkullista makkaraa.”

Hugo Hörtsänän versiossa lisänä ahne pappi ja Purkiainen     

                                         

Seuraavan, monelle tutumman tarinan on kertonut kuulu kotiseutumies Hugo Hörtsänä. Luin sen kirjasesta Oriveden pitäjän 400-vuotisjuhlien juhlajulkaisu  vuodelta 1949, s. 42–43 (juhlien piti olla 1940, mutta niitä siirrettiin sodan ja pula-ajan vuoksi). – Näin Hugo Hörtsänä:

”Oriveden pitäjän källinimi [rinnakkaismuoto köllinimestä] ´Iso Makkara´ on syntynyt siitä, kun täällä oli ennen ollut ahne pappi, joka aina moitti saamiaan kymmenyksiä pieniksi, – makkaroitakin. Eräs emäntä kimpaantuneena papin moitteesta sanoi: ´Kyllä minä sinulle makkaran teen.´

Teki sitten koko lehmänmahan makkaraksi, mutta ei löytänytkään uunia, jossa se olisi paistettu, vaikka Sikasellakin oli niin suuri uuni, että hevosella leivät uuniin ajettiin. Naarajärven ahteen päälle tehtiin sitten uuni, jossa makkara paistettiin.

Ohikulkeva eräjärviläinen sai purkiaisen  

Kun makkara oli uunissa paistumassa, poikkesi ohikulkeva eräjärviläinen katsomaan emäntien touhua ja katsottuaan uuniin, purki makkara parhaillaan. Eräjärviläinen pyysi saada sitä, mitä makkaran sisältä purki, viedäkseen tuliaisiksi kotiinsa. Tästä Eräjärvi sai ´Purkiaisen´ nimen.

Papille ei kelvannut   

Seuraavana sunnuntaina kannettiin makkara sitten korennolla Oriveden kirkon ristikongille. Papin tultua kirkkoon, kysyi hän: ´Mikä se on?´ Emäntä, joka moitteen kymmenys-makkarasta oli saanut, sanoi sen olevan sen isomman makkaran, jonka hän lupasi tehdä, että jokohan se riittää? Pappi katsottuaan sitä hetken sanoi: ´Kohtuus hyvä makkarassakin´  ja lähti toimeensa. ”

046,Orivesi++Oriveden+kirkko.++päiväys+09.jpg
Oriveden vanha puukirkko kauan ennen vuoden 1938 remonttia. Kirkko paloi 1958. Kuva Juhani Eerolalta. Lisäys 12.2.2019: Alunperin Ulla Wallin kokoelmasta, jossa kuvausvuosi 1907.

Hörtsänän kertoma tarina selittää syyn, miksi ison makkaran tekoon lähdettiin. Kun papin vaatimukset tuntuivat kohtuuttomilta, niihin päätettiin vastata samalla mitalla, tehdä papille jäynää, källi. Tarina kertoo myös Eräjärven köllinimen, Purkiaisen synnyn. Siihen törmää nykyäänkin. Esimerkiksi Eräjärven kehittämisyhdistys on valinnut lehtensä nimeksi Purkiainen.

Purkiainen.

Isonmakkaran jäljissä  

Vielä 1950-luvulla Oriveden Sanomain joululiitteen nimi oli  Ison-Makkaran Joulu (kuva ylinnä). Paikkakunnalla toimii myös Lions Club Isomakkara ry vuodesta 1984. 1992 aloittanut asunto-osakeyhtiö nimeltä Oriveden Iso-Makkara Oy sijaitsee entisen Laitisen lihakaupan ja makkaratehtaan tontilla. Nimessä yhdistyvät hauskasti vanha kansantarina ja paikan historia.

Ison-Makkaran_Joulu_ 1950_vari
Tuntematon tekijä, nimimerkki RM,  on kuvittanut joululehteen Ison makkaran tarinan. Skannaus Maija-Liisa Mäkelän kokoelmasta.  (Teksti lisätty 4.1.2019)

Mistä nyky-Oriveden ”isomakkara”? 

Olisiko taas aika nostaa Isonmakkarankin tarina kunniaan? Se on meidän vanhaa kansanperinnettämme. On hienoa, että Orivedellä ja Eräjärvellä on kummallakin ikioma köllinimi, johon paikalliset suhtautuvat  huumorintajuisesti.

Kansantarinassa makkaran valmistus paisuu humoristisen liioittelevaksi kuvaukseksi pitäjäläisten yhteistyön saavutuksista.  Siinä on hiukan hölmöläistarinan piirteitä, mutta varsinkin vanhassa Aamulehdessä julkaistu juttu on hyvin myönteinen hengeltään.

Se ei naura ilkeästi meille orivesiläisille, vaan päinvastoin ihastelee pitäjäläisten yhteistyökykyä, kekseliäisyyttä ja rohkeutta heittäytyä hullunrohkeaan hankkeeseen, nauttia siitä ja jakaa ilo naapurienkin kanssa. Mukaan otetaan eräläiset, juupalaiset ja kuokkavieraat.

1900-luvun alkuvuosikymmeninä Orivesi on varsinkin kesällä ollut oikea suurjuhlien paikkakunta. Päällimäisinä tulevat mieleen maankuulut perinteiset hämäläiset häät 1933 oheisjuhlineen, joissa koko pitäjä tuntui olleen liikkeellä. Monien tahojen loistavan  yhteisyrityksen alkuunpanijana Hugo Hörtsänä, kumppaneina mm. Oriveden Opisto ja Oriveden Ponnistus. Siinä oli oikein isomakkaralaista meininkiä. Ks. blogikirjoitukseni häistä ja suurjuhlaviikonlopusta.

Uskokaa tai älkää, jotain tällaista vireyttä ja yhteishenkeä tuntuu jo muhivan myös nykypäivän Orivedellä monessa hankkeessa. Nykyajan isomakkara voisi olla mikä tahansa asia, joka koskee mahdollisimman monia asukkaita ja tuottaa laajalti yhteistä iloa.

Kun kaupunki vuonna 2019 juhlii 150 vuottaan itsenäisenä kuntana, kansantarinan isomakkaralaisten otteista kelpaa ottaa mallia. Ehkä myös eräläisiltä, juupalaisilta ja kuokkavierailtakin voisi oppia lisää vireyttä, luovuutta ja toimekkuutta.

Maija-Liisa Mäkelä

Jk.1.  Orivedellä Iso-Makkara -nimitys on tainnut jäädä osittain Mämmilän varjoon. Tämä köllinimi tuli tunnetuksi Orivesi-taustaisen taiteilija Tarmo Koiviston Mämmilä-sarjakuvasta, joka kertoi Oriveden kaltaisen kuvitteellisen Mämmilän kunnan tapahtumista 1970-luvulta aina 2000-luvulle asti.

Jk.2.  Oriveden kunnallishallinnon perustamispäivä on 18.11.1869, jolloin valittiin Oriveden ensimmäinen kunnallislautakunta. Sen ensimmäinen kokous pidettiin 3.1.1870. Eräjärven ensimmäinen kuntakokous oli 25.4.1870. Nyt Eräjärvi kuuluu Oriveteen.

Muokattu Oriveden Seudun Joulu 2017 –lehdessä julkaistusta kirjoitelmastani  Oriveden Isomakkara -tarina kunniaan.

Kun Kerttu oli ensi kerran iltamissa ja Kertun isä soitti purpuria Suojalla 1925

Ensi_kerran_iltamissa_1925._PV.

Oriveden Suojalla vietettiin purpuritanssiaisia 6.1.1925.   Henkilöt vasemmalta pareittain: Lyyli Kössi ja Kalle Saarman, Salli Ahlbom ja Kalle Seppälä, Anna-Liisa Saarinen ja Antero Kössi, Helmi Syrén ja Atte Paavola, Aune Savinen ja Leo Peltonen, Saima Lehtinen ja Eero-Eetu Saarinen, Hanna Peltonen ja Nestori Uitti, sekä Elma Fager ja Kalle Peltomaa. Oikealla maalarimestari Heikki Mäkelä viuluineen.   Kuva Kerttu Mäkelän albumista (Pirkko Vehmakselta). Kuvateksti Oriveden Sanomista, päiväämätön leike.

 

Kerrankin vanha ryhmäkuva, jonka kaikki henkilöt on nimetty! Se lienee Kertun serkun Helvi Juntumaan tarkkaa työtä. Tanssijat ovat käsittääkseni pääosin Kirkonkylän aktiivinuoria, noin puolet maalaistaloista. –  Juntumaalla oli yhteen aikaan tapana lainata sisareni omistamista Mäkelän suvun valokuva-albumeista vanhoja kuvia, joihin hän kirjoitti selosteen ja toimitti ne paikallislehden julkaistaviksi.

Kerttu-tätini, jonka elämänkohtaloita olen kuvannut myös blogikirjoituksissa Kerttu-tädin käsilaukku ja Sulhasen surma,  on kirjoittanut kuvan taakse haalealla musteella:  Purpurintanssijat Suajall(murteen mukainen ua!) 6.I.-25 ja lisännyt myöhemmin näkyvämmän tekstin: Olin ensi kerran iltamissa. Varmaankin kallis muisto hänelle. 

Kerttu oli pari kuukautta vaille 21-vuotias. Hän ei ole portailla kuvatussa esittäjäjoukossa. Sen sijaan siellä seisoo hänen isänsä, minun vaarini maalarimestari Heikki Mäkelä (1872-1940) viulu kainalossa.

Kaksikymmmentä vuotta oli varmaan siihenkin aikaan melko myöhäinen ikä nuorelle naiselle päästä ensi kerran iltamiin. Kuvittelen tämän johtuvan siitä, että Kertun äiti Mandi Mäkelä oli harras uskovainen ja lienee päästänyt tyttären purpuritansseihin vain, koska tämän oma isä oli siellä soittajana.

 

Kertun nuoruudenkuvia

 

Ensimmäinen kuva: Kerttu-tyttö on päässyt noin 15-vuotiaana oikein ateljeekuvaan. Hauskan kapeita henkilökuvia valmistava Kaarlo Borgmanin Atelier Mars lienee väliaikaisesti toiminut lähiseudulla.

Toinen kuva: Kerttu Peräpohjolan kansallispuvussa sydänystävänsä Anni Paunulan, o.s. Vierula, kanssa. – Kuvat Kerttu Mäkelän albumista Pirkko Vehmakselta. 

 

Heikki Mäkelä pelimannina

Perheessämme tiedettiin, että Heikki-vaari oli soittanut viulua. Jokunen vuosi sitten olin  löytänyt seuraavan yllätystiedon Väinö Paavolan Oriveden seudun pelimanneja käsittelevästä artikkelikopiosta (Oriveden Sanomat 24.7.1947):

Onnistaipaleella 1890-luvun alkuvuosina viulunsoittoa nuoteista harjoitteli Heikki Mäkelä, josta tuli hyvä soittaja, joka oli mukana monissa tilapäisissä jouhiyhtyeissä ja soitti lukuisissa iltamissa ja häissä. Paitsi viulua hän soitti myös selloa.

Kuvassa vuodelta 1925 Heikki ihmeekseni esiintyy purpurisoittajana yli viisikymmentävuotiaana. Luulin hänen siihen mennessä jo lopettaneen soittamisen. Me hänen lapsenlapsensa emme päässeet koskaan kuulemaan hänen soittoaan. Isoveljeni Jaakko, s. 1932, muistaa kyllä, että kotitalomme Ala-Mattilan vintillä lojui viulun pirstaleita.

Arvelin Heikin (1872-1940)  iltamasoittelun hiipuneen aikanaan Mandi-vaimon vastustukseen (pari meni naimisiin 1897).  Eipä miehellä olisi liiennyt aikaakaan soittamiseen, olihan hänellä kaksi ammattia maanviljelijänä ja maalausliikkeen pitäjänä sekä runsaasti luottamustoimia varsinkin osuuskauppaliikkeessä. 

 

Purpuritanssi sisälsi valssit, polkat, masurkat ja sottiisit…

Purpuri on pitkä, monivuoroinen tanssisikermä, eräs komeimmista ja näyttävimmistä suomalaisen kansanomaisen tanssiperinteen edustajista. Se on alun perin muodostunut useista itsenäisistä tansseista, jotka ovat sitten liittyneet yhä kiinteämmäksi kokonaisuudeksi muodostaen lopulta yhtenäisen tanssin, jonka vuoroiksi nämä tanssit on käsitetty.[1/]

Purpuria on tanssittu lähinnä Länsi-Suomessa ja Pohjanmaalla, viimeksi elävänä perinteenä vielä niinkin myöhään kuin 1950-luvulla. Purpuri oli suosittu tanssi häissä 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa.

Purpuri alkaa yleensä sisääntulomarssilla eli alkumarssilla, johon osallistuivat kaikki tanssiin halukkaat. Alkumarssin lisäksi purpurissa saattoi olla 10–12 vuoroa. Muun muassa valssi, valssi, polkka, masurkka, sottiisi, erilaisia katrilleita, muun muassa ryssänkatrilli on tunnettu vuoron nimi.

Myös Itä-Suomessa purpuria on jonkin verran tanssittu, mutta siellä vuoroja oli huomattavasti vähemmän kuin Länsi-Suomessa eli yleensä alle viisi. (Wikipedia)

 

Purpuri olikin lottien loppiaisiltaman loppunumerona

Kun tämä kirjoitukseni oli  joitakin tarkistuksia vailla valmis, jätin sen tapani mukaan hautumaan.  Se kannatti, sillä löysin vielä kiinnostavaa lisätietoa yhdestä ainoasta lehtiartikkelista. 

Oriveden Sanomia ei tuohon aikaan vielä ollut olemassakaan, joten tieto on Tampereen lehtien varassa. Aamulehdessä 9.1.1925, s. 5 kertoo nimimerkki ”Mukana ollut” Oriveden lottien  loppiaisiltamasta mm. seuraavaa: Ensin oli runsaasti oman paikkakunnan lottien ym. esittämää ohjelmaa, Kirkonkylän torvisoittokunta esiintyi ja Hannes Viljanen esitti yksinlaulua, menestys myrskyisä.

Vanha purpuritanssi oli vasta viimeisenä ohjelmanumerona, ja tanssijoiden mainitaan esittävän hääjoukkoa, aivan kuten olin arvellut. Loppuilta kului lehtijutun mukaan hilpeässä karkelossa. Silloin Kerttukin lienee päässyt tanssimaan.

 

Purpurinäytös  Suojalla 1930 

Toinen kuva vanhanaikaisesti pukeutuneista tanssipareista on äitini albumissa askarrattanut minua kauan, skannaan sen sieltä:

 

Purpurinaytos_Suojalla_1930.

Juhani Eerolan minulle ystävällisesti toimittamista kokoelmista löysin saman  kuvan, jossa oli merkintä Purpurinäytös Suojalla 1930. Tässä kauan kaipaamani selitys sille, mistä kuvassa oli kyse.

Näyttää kuin purpuriesiintyjät vuoden 1930 kuvassa olisivat osittain samoja kuin vuonna 1925. Molemmissa kuvissa ovat ainakin v. 1930 ensimmäisessä rivissä seisovat 2., 3. ja 4. vasemmalta Kalle Peltomaa, Lyyli Lehtinen ja Veikko Kössi, jonka takana Nestori Uitti. Äitini Annikki Sarkolatuolloin 19–20-vuotias  kirjakaupanneiti, on vaaleapuseroisena eturivissä, ja viistoon hänen takanaan Lyyli Kössi (> Ylä-Mukkula) parinaan kaiketi Kalle Saarman (> Sahramies). 

Tulevalle äidillenikin tämä oli ehkä ensimmäinen kerta iltamissa, ainakin purpuritanssien esiintyjänä.

 

Hääpurpuria

Kummassakin purpuritanssijoiden kuvassa kiintyy huomio siihen, että edessä on juhlavasti pukeutunut pari, naisella erikoinen päähine ja miehellä kukka rinnassa.  Päättelin, että on kysymys hääpurpurista, jollaista esitettiin rooliasuissa yleisölle, ja niinhän asia olikin. Luultavasti katsojat saivat jossain vaiheessa osallistua tanssiin. Ainakin Oriveden Suojalla tällaisia purpuriesityksiä lienee ollut useamminkin.

Purpuria myös kruunuhäissä 1933

Myös kesän 1933 suurtapahtumassa vanhoissa hämäläisissä häissä Oriveden Opistolla purpuriakin mentiin, sitä johti vanha suutari Kanerva. Siinä olivat vanhat ja nuoret, kaupunkilaiset ja maalaiset. Hymysuin he kättelivät toisiaan. Näin kertoo tohtorinna Kerttu Helme laajassa artikkelissaan Orivedellä olivat sitten ne suuret häät (Suomen kuvalehti no 33/1933).

Näistä häistä olen kirjoittanut laajan ja runsaskuvaisen kuvauksen tähän blogiin nimellä Maankuulut perinnehäät 1933 vetivät 5 000 vierasta Orivedelle.

 

Tanssilattialla._S._kuvalehti_3_1933_s._1087.Tässä taidetaan tanssittaa vuoden 1933 mahtihäitten morsiamia, joita oli  peräti kaksi.  Kuva  Suomen kuvalehti 1933: 33.

Lähteitä 

Suomen kuvalehti  1933: 33

https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti:
Aamulehti 1930
Oriveden Sanomat 1933 ja 1947

 

Maija-Liisa Mäkelä

Parikymppiset Elli, Sylvi ja Annikki juhlimassa 20-vuotiasta Oriveden opistoa

Annikki, oik., 4.8.1929 Oriveden Opiston 20-vuotisjuhlassa

Elli Lindberg ( vas.), Sylvi Pukala > Sinkkonen ja tuleva äitini Annikki Sarkola > Mäkelä hulluttelevat tunnistamattoman nuoren miehen kanssa (tai kustannuksella?).  Annikki on kirjoittanut kuvan taakse:  ”Oriveden Opiston 20-vuotisjuhlassa 4/8 -29.” Kuva Maija-Liisa Mäkelältä äitinsä jäämistöstä. 

Kuvakortti oli pitkään lojunut äitini kuvien joukossa, kunnes  katsoin sen taustaa ja huomasin äitini käsialalla kirjoitetun merkinnän: iloinen kuva olikin Oriveden opiston arvokkailta 20-vuotisjuhlilta vuonna 1929!

Annikki Sarkola on saattanut olla ystävineen mukana juhlan ohjelmissakin, ainakin nuorten naisten muodostamassa kunniakujassa presidentin saapuessa. 

Kesti vielä aikansa, että sain selville muut tytöt. Henkilökuvien vertailu, kirjeet ja koulumatrikkelit auttoivat: Annikki ja Sylvi ovat käyneet samaan aikaan Kangasalan yhteiskoulua. Annikki on Orivedellä enonsa Väinö Paavolan kirjakaupan vastaavana libristinä, ja Sylvikin lienee ollut siellä töissä. Ellin perhe on asunut Kangasalla ja muuttanut sieltä Riihimäelle, mutta enempää hänen vaiheistaan en tiedä. Herrasmies jäi tunnistamatta. 

2.7.2018 tehty lisäys Ellin vaiheista poistettu 2.10.2018 – kyseessä lienee toinen samanniminen. 

Opiston mahtavat 20-vuotisjuhlat: presidentti ja yli
2 000 vierasta

Oriveden opiston 20-vuotisjuhlat 3.–4.8.1929 taisivat olla vailla vertaa, kun kylän nuorisokin niissä viihtyi, kuten yllä oleva kuva todistaa. Opiston johtajalla Aarne Laaksovirralla oli riittänyt ideoita, rohkeutta, suhteita ja organisointikykyä, ja uumoilen hänen vaimollaan, johtajatar Sylvillä olleen samoja ominaisuuksia.

Vaikka Laaksovirrat olivat järjestämässä vielä monia suurjuhlia Orivedelle, heidän tyttärensä todistaa, että nämä juhlat olivat mieleenpainuvimmat. (Valvanne, Leena: Rakkautta pyytämättä: Valtakunnankätilö muistelee.  1986, s. 21).

20-vuotiasta opistoa onnittelemaan kutsuttiin Tasavallan presidentin Lauri Kristian Relanderin lisäksi myös Hämeen läänin maaherra Albert von Hellens ja Tampereen hiippakunnan piispa Jaakko Gummerus. Kaksipäiväisissä juhlissa esiintyi monia muita arvohenkilöitä ja valtakunnan tason taiteilijoita kirjailijatar Maila Talviota myöten.

Nykysilmin nähtynä tuo kaikki saattaa kuulostaa hiukan suurelliselta, mutta toisaalta – näin Orivettä ja sen opistoa kirjoitettiin Suomen kartalle, ja olihan jo vuosisadan alun nuorisoseurajuhlissa samoja piirteitä (lisätty 19.3.2019). 

Yleisö virtasi katsomaan ilmieläviä kuuluisuuksia, ja opisto ympäristöineen oli uudistettu juhlakuntoon. Tietysti oli tilattu kaunis sää, kuten Oriveden suurissa ulkoilmajuhlissa oli tapana. Kaiken kukkuraksi poutataivaalla pörräsi ihka oikea vesitaso, jonka kyytiin oli mahdollista päästä varttitunniksi. Lentokone seurasi myös presidentin junaa sen saapuessa Oripohjan asemalle klo 16.15.

Ei ihme, että 20-vuotisjuhlat kunniavieraineen keräsivät yli 2 000 osallistujaa. Tämä ennakoi jo seuraavien vuosikymmenten mahtijuhlien viittätuhatta hipovia osallistujamääriä.

Juhlapäivien ohjelma selviää mm. painetusta Juhlaoppaasta, jonka Timo Suvanto on julkaissut nasevien kommenttien kera blogissaan Timon poikkitiedepalsta  23.10.2017, otsikkona Oriveden Opisto 20 vuotta. Aamulehden numerossa 5.8.1929 juhlaohjelma selostetaan seikkaperäisesti.

Opiston uudet ihmerakennelmat kiinnostivat 

Opiston alueelle oli ennen juhlia valmistunut uusia ihmeitä: puiston kosteikkoon kaivettu tekolampi, valkoinen, katettu Presidentin portti Oripohjanmäen ylälaitaan, laulu- ja voimistelulava kahden asuntolarakennuksen, Uotilan ja Urholan väliin ja, harvinaisuus tämäkin: pergola (köynnöskehikko) lähelle edellisenä vuonna laajennettua ja kunnostettua päärakennusta. Oli siinä kaikessa kylän nuorillakin hämmästeltävää.

Luultavasti Annikki ei silloin vielä tiennyt, että hänen tuleva miehensä Jukka Mäkelä oli ollut maalaamassa vuosina 1927–1928 päärakennusta toisena niistä kahdesta nuoresta miehestä, joiden osalle tuli myös opiston torni.

Oriveden Opistolle juhlareitti ehkä 1929, pres. Relander vieraili 4.8. MLMn kuva.

Arvatenkin juhlakohteesta 4.8.1929 otettu ”virallinen” kuva presidentin tuloreitin suunnasta. Liput liehuvat, juhla on meneillään, kutsuvieraita kuljettaneet autot odottavat.  Laululava häämöttää vasemmalla, ja käsittääkseni puurakenteinen pergola näkyy takana päärakennuksesta vasemmalla. Hyötypuutarha leviää kaikkialle. Kuva Maija-Liisa Mäkelän äidin Annikin jäämistöstä. 

 

Virstanpylväs kahden vuosikymmenen muistoksi

Oriveden Opiston virstanpylväs 1909-1929. Kuva Maija-Liisa Mäke

Virstanpylväs, vuosien 1909–1929 muistokivi,  paljastettiin lauantaina 3. elokuuta klo 17 alkaneessa avajaisjuhlassa johtaja Aarne Laaksovirran puheen yhteydessä. Kuva Maija-Liisa Mäkelän Annikki-äidin jäämistöstä, oli luultavasti myynnissä juhlayleisölle.

Missä komea virstanpylväs lienee nyt? Olisiko aika pystyttää uusi sen tilalle tekstein  Oriveden opisto 1909–2018?

Annikki selvisi yleisölennätyksestä virkein mielin

Ihmeitten ihme juhlaohjelmassa oli yleisölennätys, johon ainakin Annikki osallistui samana päivänä, 4. elokuuta, mutta luulenpa tyttökolmikon rohjenneen samaan kyytiin.

Annikin_ Lentotodistus_ 4.8.1929.

Lentotodistus Annikki Sarkola 4/8 -29. Skannaus Maija-Liisa Mäkelä äitinsä Annikki Mäkelän jäämistöstä.

Henkilökohtainen lentotodistus Suomen kuvalehden järjestämältä paikallislennolta on komeasti lehden edustajan ja koneen ohjaajan allekirjoittama. Alla komeilee Suomen kuvalehden sinetti korkokuvana. – Kortti on vähän nuhruinen, varmaankin kulkenut ihmeteltävänä kädestä käteen suvun ja tuttavien joukossa.

Suomen Kuvalehden toimeenpanemista lennätyksistä on juhlaoppaassa merkintä ”Lähtöpaikka Kirkkolahti”. Ainakin Annikki Sarkola oli nähnyt Kirkonkylän ensimmäistä kertaa ilmasta käsin. Tämä taisi jäädä Annikin elämän ainoaksi lentokokemukseksi.

Ylimmässä kuvassa tunnelma on sen verran vapaa, että oletan yleisölennätyksen jännityksen olevan jo ohi.

Aamulehden etusivu jakautui kahtia

Seuraavana aamuna 5. elokuuta tyttökolmikkomme sai ihmetellä, miten Aamulehden etusivulle mahtui vain kaksi asiaa: valtakunnalliset uinnin SM-kilpailut Tampereella ja Oriveden opiston arvokas juhla. Kuvien ja tekstien asemointi on mielenkiintoinen, ehkäpä sillä haluttiin ilmentää ruumiin- ja hengenkulttuurin tasa-arvoa – vai jääkö jälkimmäinen sittenkin ahtaammalle?

Tytöt ehkä hiukan hätkähtivät vähävaatteisia urheilijoita arvokkaitten juhlakuvien rinnalla, saattoivat jopa tuumia, että vasemman yläkuvan urheilijattaret sentään ymmärsivät esiintyä peitetymmin. Presidentin kuvan sijoitus alanurkkaan on vähintäänkin mielenkiitoinen.

aamulehti5_8_1029_presidentti_uimarit_50_prosenttia

Napsauta tästä linkistä Aamulehden etusivu esiin. Saat tekstin suuremmaksi klikkaamalla sitä: 

Maija-Liisa Mäkelä

Lisäys 2.7.2018:

Jk.  Tarkkaavainen lukija ehkä tunnisti uimareista Pekka Tiilikaisen tutun hahmon (kuvateksti ”P. Tiilikainen kaksinkertainen mestari  keskellä”). Tiilikaisesta tuli myöhemmin legendaarinen radioselostaja.