Hämeen Heimoliiton näyttävät kesäjuhlat Orivedellä 1931

(Suurjuhlia 1900-luvun alkupuolella

Hämeen Heimoliitto r.y. toimi vuosina 1925–2018 hämäläisyyttä koskevan tiedon tuottamisen, tallentamisen sekä hyödyntämisen edistämiseksi ja järjesti eri paikkakunnilla kesäjuhlia. (Wikipedia)

Hämeen Heimoliiton suurten kesäjuhlien paikalliseksi järjestäjäkumppaniksi  ilmoitettiin vuonna 1931 Oriveden Kansanopiston Toveriliitto, jolloin Oriveden Opisto mainioine sisä- ja ulkotiloineen (juhlakenttä sekä laulu- ja voimistelulava) oli ilman muuta tapahtumapaikkana. Opiston henkilökunta oli ilmeisesti täysillä mukana, johtajapariskunta Aarne ja Sylvi Laaksovirta etunenässä.

Johtaja Aarne Laaksovirralla ja johtajatar Sylvi Laaksovirralla oli käsittääkseni toimivat suhteet moniin ajan vaikuttajiin sekä runsaasti kokemusta suurten ja pienten juhlien järjestämisestä. Hyvässä muistissa olivat vielä loistavasti onnistuneet Oriveden Opiston 20-vuotisjuhlat vuodelta 1929. Niistä muodostui opiston ja sen johtajien varsinainen tähtihetki. Niinpä lähdettiin rohkeasti järjestämään taas oikein isojen puitteiden juhlia.

Juhlapuhujina maaherra, opiston johtokunnan puheenjohtaja ja Helsingin kaupunginjohtaja!

Viikonloppuna 25.–26.7.1931 Orivedellä oli luvassa monta eri tilaisuutta, ohjelmaa ja erikoinen kokoelma arvovaltaisia puhujia, mm. Hämeen läänin maaherra, ministeri Sigurd Mattsson ja Hämeen läänin historian kirjoittaja, rehtori K.V. Kaukovalta, joka oli silloin Oriveden opiston johtokunnan uusi puheenjohtaja, sekä prof. Antti Tulenheimo, yliopistomies ja poliitikko, joka aloitti sinä vuonna Helsingin kaupunginjohtajana (ks. alla). Olisikohan vastaava julkkisparaati mahdollista Orivedellä nykyään?

Taustaa 1

Hämeen Heimoliitto  lopetti toimintansa vuonna 2018 yhdistyksenä, mutta se jatkaa  säätiönä, joka voi jakaa apurahoja hämäläiseen kotiseututyöhön. (Wikipedia ).
Myös Oriveden Kotiseutuyhdistys on ollut k.o. liiton jäsen. Sen viimeinen edustaja Heimoliitossa oli Ari Keskinen, häntä ennen varsin pitkään Toini Hiukka. Hämeen Heimoliitto myönsi Paltanmäen kotiseutumuseolle Vuoden 2010 Häme-teko –palkinnon mm. vanhan kansansoittajan, Sammaliston Manun viulun korjaamisesta soittokuntoon (tekijänä Jouni Vehmas) .

Kyösti V. Kaukovalta (1885–1943) rehtori, historioitsija, Tampere. Vietti perheineen kesiä Karpin talossa Orivedellä. Oriveden opiston johtokunnan puheenjohtaja 1931–1934. Kirjoitti mm. Hämeen läänin historian I-III 1931, myös Orivesi-aiheisia kirjoituksia. (Oksanen, Arvo: Oriveden opisto 1909–1959 & Wikipedia ).

Agronomi Sigurd Mattsson (1892–1970) oli aloittanut uransa Keski-Hämeen (=Oriveden) kansanopiston maatalousaineiden opettajana 1915–1917. Hän oli Hämeen läänin maaherra 1930–1959 ja 1930–1934 Oriveden opiston johtokunnan jäsen.  (Vem och vad? Biografisk handbok 1967 & Wikipedia – internetissä ja Oksanen, ks. yllä).

Professori Antti Tulenheimo (1879–1952), Kangasala-taustainen valtakunnallinen poliitikko, yliopistomies ym. Vuoteen 1931 Helsingin yliopiston rehtori ja 1931–1944 Helsingin kaupunginjohtaja. (Aikalaiskirja 1934 – internetissä).

Kansainväliset urheilukilpailut, autokilpailut, soittajat Kajaanista, voimistelujoukkue Tallinnasta…

Lauantaille 25.7. on sovitettu järjestäjätahojen yhteinen kokous, avajaisjuhlallisuus  Opiston juhlakentällä sekä Suojan urheiluradalla kansainväliset urheilukilpailut, jotka Orivesi-lehden mukaan ovat laatuaan ensimmäiset Suomen maaseudulla. Niihin liittyy urheilujuhla, jossa musiikista huolehtii Kajaanin Sissipataljoonan suursoittokunta.

Sunnuntaina 26.7. on tarjolla aina vain yllättävämpää ohjelmaa laidasta laitaan: ennen juhlajumalanpalvelusta Maaseudun Autonomistajain Liitto toimeenpanee klo 8 jo kuuluksi tulleen ”Längelmäveden ajon” (177 km). Ounastelen, että tämän takana oli kansanopiston johtokunnan jäsen, Hirsilän kenkätehtaan johtaja Martti Mikkola, joka noihin aikoihin oli merkittävässä asemassa myös autoalan järjestömaailmassa. 

Päätilaisuudessa, opiston kentällä klo 13 (1 p:llä) alkaneessa kansanjuhlassa, on ennakkotiedon mukaan professori Antti Tulenheimon juhlapuheen ohessa kolmen aikuiskuoron ja kansakoululasten 400–500-päisen kuoron esityksiä sekä Tallinnan Kaleviseuran voimistelujoukkueen näytös.

Suuri sekakuoro, nais- ja mieskuoro sekä solistit esittävät opettaja Väinämö Lauttajärven kirjoittaman ja J. Pohjanmiehen säveltämän juhlakantaatin.

Lauttajärvi (1882–1938) oli orivesiläinen kotiseuturunoilija, Juhani Pohjanmies (1893–1959)  opettaja, musiikinopettaja ja säveltäjä, joka asui tuohon aikaan Jyväskylässä.  Löysin kantaatin tekstin vasta helmikuussa 2019. Näyte siitä on tämän artikkelin lopussa.

Paikallishistoriallinen hääkulkue jo 1931!

Kruunuhääkulkue tulossa kirkosta opistolle vuonna 1931. Kuva skannattu kirjasta Oriveden Säästöpankki 1902–1972, s. 35.  

Saman 9.7.1931 ilmestyneen Orivesi-lehden ennakkotiedon mukaan sunnuntaina 26.7. ”klo 16 (4) saapuu paikallishistoriallinen hääkulkue pitäjältä Opiston kentälle ja esittää oman ohjelmansa; järjestäjinä ovat maanviljelijä Hugo Hörtsänä ja teatterinjohtaja Paavo Toivonen”.

Hugo Hörtsänä vuonna 1928. Kuva M-L. Mäkelän sukualbumista. (Sorry, kuva on käsikirjoituksen Word-versiossa, mutta häviää välillä tästä.)

Hörtsänä ja Toivonen olivat kantaorivesiläisiä historiantuntijoita ja innokkaita työmyyriä. Luultavasti kulkueen ohjelmana oli hääväkeä näyttelevien  tanssiesitys, ehkä purpuri.


Paavo Toivonen ohjaa Paltanmäellä 1937. Kuva Leena Oksalta.

Kulkuetapahtuma olisi ollut minulle todellinen uutinen, ellen olisi hiukan aikaisemmin saanut  kuunneltavakseni Paavo Toivosen tyttäreltä Leena Oksalta hänen isänsä nauhoitettua haastattelua vuodelta 1989. Siinä isä-Toivonen muistelee entiselle opistonjohtaja Paavo Suvannolle, että Hugo Hörtsänä oli kirjoittanut hänelle Rovaniemelle, missä Toivonen oli teatterinjohtajana, ja pyytänyt häntä järjestämään Orivedelle juhlakulkuetta kesällä 1931. Sen Toivonen tekikin. Hän hankki hääväelle Hörtsänän omistamien historiallisten asujen lisäksi suuren määrän vanhoja juhlapukuja ja arvattavasti ohjasi tapahtuman.

Paikallishistoriallisesta hääkulkueesta saatiin siis kokemuksia jo pari vuotta ennen niitä mahtihäitä, joista kerron mm. blogikirjoituksessa Maankuulut perinnehäät 1933 vetivät 5 000 vierasta Orivedelle. Kun kaikki on ilmeisesti sujunut hyvin, uskaltauduttiin laajentamaan tapahtuma suuriksi kruunuhäiksi vuonna 1933.

Langat olivat sekä vuonna 1931 ja 1933 samojen miesten, Hörtsänän ja Toivosen käsissä. Virallisesti jälkimmäisen vuoden kruunuhäistä vastasi yhden vuoden ikäinen Oriveden Museoyhdistys, jonka puheenjohtaja Hörtsänä oli.

Minulla oli uutta, että hääkulkue kuului Hämeen Heimoliiton juhlien ohjelmaan. Kulkue alkoi sentään vasta sunnuntaina klo 16, joten juhliin viimeistään lauantaina puolilta päivin saapuneitten ulkopaikkakuntalaisten oletti jo lähteneen kotiin. Mutta ei, kyllä kulkue on Orivesi-lehden mukaan selvä jatkumo ylen runsaalle muulle ohjelmalle.

Kolmien juhlailtamien jälkeen päätöstilaisuus klo 24!

Juhlien päätöstilaisuus alkoi vasta puoliltaöin Opiston kentällä ”värillisin valaistuksin, soitoin, lauluin ja puhein”. Hengästyttävää! Intoa ja kestävyyttä vaadittiin sekä järjestäjätaholta että yleisöltä.

Kumpanakin päivänä on luvassa klo 20 kolmet  juhlailtamat: ”Oriveden opistossa, Suojassa ja Työväenyhdistyksen talossa Kultavuorella. Kaikissa näissä tilaisuuksissa on läpeensä rikas, monipuolinen ja vaihteleva ohjelma. ”

                                                       ——–

Väinämö Lauttajärven juhlakantaatti

Uusin löytöni, Väinämö Lauttajärven Hämeen Heimoliiton juhliin kirjoittaman kantaatin sanat hänen kirjastaan Runoja (s. 177–180), päättäköön tämän artikkelin. Kantaatti  jakautuu  neljään osaan:  Kaskenkaatajat, Kirkonkattajien laulu, Sortokausi  ja Kevät. Tässä näyte Kaskenkaatajat –osasta:

Hei miehet, konttinne laskekaa!   
On täällä parhainta kaskimaa:    
ei silmä havaitse hallasoita,          
ei kasvuttomia kallioita,                
vaan multarinnettä eteläistä,
mi ohraa nostaapi kultapäistä                        
ja antaa naurista naatillista
ja pitopaidoiksi pellavaa.

Hei miehet, hetkinen miettikää!
Tää seutu toiveita herättää:
on vettä oriinkin uida täällä
ja soutaa miestemme suvisäällä
ja suuri rikkaus metsänriistan,
on kauas poistava turhan kiistan
ja täällä Ahtolan antimista
ei miehet mittele miekkojaan.

Taustaa 2

Orivesi-niminen paikallislehti ilmestyi 1930-luvun alussa jonkin aikaa, kun kilpailija oli ostanut aikaisemmin toimineen Oriveden Sanomat. Kilpailevat lehdet yhdistyivät ja toimivat jonkin aikaa nimellä Orivesi (ja siihen yhtynyt Oriveden Sanomat). Yhtyneen lehden päätoimittajana jatkoi Väinö Paavola, ja nimeksi palasi kohta vanha Oriveden Sanomat.

Sain sattumalta lainaksi paikalliselta suurkeräilijä  Esa Kalliolta yllä mainitun Orivesi-lehden numeron riekaleet: (Orivesi (ja siihen yhtynyt Oriveden Sanomat)  no 28 / 9.7.1931. Ne hän oli kaivanut vanhan talonsa remontissa sahanpurujen joukosta. Tarkkaan tihrustaen niistä löytyi muutama keskeinen tieto.

Myös seuraavista kirjoista saa taustatietoa:
Hiukka, Toini & Hilska, Esko: Oriveden säästöpankki
1902–1972. 1973
Lauttajärvi, Väinämö: Runoja. Painotoimi. 1985
Pohjonen, Erkki: Oriveden Sanomat 1926–1996. 1996

Maija-Liisa Mäkelä

Mainokset

Kun Kerttu oli ensi kerran iltamissa ja Kertun isä soitti purpuria Suojalla 1925

Ensi_kerran_iltamissa_1925._PV.

Oriveden Suojalla vietettiin purpuritanssiaisia 6.1.1925.   Henkilöt vasemmalta pareittain: Lyyli Kössi ja Kalle Saarman, Salli Ahlbom ja Kalle Seppälä, Anna-Liisa Saarinen ja Antero Kössi, Helmi Syrén ja Atte Paavola, Aune Savinen ja Leo Peltonen, Saima Lehtinen ja Eero-Eetu Saarinen, Hanna Peltonen ja Nestori Uitti, sekä Elma Fager ja Kalle Peltomaa. Oikealla maalarimestari Heikki Mäkelä viuluineen.   Kuva Kerttu Mäkelän albumista (Pirkko Vehmakselta). Kuvateksti Oriveden Sanomista, päiväämätön leike.

 

Kerrankin vanha ryhmäkuva, jonka kaikki henkilöt on nimetty! Se lienee Kertun serkun Helvi Juntumaan tarkkaa työtä. Tanssijat ovat käsittääkseni pääosin Kirkonkylän aktiivinuoria, noin puolet maalaistaloista. –  Juntumaalla oli yhteen aikaan tapana lainata sisareni omistamista Mäkelän suvun valokuva-albumeista vanhoja kuvia, joihin hän kirjoitti selosteen ja toimitti ne paikallislehden julkaistaviksi.

Kerttu-tätini, jonka elämänkohtaloita olen kuvannut myös blogikirjoituksissa Kerttu-tädin käsilaukku ja Sulhasen surma,  on kirjoittanut kuvan taakse haalealla musteella:  Purpurintanssijat Suajall(murteen mukainen ua!) 6.I.-25 ja lisännyt myöhemmin näkyvämmän tekstin: Olin ensi kerran iltamissa. Varmaankin kallis muisto hänelle. 

Kerttu oli pari kuukautta vaille 21-vuotias. Hän ei ole portailla kuvatussa esittäjäjoukossa. Sen sijaan siellä seisoo hänen isänsä, minun vaarini maalarimestari Heikki Mäkelä (1872-1940) viulu kainalossa.

Kaksikymmmentä vuotta oli varmaan siihenkin aikaan melko myöhäinen ikä nuorelle naiselle päästä ensi kerran iltamiin. Kuvittelen tämän johtuvan siitä, että Kertun äiti Mandi Mäkelä oli harras uskovainen ja lienee päästänyt tyttären purpuritansseihin vain, koska tämän oma isä oli siellä soittajana.

 

Kertun nuoruudenkuvia

 

Ensimmäinen kuva: Kerttu-tyttö on päässyt noin 15-vuotiaana oikein ateljeekuvaan. Hauskan kapeita henkilökuvia valmistava Kaarlo Borgmanin Atelier Mars lienee väliaikaisesti toiminut lähiseudulla.

Toinen kuva: Kerttu Peräpohjolan kansallispuvussa sydänystävänsä Anni Paunulan, o.s. Vierula, kanssa. – Kuvat Kerttu Mäkelän albumista Pirkko Vehmakselta. 

 

Heikki Mäkelä pelimannina

Perheessämme tiedettiin, että Heikki-vaari oli soittanut viulua. Jokunen vuosi sitten olin  löytänyt seuraavan yllätystiedon Väinö Paavolan Oriveden seudun pelimanneja käsittelevästä artikkelikopiosta (Oriveden Sanomat 24.7.1947):

Onnistaipaleella 1890-luvun alkuvuosina viulunsoittoa nuoteista harjoitteli Heikki Mäkelä, josta tuli hyvä soittaja, joka oli mukana monissa tilapäisissä jouhiyhtyeissä ja soitti lukuisissa iltamissa ja häissä. Paitsi viulua hän soitti myös selloa.

Kuvassa vuodelta 1925 Heikki ihmeekseni esiintyy purpurisoittajana yli viisikymmentävuotiaana. Luulin hänen siihen mennessä jo lopettaneen soittamisen. Me hänen lapsenlapsensa emme päässeet koskaan kuulemaan hänen soittoaan. Isoveljeni Jaakko, s. 1932, muistaa kyllä, että kotitalomme Ala-Mattilan vintillä lojui viulun pirstaleita.

Arvelin Heikin (1872-1940)  iltamasoittelun hiipuneen aikanaan Mandi-vaimon vastustukseen (pari meni naimisiin 1897).  Eipä miehellä olisi liiennyt aikaakaan soittamiseen, olihan hänellä kaksi ammattia maanviljelijänä ja maalausliikkeen pitäjänä sekä runsaasti luottamustoimia varsinkin osuuskauppaliikkeessä. 

 

Purpuritanssi sisälsi valssit, polkat, masurkat ja sottiisit…

Purpuri on pitkä, monivuoroinen tanssisikermä, eräs komeimmista ja näyttävimmistä suomalaisen kansanomaisen tanssiperinteen edustajista. Se on alun perin muodostunut useista itsenäisistä tansseista, jotka ovat sitten liittyneet yhä kiinteämmäksi kokonaisuudeksi muodostaen lopulta yhtenäisen tanssin, jonka vuoroiksi nämä tanssit on käsitetty.[1/]

Purpuria on tanssittu lähinnä Länsi-Suomessa ja Pohjanmaalla, viimeksi elävänä perinteenä vielä niinkin myöhään kuin 1950-luvulla. Purpuri oli suosittu tanssi häissä 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa.

Purpuri alkaa yleensä sisääntulomarssilla eli alkumarssilla, johon osallistuivat kaikki tanssiin halukkaat. Alkumarssin lisäksi purpurissa saattoi olla 10–12 vuoroa. Muun muassa valssi, valssi, polkka, masurkka, sottiisi, erilaisia katrilleita, muun muassa ryssänkatrilli on tunnettu vuoron nimi.

Myös Itä-Suomessa purpuria on jonkin verran tanssittu, mutta siellä vuoroja oli huomattavasti vähemmän kuin Länsi-Suomessa eli yleensä alle viisi. (Wikipedia)

 

Purpuri olikin lottien loppiaisiltaman loppunumerona

Kun tämä kirjoitukseni oli  joitakin tarkistuksia vailla valmis, jätin sen tapani mukaan hautumaan.  Se kannatti, sillä löysin vielä kiinnostavaa lisätietoa yhdestä ainoasta lehtiartikkelista. 

Oriveden Sanomia ei tuohon aikaan vielä ollut olemassakaan, joten tieto on Tampereen lehtien varassa. Aamulehdessä 9.1.1925, s. 5 kertoo nimimerkki ”Mukana ollut” Oriveden lottien  loppiaisiltamasta mm. seuraavaa: Ensin oli runsaasti oman paikkakunnan lottien ym. esittämää ohjelmaa, Kirkonkylän torvisoittokunta esiintyi ja Hannes Viljanen esitti yksinlaulua, menestys myrskyisä.

Vanha purpuritanssi oli vasta viimeisenä ohjelmanumerona, ja tanssijoiden mainitaan esittävän hääjoukkoa, aivan kuten olin arvellut. Loppuilta kului lehtijutun mukaan hilpeässä karkelossa. Silloin Kerttukin lienee päässyt tanssimaan.

 

Purpurinäytös  Suojalla 1930 

Toinen kuva vanhanaikaisesti pukeutuneista tanssipareista on äitini albumissa askarrattanut minua kauan, skannaan sen sieltä:

 

Purpurinaytos_Suojalla_1930.

Juhani Eerolan minulle ystävällisesti toimittamista kokoelmista löysin saman  kuvan, jossa oli merkintä Purpurinäytös Suojalla 1930. Tässä kauan kaipaamani selitys sille, mistä kuvassa oli kyse.

Näyttää kuin purpuriesiintyjät vuoden 1930 kuvassa olisivat osittain samoja kuin vuonna 1925. Molemmissa kuvissa ovat ainakin v. 1930 ensimmäisessä rivissä seisovat 2., 3. ja 4. vasemmalta Kalle Peltomaa, Lyyli Lehtinen ja Veikko Kössi, jonka takana Nestori Uitti. Äitini Annikki Sarkolatuolloin 19–20-vuotias  kirjakaupanneiti, on vaaleapuseroisena eturivissä, ja viistoon hänen takanaan Lyyli Kössi (> Ylä-Mukkula) parinaan kaiketi Kalle Saarman (> Sahramies). 

Tulevalle äidillenikin tämä oli ehkä ensimmäinen kerta iltamissa, ainakin purpuritanssien esiintyjänä.

 

Hääpurpuria

Kummassakin purpuritanssijoiden kuvassa kiintyy huomio siihen, että edessä on juhlavasti pukeutunut pari, naisella erikoinen päähine ja miehellä kukka rinnassa.  Päättelin, että on kysymys hääpurpurista, jollaista esitettiin rooliasuissa yleisölle, ja niinhän asia olikin. Luultavasti katsojat saivat jossain vaiheessa osallistua tanssiin. Ainakin Oriveden Suojalla tällaisia purpuriesityksiä lienee ollut useamminkin.

Purpuria myös kruunuhäissä 1933

Myös kesän 1933 suurtapahtumassa vanhoissa hämäläisissä häissä Oriveden Opistolla purpuriakin mentiin, sitä johti vanha suutari Kanerva. Siinä olivat vanhat ja nuoret, kaupunkilaiset ja maalaiset. Hymysuin he kättelivät toisiaan. Näin kertoo tohtorinna Kerttu Helme laajassa artikkelissaan Orivedellä olivat sitten ne suuret häät (Suomen kuvalehti no 33/1933).

Näistä häistä olen kirjoittanut laajan ja runsaskuvaisen kuvauksen tähän blogiin nimellä Maankuulut perinnehäät 1933 vetivät 5 000 vierasta Orivedelle.

 

Tanssilattialla._S._kuvalehti_3_1933_s._1087.Tässä taidetaan tanssittaa vuoden 1933 mahtihäitten morsiamia, joita oli  peräti kaksi.  Kuva  Suomen kuvalehti 1933: 33.

Lähteitä 

Suomen kuvalehti  1933: 33

https://digi.kansalliskirjasto.fi/sanomalehti:
Aamulehti 1930
Oriveden Sanomat 1933 ja 1947

 

Maija-Liisa Mäkelä

Parikymppiset Elli, Sylvi ja Annikki juhlimassa 20-vuotiasta Oriveden opistoa

Annikki, oik., 4.8.1929 Oriveden Opiston 20-vuotisjuhlassa

Elli Lindberg ( vas.), Sylvi Pukala > Sinkkonen ja tuleva äitini Annikki Sarkola > Mäkelä hulluttelevat tunnistamattoman nuoren miehen kanssa (tai kustannuksella?).  Annikki on kirjoittanut kuvan taakse:  ”Oriveden Opiston 20-vuotisjuhlassa 4/8 -29.” Kuva Maija-Liisa Mäkelältä äitinsä jäämistöstä. 

Kuvakortti oli pitkään lojunut äitini kuvien joukossa, kunnes  katsoin sen taustaa ja huomasin äitini käsialalla kirjoitetun merkinnän: iloinen kuva olikin Oriveden opiston arvokkailta 20-vuotisjuhlilta vuonna 1929!

Annikki Sarkola on saattanut olla ystävineen mukana juhlan ohjelmissakin, ainakin nuorten naisten muodostamassa kunniakujassa presidentin saapuessa. 

Kesti vielä aikansa, että sain selville muut tytöt. Henkilökuvien vertailu, kirjeet ja koulumatrikkelit auttoivat: Annikki ja Sylvi ovat käyneet samaan aikaan Kangasalan yhteiskoulua. Annikki on Orivedellä enonsa Väinö Paavolan kirjakaupan vastaavana libristinä, ja Sylvikin lienee ollut siellä töissä. Ellin perhe on asunut Kangasalla ja muuttanut sieltä Riihimäelle, mutta enempää hänen vaiheistaan en tiedä. Herrasmies jäi tunnistamatta. 

2.7.2018 tehty lisäys Ellin vaiheista poistettu 2.10.2018 – kyseessä lienee toinen samanniminen. 

Opiston mahtavat 20-vuotisjuhlat: presidentti ja yli
2 000 vierasta

Oriveden opiston 20-vuotisjuhlat 3.–4.8.1929 taisivat olla vailla vertaa, kun kylän nuorisokin niissä viihtyi, kuten yllä oleva kuva todistaa. Opiston johtajalla Aarne Laaksovirralla oli riittänyt ideoita, rohkeutta, suhteita ja organisointikykyä, ja uumoilen hänen vaimollaan, johtajatar Sylvillä olleen samoja ominaisuuksia.

Vaikka Laaksovirrat olivat järjestämässä vielä monia suurjuhlia Orivedelle, heidän tyttärensä todistaa, että nämä juhlat olivat mieleenpainuvimmat. (Valvanne, Leena: Rakkautta pyytämättä: Valtakunnankätilö muistelee.  1986, s. 21).

20-vuotiasta opistoa onnittelemaan kutsuttiin Tasavallan presidentin Lauri Kristian Relanderin lisäksi myös Hämeen läänin maaherra Albert von Hellens ja Tampereen hiippakunnan piispa Jaakko Gummerus. Kaksipäiväisissä juhlissa esiintyi monia muita arvohenkilöitä ja valtakunnan tason taiteilijoita kirjailijatar Maila Talviota myöten.

Nykysilmin nähtynä tuo kaikki saattaa kuulostaa hiukan suurelliselta, mutta toisaalta – näin Orivettä ja sen opistoa kirjoitettiin Suomen kartalle, ja olihan jo vuosisadan alun nuorisoseurajuhlissa samoja piirteitä (lisätty 19.3.2019). 

Yleisö virtasi katsomaan ilmieläviä kuuluisuuksia, ja opisto ympäristöineen oli uudistettu juhlakuntoon. Tietysti oli tilattu kaunis sää, kuten Oriveden suurissa ulkoilmajuhlissa oli tapana. Kaiken kukkuraksi poutataivaalla pörräsi ihka oikea vesitaso, jonka kyytiin oli mahdollista päästä varttitunniksi. Lentokone seurasi myös presidentin junaa sen saapuessa Oripohjan asemalle klo 16.15.

Ei ihme, että 20-vuotisjuhlat kunniavieraineen keräsivät yli 2 000 osallistujaa. Tämä ennakoi jo seuraavien vuosikymmenten mahtijuhlien viittätuhatta hipovia osallistujamääriä.

Juhlapäivien ohjelma selviää mm. painetusta Juhlaoppaasta, jonka Timo Suvanto on julkaissut nasevien kommenttien kera blogissaan Timon poikkitiedepalsta  23.10.2017, otsikkona Oriveden Opisto 20 vuotta. Aamulehden numerossa 5.8.1929 juhlaohjelma selostetaan seikkaperäisesti.

Opiston uudet ihmerakennelmat kiinnostivat 

Opiston alueelle oli ennen juhlia valmistunut uusia ihmeitä: puiston kosteikkoon kaivettu tekolampi, valkoinen, katettu Presidentin portti Oripohjanmäen ylälaitaan, laulu- ja voimistelulava kahden asuntolarakennuksen, Uotilan ja Urholan väliin ja, harvinaisuus tämäkin: pergola (köynnöskehikko) lähelle edellisenä vuonna laajennettua ja kunnostettua päärakennusta. Oli siinä kaikessa kylän nuorillakin hämmästeltävää.

Luultavasti Annikki ei silloin vielä tiennyt, että hänen tuleva miehensä Jukka Mäkelä oli ollut maalaamassa vuosina 1927–1928 päärakennusta toisena niistä kahdesta nuoresta miehestä, joiden osalle tuli myös opiston torni.

Oriveden Opistolle juhlareitti ehkä 1929, pres. Relander vieraili 4.8. MLMn kuva.

Arvatenkin juhlakohteesta 4.8.1929 otettu ”virallinen” kuva presidentin tuloreitin suunnasta. Liput liehuvat, juhla on meneillään, kutsuvieraita kuljettaneet autot odottavat.  Laululava häämöttää vasemmalla, ja käsittääkseni puurakenteinen pergola näkyy takana päärakennuksesta vasemmalla. Hyötypuutarha leviää kaikkialle. Kuva Maija-Liisa Mäkelän äidin Annikin jäämistöstä. 

 

Virstanpylväs kahden vuosikymmenen muistoksi

Oriveden Opiston virstanpylväs 1909-1929. Kuva Maija-Liisa Mäke

Virstanpylväs, vuosien 1909–1929 muistokivi,  paljastettiin lauantaina 3. elokuuta klo 17 alkaneessa avajaisjuhlassa johtaja Aarne Laaksovirran puheen yhteydessä. Kuva Maija-Liisa Mäkelän Annikki-äidin jäämistöstä, oli luultavasti myynnissä juhlayleisölle.

Missä komea virstanpylväs lienee nyt? Olisiko aika pystyttää uusi sen tilalle tekstein  Oriveden opisto 1909–2018?

Annikki selvisi yleisölennätyksestä virkein mielin

Ihmeitten ihme juhlaohjelmassa oli yleisölennätys, johon ainakin Annikki osallistui samana päivänä, 4. elokuuta, mutta luulenpa tyttökolmikon rohjenneen samaan kyytiin.

Annikin_ Lentotodistus_ 4.8.1929.

Lentotodistus Annikki Sarkola 4/8 -29. Skannaus Maija-Liisa Mäkelä äitinsä Annikki Mäkelän jäämistöstä.

Henkilökohtainen lentotodistus Suomen kuvalehden järjestämältä paikallislennolta on komeasti lehden edustajan ja koneen ohjaajan allekirjoittama. Alla komeilee Suomen kuvalehden sinetti korkokuvana. – Kortti on vähän nuhruinen, varmaankin kulkenut ihmeteltävänä kädestä käteen suvun ja tuttavien joukossa.

Suomen Kuvalehden toimeenpanemista lennätyksistä on juhlaoppaassa merkintä ”Lähtöpaikka Kirkkolahti”. Ainakin Annikki Sarkola oli nähnyt Kirkonkylän ensimmäistä kertaa ilmasta käsin. Tämä taisi jäädä Annikin elämän ainoaksi lentokokemukseksi.

Ylimmässä kuvassa tunnelma on sen verran vapaa, että oletan yleisölennätyksen jännityksen olevan jo ohi.

Aamulehden etusivu jakautui kahtia

Seuraavana aamuna 5. elokuuta tyttökolmikkomme sai ihmetellä, miten Aamulehden etusivulle mahtui vain kaksi asiaa: valtakunnalliset uinnin SM-kilpailut Tampereella ja Oriveden opiston arvokas juhla. Kuvien ja tekstien asemointi on mielenkiintoinen, ehkäpä sillä haluttiin ilmentää ruumiin- ja hengenkulttuurin tasa-arvoa – vai jääkö jälkimmäinen sittenkin ahtaammalle?

Tytöt ehkä hiukan hätkähtivät vähävaatteisia urheilijoita arvokkaitten juhlakuvien rinnalla, saattoivat jopa tuumia, että vasemman yläkuvan urheilijattaret sentään ymmärsivät esiintyä peitetymmin. Presidentin kuvan sijoitus alanurkkaan on vähintäänkin mielenkiitoinen.

aamulehti5_8_1029_presidentti_uimarit_50_prosenttia

Napsauta tästä linkistä Aamulehden etusivu esiin. Saat tekstin suuremmaksi klikkaamalla sitä: 

Maija-Liisa Mäkelä

Lisäys 2.7.2018:

Jk.  Tarkkaavainen lukija ehkä tunnisti uimareista Pekka Tiilikaisen tutun hahmon (kuvateksti ”P. Tiilikainen kaksinkertainen mestari  keskellä”). Tiilikaisesta tuli myöhemmin legendaarinen radioselostaja. 

Suurjuhlat valloittivat Oriveden Sanomat

unnamed

Hääkulkue silloisen Pölkkysen talon edessä. Läsitorin tienviitan varjo vas. alakulmassa. Kuva Leena Oksan albumista. 

Oriveden Sanomat 3.8.1933 / numero 31: juhlaraportin lavea alkuosa 

Oriveden suurjuhlat

Suurten hämäläisten perinnehäiden ja niihin liittyvän juhla-viikonlopun 29.-30.7. 1933 jälkeinen Oriveden Sanomien numero ilmestyi torstaina 3.8. Lehden etusivulta alkaa raportti ajan kuvailevaan, monisanaiseen tyyliin otsikkonaan Oriveden suurjuhlat.

Siihen mahtuvat pääasiassa vain itse häihin ja niiden taustaan liittyvät tapahtumat.  Heti alkuun ilmoitetaan juhlaselostuksen muilta osin jatkuvan lehden seuraavassa numerossa eli torstaina 10.8. Varsinaiset selostukset lienee kirjoittanut päätoimittaja Väinö Paavola. Osa kahden numeron jutuista on luultavasti toimittaja Apsa Lauttajärven kynästä. Molemmat olivat koulutukseltaan kansakoulunopettajia. 

Suurjuhlat valloittivat paikallislehden siis kahdessakin mielessä: ne valtasivat näyttävästi palstatilaa lehden kahdesta numerosta, ja asiasta kirjoittaneet tuntuivat olevan kerrassaan juhlien vallassa, ihastuksissaan ja helpottuneita.

Päätoimittaja, kansakoulunopettaja (1882-1953) Väinö Paavola oli kotiseudun ystävä ja monipuolinen kulttuurimies: kuoronjohtaja, säveltäjä ja kirjakauppias, mukana Museoyhdistyksen, Oriveden yhteiskoulun ja kansanopiston johtokunnassa, jossa lopulta puheenjohtajana, sekä seurakunnan ja kunnan elimissä kunnanhallituksesta kirjastolautakuntaan.

Hän oli monitoiminen, mutta tiettävästi vaatimaton mies: ”täysin vailla itserakkauden ja omahyväisyyden tuntoja,” kuten Paavolan oppilas Hely Teiskonlahti (> Mattila) on todennut (Oriveden Seudun Joulu 1986, s. 23). Paavolasta on huomattavan vähän valokuvia suvunkin parissa.

Vetinen sää haittasi alkuun, mutta sunnuntaiaamu oli kaunis

Ensimmäiseksi lehdessä pohdiskellaan seikkaperäisesti  juhlien onnistumiseen vaikuttaneita syitä. Toimittaja kertaa koko kesän sääolot: Edellisten viikkojen sateet olivat estäneet monia ”lähtemästä suunnittelemilleen huvimatkoille”. Vielä ensimmäisen juhlapäivän lauantain iltapuoli oli sateinen. Vettä valui tavattoman anteliaasti, mutta pilvet kiirehtivät koillista kohti kuin ”Vienan viluisille maille”.  Seuraa selostuksen lyhin ja iskevin lause: ”Sunnuntaiaamu oli kaunis.” Viime hetken  säänmuutos pelasti juhlat, joista suuri osa oli suunniteltu ulkoilmatapahtumiksi.

5 000 henkeä liikkeellä 6 000 asukkaan pitäjässä

Toimittaja arvelee Orivedellä olleen liikkeellä viitisentuhatta vierasta. Lehden samassa numerossa Oriveden väkiluvuksi mainitaan 6 114 henkeä. Toki juhlavieraissa on ollut paljon myös orivesiläisiä, mutta lehdessä kuvataan, miten väkeä tulvi eri suunnilta täpötäysissä linja-autoissa ja junissa, hevosilla ja polkupyörillä.

Juhlien vetovoiman syyksi hän arvelee paikkakunnan maineen lisäksi syyt, joista hän haluaa erikseen mainita kuvauksensa loppuosassa: Yleisölle tarjottiin jotakin uutta mitä ei ollut ennen koettu.

”Nyt oli uutta se vanha, jota emme ole tottuneet näkemään: hääjuhla ruokailupöytineen, kalustoineen ja juhlamenoineen…”

Idean isä Hugo Hörtsänä                                                  

Tämän uutuuden keksijäksi Oriveden Sanomat  nimeää Museoyhdistyksen johtokunnan puheenjohtajan Hugo Hörtsänän.  ”Hänen aloitteestaan ja hänen työllään häät saatiin toimeksi”, lehti toteaa.

Oliko myös juhlaviikonlopun kokonaissuunnitelma ja käytännön johto Hugo Hörtsänän käsissä, sitä en tiedä.

Hörtsänällä 1928, vas. isäntä Hugo. Kuva Jaakko Mäkelältä.

Hörtsänän puutarhalammen sillalla kesällä 1928 isäntä Hugo (vas.) vieraineen. Vanhemmaksi pariskunnaksi on arveltu maalarimestari Heikki Mäkelää Mandi-emäntineen, nuori mies vaikuttaa taiteilija Paavo Toivoselta.   Kuva kirjoittajan sukukokoelmasta(Turkoosi teksti lisätty 11.3.2019).

Myös juhlien tiedotus oli hoidettu Oriveden Sanomien mukaan hyvin: ”niistä oli kirjoitettu ja ilmoituksien levittämisestä oli pidetty parhainta huolta.” Ilmoitukset sähkö- ja puhelintolpissa sekä latojen ovissa taisivat tuoda tiedon parhaiten kaukaisiinkin kyliin.

Pääjärjestäjät Museoyhdistys ja Ponnistus

Vuoden 1933 suurjuhlien järjestäjänä on yleensä pidetty vuoden vanhaa Oriveden Museoyhdistystä  ja Voimistelu- ja Urheiluseura Ponnistusta, jonka silloinen sihteeri ja tuleva puheenjohtaja, kenkätehtailija Paavo Lilja oli myös kulttuurin ystävä.

Ponnistus järjestikin suurjuhlien ohjelmaan piirikunnalliset urheilukilpailut, tanssit Suojalla, oman 25-vuotisjuhlansa sekä Museoyhdistyksen kanssa yhteisen arvokkaan ohjelmallisen iltaman Suojalla, ajaltaan päällekkäin häätilaisuuden kanssa.

Paavo Liljasta (1905–1994, myöhemmin Karhunmaa) oli tullut 1930-luvun alussa Oriveden kenkätehtaan johtaja. Hänellä oli merkittävä rooli paikkakunnalla mm. kunnalliselämässä. Hän oli myös innokas urheilu- ja teatterimies. Näytelmät jopa otettiin mukaan Ponnistuksen toimintaan Liljan toimiessa myöhemmin seuran puheenjohtajana.

Oriveden opiston ja Laaksovirtojen suursaavutuksia?

”Mutta suurten juhlien pitämiseksi tarvitaan määrättyjä edellytyksiä. Sellaisia ovat sopivat juhlapaikat, huoneustot ja ne kyvyt, jotka huolehtivat tavanmukaisesta ohjelmasta ja monen monista muista seikoista. .. niitä oli auliisti tarjolla. Oriveden laajalti tunnetun opiston suomat mahdollisuudet käytettiin joka suhteessa.

Sen juhlakenttä laululavoineen, sen avarat suojat, sen keittiöt ja emäntien tarmo ja taito – kaikki ne olivat välttämättömät. Samoin tarvittiin henkistä varallisuutta tukemaan suurjuhliamme. Niiden onnistuminen on siis suureksi osaksi Oriveden opiston ja ennen kaikkea sen johtajan ja johtajattaren, Aarne ja Sylvi Laaksovirran ansiota.” – Näin sanailee Oriveden Sanomat. Myötämieliset sanat ovat luultavasti päätoimittaja Väinö Paavolan, jolla oli silloin jo toistakymmentä vuotta ollut likeiset suhteet Oriveden opistoon mm. sen johtokunnassa.

Laaksovirroilla oli melkoinen kokemus näyttävien juhlien järjestämisestä, ja on houkutus nimetä vuoden 1933 suurjuhlat opiston ja heidän heidän tähtihetkikseen. Oriveden opiston oma 20-vuotisjuhla presidenttivierailuineen vuonna 1929 lienee sittenkin ollut heille se todellinen suursaavutus.

Tähän viittaa heidän Leena-tyttärensä muistellessaan Oriveden aikaa: ”Mieleenpainuvimmat ´isot juhlat´ olivat ne, jotka vietettiin kesällä 1929 ulkoilmassa. Oriveden Opisto täytti 20 vuotta.” (Valvanne, Leena: Rakkautta pyytämättä: Valtakunnankätilö muistelee – Oriveden Seudun Joulu 1993, s. 22).

Mukana muita paikallisvaikuttajia

Oriveden Sanomat jatkaa: ”Monilla muillakin on ollut huomattava osuutensa, kuten insinööri Martti Mikkolalla ja hänen puolisollaan arkkitehti Toini Mikkolalla sekä Oriveden seurakunnan sielunpaimenilla ja urkurilla.”  Juhlajumalanpalveluksessa lääninrovasti, kirkkoherra Kaapo Kostia saarnasi, liturgina ja vihkipappina toimi pastori H. D. Pennanen, kanttori Kalervo Peltonen johti musiikkia ja esitti yksinlaulua.

Hirsilän kenkätehtaan johtaja Mikkola oli kotiseutuhenkinen Oriveden opiston ystävä, noihin aikoihin sen johtokunnan varapuheenjohtaja, ja hänen Toini-vaimonsa puolestaan monipuolinen kulttuuri-ihminen ja mm. opiston ylläpitämän Kotitalouskoulun johtokunnan jäsen.

Uskon Oriveden Sanomien päätoimittajalla, kansakoulunopettaja, musiikkimies Väinö Paavolalla olleen itselläänkin lusikkansa juhlasopassa. Ainakin hän oli hoitelemassa juhlien musiikkiohjelmaa ja näyttävää ennakkotiedotusta.

Vaino_Paavola,_musiikkimies. M-LM

Väinö Paavola kotipianon ääressä. Kuva kirjoittajalta. 

Väinö Paavolan kynästä lienee seuraava Oriveden Sanomien  maininta: ”Olkaamme vain kaikki apuna olleet siitä hyvillämme, että olemme saaneet ja voineet voimillamme vaikuttaa hyvän yhteisen asian onnistumiseksi. ”

Maija-Liisa Mäkelä

Suurjuhlaviikonloppu heinäkuussa 1933: Kruunuhäiden lisäksi toistakymmentä muuta tapahtumaa!

Musta_morsian_sulhasineen_Polkkysen_edessa._Kuva_8_Seppalasta.

Mustaa morsianta Fanni Arosta viedään (häätalolta Oriveden opistolta poispäin!), sulhanen  Jalo Lepistö. Takana silloinen Pölkkysen kauppatalo. Kuva Kalle Seppälän suvulta. 

Vanhanaikaiset hämäläiset häät 1933

Ensimmäisen kirjoituksen kesän 1933 mahtavista perinnehäistä Orivedellä julkaisin blogissani itsenäisyyspäivänä 2017 nimellä MAANKUULUT PERINNEHÄÄT 1933 vetivät  5000 vierasta Orivedelle. Niiden järjestäjät puhuivat vanhanaikaisista hämäläisistä häistä.

Niitä on kutsuttu myöhemmin myös kruunuhäiksi, kuten vuonna 1947 Eräjärvellä ja 1950 Orivedellä järjestettyä hääspektaakkelia. Ne olivat ikään kuin näytöksiä, hääpareilla ja vierailla oli roolit ja ajankohdan mukaiset asut, mutta vuoden 1933 häissä vihittiin kaksi todellista hääparia.

Vuoden 1933 juhliin kietoutuvaa uutta taustatietoa olen viime syksyn aikana saanut eri puolilta niin paljon, että pidän velvollisuutenani tallentaa sitä useaankin juttuun.

Näistä suurhäistä olin vuosia sitten onnistunut hankkimaan vain yhden hyvän lähteen: kirjaston kaukopalvelun välittämän kopion Suomen kuvalehden runsaskuvaisesta artikkelista Oriwedellä oliwat sitten ne suuret häät,  kirjoittanut Kerttu Helme (SK 1933:33). Kopiokoneen jälki oli kuitenkin sen verran huonolaatuisia, ettei kuvia voinut julkaista.

Asia jäi silleen vuosiksi, kunnes sain lainaksi alkuperäisen lehden, tosin sidottuna puolivuosikertana: paino kolme kiloa, iso sivukoko. Siitä skannaaminen oli todella tukalaa, tuloksena sentään muutama jotenkuten siedettävä kuva.

Käytän seuraavassa kuitenkin häissä myytyjä ”virallisia” kuvia, joita seppä Kalle Seppälän poika Mikko ystävällisesti hankki käyttööni sisarensa Marja Ijäksen omistamista isänsä kokoelmista. Ne ovat samoja, joita  julkaistiin Suomen Kuvalehdessä, josta olen lainannut joitakin kuvatekstejä.

Laina_ja_Toivo_Hanninen,_takana_Kyllikki_Eerola.

”Nuorisoa, vallesmannin sukulaisia.” Toivo ja Laina Hänninen 1933 hääkulkueessa. Seuraavana ”siltavouti emäntineen” (Kyllikki Eerola).  Kuva Seppälän suvulta.

Haakulkueessa_1933_Mattilan_vaki. Kuva_Seppalasta.

Hääkulkueessa 1933 ”Mattilan väki.” Kuva Seppälän suvulta.

Haakulkue_1933._Torppari_Kytola._Kuva_Seppalan_suvulta.

Hääkulkueessa 1933. ”Torppari Kytölä”. Kuva Seppälän suvulta. – Kuva lisätty 16.1.2018. 

Julkistan seuraavassa lukijoitten ihmeteltäväksi Oriveden Sanomien ilmoituksen kesältä 1933. Olin saanut sen taiteilija Paavo Toivosen tyttäreltä Leena Oksalta. Koska nytkin sanomalehtikopio on huonohko, jäljennän sen tiedot tähän ja lisään loppuun asiaa selventävää taustatietoa:

Oriveden suurjuhlien ohjelmisto.

Lauantaina 29. p. heinäk.

Klo 18.       S.V.U.L:n Hämeen Piirin mestaruuskilpailut ja Hämeen Piirin maalaisseurojen välinen kilpailu 4×800 metriä kiertopalkinnosta.
Suojan urheilukentällä.

Klo 18.       Oriveden Opiston Toveriliiton kesäkokous Oriveden Opistolla.

Klo 20.       Toveriliiton illanvietto Oriveden Opistolla.

Klo 20.30   Oriveden V.- ja U.-seura Ponnistuksen järjestämät tanssiaiset Suojalla.

 

Sunnuntaina 30. p. heinäk.

Klo 9          Torvisoittoa Paltanvuorelta

Klo 10.       Juhlajumalanpalvelus Oriveden kirkossa, jonka loputtua:

                  JUHLALLINEN PARIEN VIHKIMINEN.

Klo 10.       Torvisoittokuntien yhteisharjoitus Kansanopiston laululavalla.

Klo 11.       Kuorojen yhteisharjoitus Kansanopiston laululavalla.

Klo 13.       Kansakoululasten yhteislauluharjoitus torvien säestyksellä Kansanopiston laululavalla.

Klo 12.30   Oriveden V.- ja U.-seura Ponnistuksen 25-VUOTISJUHLA Suojan urheilukentällä ja edellisen päivän kilpailujen jatko

                  Juhlapuhujana lehtori A. Mikkonen.

Klo 14.30   ORIVEDEN MUSEOYHDISTYKSEN KANSANJUHLA Oriveden kansanopiston juhlakentällä.

                  Ohjelma mitä arvokkainta: Torvisoittoa, kuoro-, lastenlaulu- ja lausuntaesityksineen.
Juhlapuhujana rehtori K. V. Kaukovalta.

Klo 18.       VANHANAIKAISET HÄMÄLÄISET HÄÄT.

                  Sulhasien, lähettien ja sulhasten puhemiehineen, soittajineen ja muine vieraineen kirkoltapäin maantietä hevosilla ajaen tulo kansanopiston alaportista häätalon pihaan kansanopiston juhlakentälle, jossa tapahtuu heidän vastaanottonsa. Sen jälkeen alkavat varsinaiset hääsyömingit, juomingit ja tanssit y. m. asiaan kuuluvat menot.

                  Noin klo 21 kuokkavieraat huutavat hääparit ulos ja ne, jotka lunastavat lipun häiden loppuosaan, lasketaan yhteiseen iloon.                  

                  Häihin kokonaisuudessaan osanotto niistä aiheutuvien suurten kustannusten tähden on Smk. 25:- hengeltä.

Klo 19.       Museoyhdistyksen ja Ponnistuksen yhteinen arvokas ohjelmallinen iltama Suojalla. Juhlapuhujana lehtori A. Mikkonen.

Klo 24.       Loppujuhla ilotulituksineen Kansanopiston juhlakentällä.

                    Junien, laivojen ja autojen kulut juhlayleisölle sopivat.

——

Yllä olevasta ohjelmasta paljastuu hämmästyttävä asia: suurhäitten kanssa samana viikonloppuna 29.–30.7.1933 Orivedellä olikin oikea tapahtumien suma: lauantai-illasta seuraavaan yöhön, osin päällekkäin toistakymmentä juhlaa tai tilaisuutta!

Ilmoituksen selostus vanhoista hämäläisistä häistä on hupaisa näyte sen ajan sanomalehtikielestä. Yhteen virkkeeseen yritetään ahtaa mahdollisimman paljon informaatiota jonkinlaisella kansliakielellä. 24:n sanan virkettä on hankala ymmärtää.

Taustatietoa

Paltanvuori  > Paltanmäki

Suoja

Suojeluskunta- ja käräjätalo keskellä Kirkonkylää, sotien jälkeen Oriveden manttaalisäätiön omistuksessa, Heikki Tiitolan suunnittelema rakennus valmistui 1923 ja vihittiin 1924.

vausti

baskeri´, ´lakki´, saanut nimensä vuoden 1926 Faust-elokuvasta, jonka  nimihenkilö käytti baskeria. Vausti-muotoa käytettiin jonkin verran länsi- ja keski-Suomessa, Orivedelläkin.

Kansanopiston  laululava

valmistunut 1929 opiston 20-vuotisjuhliin, joilla presidentti Lauri Kristian  Relander vieraili, purettu 1952 (Timo Suvannon tieto).

Oriveden Opiston 20-vuotisjuhliin rakennettu laululava, alaköynnös. Kuva M-LMltä.

Opiston 20-vuotisjuhliin 1929 rakennettu laululava, kuvan tilaisuus ja ajankohta tuntematon. Kuva kirjoittajalta. 

Kaukovalta, K. V. (1885–1943)

Oriveden opiston johtokunnan puheenjohtaja 1931–1934, rehtori, historioitsija, Tampere. Kirjoitti mm. Hämeen läänin historian I-III 1931. Hän vietti perheineen kesiä Karpin talossa Orivedellä.  (Tarkennukset oranssivärillä 29.1.2018.)

Maija-Liisa Mäkelä

MAANKUULUT PERINNEHÄÄT 1933 vetivät 5 000 vierasta Orivedelle

 

Huom.  Uusia tietoja ja kuvia hääparien sukulaisilta! Lisätty tammikuussa 2018 ja myöhemmin oranssilla ja vihreällä värillä.

 

Haasali_ja_ otsikko._S._kuvalehti_3_1933_s._1087..jpg

Kuva Suomen kuvalehdestä no 1933: 33, s. 1084:  tyhjä hääsali ja artikkelin otsikko . 

Tämä artikkeli ilmestyi Suomen kuvalehden numerossa 1933: 33,  kirjoittajana tohtorinna Kerttu Helme Orivedeltä.  Runsaine kuvineen se käsitti neljä sivua.

Vaikka otsikko oli fraktuuralla painettu, teksti oli tavallista antiikva-kirjasinlajia kuten nykyään. Olen blogiin hiukan lyhennellyt tekstiä, mutta lisännyt kappalejakoa ja väliotsikoita sekä selventäviä tietoja, jotka lukija voi halutessaan ohittaa. Kuvat ovat peräisin useasta lähteestä, ja niitä voi tulla vielä lisää.

Ylinnä oleva kuva hääväestä on kopioitu Hannu Sinisalon Orivesi-historiasta, s. 323, kuvateksti: ”Hämäläisten perinnehäiden juhla-ateria Oriveden Opistolla 1933. Kuva E.M. Staf. – Hilkka Sahramiehen kuvakokoelma.”
Takana näkyvät morsiusparit katosta riippuvien hääkatosten alla. 

Lisäys myöhemmin: Jostain syystä tämä otsikkokuva ei aina näy näytöllä, vaikka se on kirjoittajan versiossa. 

 

Alkuperäinen Kerttu Helmeen teksti on seuraavassa ruskeilla kirjasimilla. Lisäämäni taustatiedot ovat puolestaan tätä mustaa perusväriä, myöhemmät lisäykset ja tarkistukset oranssia tai vihreää. Ruskeaa tekstiä seuraamalla voi aluksi lukea hänen yhtenäisen tarinansa hiukan lyhenneltynä:  

 

Sanot, häät kuin häät, mitäs niistä niin erinomaista?

Olipa vaan semmoiset häät, että ei Suomessa ole ennen nähty. Kansaa oli kokoontunut läheltä ja kaukaa.

 

Kirkossa vihittiin oikeasti kaksi paria

Aurinko paistoi sunnuntaiaamuna, ihmisiä tulvi kirkkoon lakkaamatta. En päässyt mistään ovesta sisälle kirkkoon, jossa jumalanpalvelus juuri oli päättynyt ja vihkimisen piti tapahtua. Kipusin sakariston kautta ja ystävällinen suntio sanoi: ”Menkää tuosta pappein penkkiin.” Kaksi arvovaltaista sanomalehtiedustajaa oli jo asettunut samaan penkkiin … tosin oli siinä ”pulla Eliinakin”.

Pulla-Eliina l. Pulla-Ellu alias Elina Silén, 1872–1948 kaupitteli Virtasen Leipuriliikkeen  pullia ympäri Orivettä. Hän oli joka paikassa tunnettu. Ks. kirja Oriveden Kirkonkylä s.  226-227.

Kaksi morsiusparia seisoi jo alttarin edessä. Pastorin ääni värähti liikutuksesta, kun hän kysyi näiltä liittoon aikovilta voisivatko he rakastaa toisiaan myötä- ja vastoinkäymisessä. Ja seurakunta sai kuulla kuinka 20-vuotias morsian lupasi rakastaa noin 30 vuotta itseään vanhempaa miestä ja kuinka tilallisen tytär tahtoi solmia ikuisen liiton nuoren pellonraivaajan kanssa.

 

Kaksiko_valkoasuista_morsianta.

Vihkikuvassa näyttäisi olevan kaksi valkoasuista morsianta. Monissa muissa kuvissa toisella on tumma puku. Onko  toinen vaihtanut välillä asua? Kuva Suomen kuvalehdestä no 1933: 33, s. 1084.

 

Kuvia katsellessa selvisi, että toisella morsiamella oli koko ajan tumma puku ja pitkä valkea huntu, joka harhautti takaapäin vilkaistaessa koko asun vaikuttamaan täysvalkoiselta (kuva yllä).

Pastori Harald Daniel Pennanen (1893–1955) Oriveden kappalainen 1.5.1920–30.6.1935 ja kirkkoherra 1.7.1935–22.5.1955.

Hääparit (tieto Oriveden Sanomat  3.8.1933 / no 31):
Edvard Laurila, kauppias ja Aini Ester Vuorinen, tilallisentytär
Jalo Hemming Lepistö, tilallisenpoika ja Fanny Aronen, tilallisentytär

 

Hääparien nimet ovat tiedossa, mutta kuka kertoisi kuka kukin on? 

Lisäys 10.1.2018: Tunnistamiseen on mahdollisuus blogin esittelytapahtumassa Oriveden Järjestöjen talolla, Latokartanontie 2, ke 17.1.2018 klo 13.

Yllä mainitussa tilaisuudessa oli kummankin morsiusparin sukuun kuuluvia henkilöitä, ja vastaus kuka kukin on –kysymykseen selvisi (ks. alla).  Saadut tiedot lisätty 29.1.2018 vihreällä tekstillä. 

Kiitokset tiedoista ja kuvista! 

 

Kumpi oli tummapukuinen, kumpi valkopukuinen morsian? 

Edvard (Eetu) Laurila (1885-1963) kauppias Oriveden Pitkäjärveltä, leski vuodesta 1930. Kolme tytärtä ensimmäisestä avioliitosta.
Valkopukuinen morsian Aini,  o.s. Vuorinen (1913-1977).  Lapset:  Aaro (s. 1935, k.),  Juhani, s. 1940 ja Leea Korhonen, o.s. Laurila, s. 1943.

Jalo Lepistö (1909-1984) työskenteli vaimonsa veljen Hannes Arosen perustamalla Oripohjan myllyllä.
Tummapukuinen morsian Fanni Aronen (1910-1965). Pariskunnan lapset Onni  Lepistö (s. 1934) ja Annikki Jutila, o.s. Lepistö  (1936-2014). 

 

Kruunuhäät 1933

”Niin suuri onni ja puhtaus sädehti tällä hetkellä alttarin ympärillä, että oli kuin ihminen  äkkiä olisi temmattu johonkin parempaan, onnellisempaan, johonkin, missä asuu kauneus.” (Kerttu Helme). Edessä Laurilat, etäämpänä Lepistöt. Kuva E.M. Staf, Tampere. Kopio Lepistön suvun kokoelmista lisätty 29.1.2018.   

 

Haavakea_Parpolan_pihasta_lahdossa._Kuva_1_Seppalasta.Tumma-asuinen morsian Fanny ja miehensä Jalo Lepistö kotiväkensä ja vieraittensa ympäröiminä Parpolan pihassa valmiina hevoskulkueeseen.  Tunnistamisyrityksiä: Soittajista 3. vas.  Aatu Sepänniitty, hänestä oikealle voimistelunopettajat Toivo ja Laina Hänninen, Toivon takana seppä Kalle Seppälä, Lainasta 2. silinteripää oikealle  pelimanni Manu Peltonen, alias Sammaliston Manu. Sulhasen vieressä vas. opiston silloinen ompelun opettaja Aili Immeli. Morsiamen vieressä seisovan valkoasuisen naisen olan takaa  kurkistaa Saima Lukkarinen (myöh. Kössi). Kuvan  laidassa 2. oikealta  Kyllikki Eerola (myöh. Karppelin).  Kuva Seppälän suvulta.  HUOM. Selostusta selvennetty viimeksi 31.1.2018.  

Häät1933_ryhmäkuva.jpg

Samasta tilanteesta hivenen poikkeava kuva, jossa esim. Kyllikki Eerola (2. oik.) näkyy kunnolla. — Tunnistettu ryypynjakajatylärivissä oik. Kalle Peltomaa, edessään  Lauri Vuorinen. Kuva Martti Vuoriselta, lisätty 12.3.2018. 

Sulhaset ottivat kotitalossaan, joksi oli varattu Parpolan talo lähellä kirkkoa, vastaan soittajansa, puhemiehensä ja muut häihin kutsutut vieraat. Morsiamen vieraat seisoivat oikealla ja sulhasen vasemmalla puolen tietä. Sitten lähdettiin ajamaan pitkin raittia morsiamien kotiin kukin sulhanen puhemiehensä kanssa.

 

Parpola sijaitsi nykyisten Parpolanrinne-kerrostalojen kohdalla Kössintien alkupäässä (os. Latokartanontie 6).

 

Sulhaset seurueineen lähtivät ”kotoaan” hevoskulkueessa

 

haat1933_Vuoriselta.

Toisen hääparin Fanni ja Jalo Lepistön hevonen ohittamassa alkumatkasta Oriveden kenkätehdasta nyk. Antttilantiellä Lestitornien luona. Harvinaisen kuvan toimitti 12.3.2018 Martti Vuorinen perhekokoelmistaan. 

 

 

Hamalaiset_haat_1933. Kuva Leena Oksan albumista.

Kulkue menossa juhlataloon päin 30.7.1933 Pölkkysen (ent. Nuotion) kauppatalon kohdalla. Vas. alalaidassa kiinnostava  menneisyyden varjo: Läsitorin tienviittarakennelma Auvisen edessä. Kuva Leena Oksalta Paavo Toivosen albumista.

 

Alussa viinanjakajat. Toisena soittajat. SK 3 1933.Vasemmassa kuvassa kulkueen alkupää, oikeassa mestaripelimannit Aatu Sepänniitty, vas. ja Sammaliston Manu. Huomaa soittotavan ero – vai onko Manu ohjaksissa?  – Tässä ollaan tulossa opistolta päin, eli kulkue teki ilmeisesti kierroksia eri suuntiin. Suomen kuvalehti 33 1933, aukeama 1084-1085.
Lisätieto vasempaan kuvaan Martti Vuoriselta 6.3.2018: Ensimmäisillä rattailla ohjastamassa vas. luultavasti Lauri Vuorinen, vieressä silinterihattuinen ryypynjakaja Kalle Peltomaa. 

 

Ensin viinanjakajat, jotka torjuivat ihmisiä tieltä pois, sitten pelimannit, sulhaset puhemiehineen ja lopuksi muut vieraat. Maantien vierustat olivat täynnä uteliaita ihmisiä, jotka halusivat nähdä näitä vanhanaikaisia ajopelejä ja pukuja, joissa hääväki esiintyi.

Sulhaset tulivat komeasti ”Presidentin” portista Kansanopiston leveätä lehmuskujaa pitkin päärakennusta kohti, johon oli suureen juhlasaliin sisustettu morsiamien kotitupa. Vanhat resoorikääsit kiilsivät uudessa maalissaan ja olipa niiden pyörät oikein Tampereen messuilla palkittu läkkimestari (p.o. länkimestari), Paunulan Julle, uusinut. 

Paunulan Julle (Sipi Julius, 1885–1957) oli laajalti tunnettu länkimestari (alkutekstissä      painovirhe). – Tohtorinna Kerttu Helme kirjoitti aikanaan Jullesta runon ”Työn            kuningas”, maininta kirjassa Oriveden Kirkonkylä, s. 396.

Lauri Kristian Relander (1883–1942) tasavallan presidentti 1925–1931.

 

Oriveden Opistolle juhlareitti ehkä 1929, pres. Relander vieraili 4.8. MLMn kuva..jpgOripohjanmäen yläpäähän rakennettu ”Presidentin portti” jää oikealle kuvan ulkopuolelle. Se sai nimensä presidentti Lauri Kristian Relanderin vierailusta v. 1929 Oriveden Opiston 20-vuotisjuhlissa. Arvovieras kuljetettiin Oripohjan asemalta lyhintä tietä juhlapaikalle. Kuva lienee näistä 3.–4.8.1929 pidetyistä juhlista. Kuva kirjoittajalta.

 

Häätalon emäntä ja isäntä ottivat vieraat vastaan ja edeskäypä johdatti heidät häämarssin soidessa, jota kuusi vanhaa viuluniekkaa hartaana veteli, hääpöytiin. Morsiusparit asettuivat perälle pöydän taakse. Morsiamen vasemmalla puolella oli kaase ja sulhasen oikealla puhemies.

Edeskäypä ´hovimestari´, ´tarjoilija´, ´ravintolan vahtimestari´.
Kaase täkäläinen vanha muoto kaasosta (morsiamen pukija ja avustaja).

Suuri pirtti! Hirsiseinät, tosin pahvista, akkunat harmaine akkunalistoineen, paperikankaiset verhot, seinillä ryijyjä ja raanuja, silkkiliinoilla päällystetyt morsiusparien katokset, pitkät honkaiset pöydät ja vanhat rahit!

 

400 puulautasta, kaksipiikkiset haarukat ja puulusikat

Pöydillä paloivat talikynttilät vanhoissa jalustoissaan. Niiden lämpimässä valossa himmersi häähuone, ja 400 puista lautasta, kaksipiikkinen kotisepän takoma haarukka ja puulusikka odottivat käyttäjäänsä. Sahti kuohui puuhaarikoissa. Oli siinä saanut Kylmälän ukkokin hikoilla ennen kuin oli saanut kaikki nuo kauniit tuopit valmiiksi. Leipäpytkyt olivat suurissa puukoreissa, joita sokea Salonen oli valmistanut hääpöytään.

Pytky ´siivu´, ´viipale´.

 

IMG_1437

Leena Oksan uusin löytö kotivarastoistaan: vartavasten häihin sorvattu lautanen.  Kuva Ari Keskinen. Lisätty 19.1.2018. 

 

Lisätilaa liki 200:lle ruokailijalle

Ihmiset täyttivät kuumeisella kiireellä kaikki paikat, sillä oli pelko, että joutuisi sivuhuoneeseen, johon oli varattu vielä lähes 200 vieraalle sijaa, mutta siellä oli tavalliset posliinilautaset, kahvelit ja lusikat pöytäkalustona, eikä pirttitunnelmasta ollut mitään tietoa.

Ateria alkoi. Valtava voivuori aleni äkkiä. Perunalaatikkoa, suolakalaa, suolalihaa, räätikkälaatikkoa, kinkkua, silakoita, kun suolakala loppui. Se oli ollut herkkua.

Sitten tuo edeskäypä kivivadissa perunakeittoa, sitten seuraa ohraryynipuuro ja maitoa päälle. Tätä ruokalajia sinä vielä vähän kauemmin pureksit, sillä ryynit eivät ole juuri niin pehmeitä kuin olet tottunut… Sinä ajattelet jo vähän jättää lautaselle, mutta eikös mitä: tuossa tulee paistia, oikein sitä suurta sonnia, jota pitoja varten lihotettiin. Ensin olisi lautanen syötävä tyhjäksi, sillä uutta ei ole tapana antaa kesken aterian.

 

Syömävehkeensä sai ostaa mukaan viidellä markalla

Tulee siihen pienellä punavalkoruusukkeella varustettu nuorukainen ja kysyy, haluaako vieras lautasen, haarukan ja lusikan mukanaan.

– No tietysti haluaa.
Viisi markkaa annetaan ja kuitti pannaan taskuun.
– Sillä sen sitten saatte, kun on pesty.
– En minä vaan anna tätä pois, jolla syöny olen, sanoo tamperelainen ja kokoo siihen pari pannukaakun palasta tuliaisiksi lapsilleen. Niin, pannukaakkuhan se vielä tuli, ja hyvä tulikin. Oikein vieläkin suret sitä, että se toinen pala jäi sinulta syömättä, vaikka sen jo olit ottanut lautasellesi, kun se kiitosvirsi alkoi niin äkkiä.

 

Kiitosvirsi

Virren kiekautti pirtin perältä vanha juhlien päällysmies Kustaa Kuusisto ja lauloi oikein komeasti:

Herra kaikki ravitsee,
Tarpehemme taritsee.
Ruokaa antaa ruumiille,
Hengen sanat sielulle.
Kunniaksi Sinulle
Ylennämme äänemme…

 

Ruokatila raivattiin tanssisaliksi

Ruokavirren päätyttyä vieraat poistuivat pihalle. Osa pöydistä kannettiin pois ja penkit siirrettiin sivulle. Morsiusparit asettuivat perälle ja soittajat oikealle riviin. Oli siinä vanhoja juhlasoittajia.

 

Tanssilattialla._S._kuvalehti_3_1933_s._1087..jpg

Sitten alkoi se vanha valssi, jossa huimasti saa pyöriä. Morsianta tanssittivat lähimmät omaiset ja vieraat vuoron perään. Siellä Hörtsänän isäntä, joka oli nämä vanhat hämäläiset häät toimeenpannut, liehui kruunupäisten morsiamien kanssa. Kansanopiston johtaja Aarne Laaksovirtakin vei kevyesti vinhaa vauhtia pyylevää talon emäntää ja muita rouvia, jotka vanhoissa silkkipukimissaan ketterästi liikkuivat. Purpuriakin mentiin, sitä johti vanha suutari Kanerva. Siinä olivat vanhat ja nuoret, kaupunkilaiset ja maalaiset. Hymysuin he kättelivät toisiaan.

 

hortsana_hugo

Hugo Hörtsänä (1880–1954) oli Onnistaipaleen Ylä-Hörtsänän tilan monitoiminen isäntä. Hän perusti mailleen kotiseutumuseon, ison puutarhan ja maankuulun arboretumin, jonne keräsi myös kymmenittäin myllynkiviä. Hän oli tietävä, ideoiva ja aikaansaapa kotiseutumies, Oriveden Museoyhdistyksen ensimmäinen puheenjohtaja vuodesta 1932 ja Paltanmäen kotiseutumuseon esineistön kerääjä.

Hän oli myös tunnettu monista järjestämistään jokakesäisistä Hörtsänän laulujuhlista sekä paikkakunnan suurjuhlista. Jo vuonna 1910 (vuosiluku korjattu 10.1.2017)  hän oli 30- vuotiaana Oriveden Nuorisoseuran puheenjohtajana mahtavien Hämeen laulu- soitto- ja urheilujuhlien puuhamies. Kuva kirjoittajalta, lisätty 19.3.2018.

Fil.kand. Aarne Laaksovirta (1881-1958) Oriveden opiston ensimmäinen johtaja vuodet 1909–1935. Energinen, tarmokas ideamies, joka oli myös  vaimonsa Sylvin kanssa taitava  järjestämään juhlia kansanopistossa.

 

Kuokkavieraat huusivat morsiamet ulos

Tällä välin olivat kuokkavieraat kokoontuneet pihamaalle ja odottivat kärsimättömästi morsiamien ilmestymistä. He huusivatkin morsiamet ulos. Naimisissa olevat naiset kuljettivat morsianta pitkin salia, ja ukkomiehet sulhasta, joka istui tuolilla.

Morsiamet ilmestyivät pihalle, suuret kruunut päässä, jotka olivat Hörtsänän isännän taidokasta käsialaa vanhan hämäläisen mallin mukaan. Kruunuissa oli oikeat peilit ja helmipujotukset. Mahtoikohan monikaan ajatella, mikä vaiva oli morsiamilla kantaa näitä raskaita kruunuja koko illan.

 

Kruunujen vertailua 

 

IMG_1440

Morsiuskruunu peileineen ja helmipujotuksineen Leena Oksan hallussa olevista Paavo Toivosen kokoelmista. Leena asettui pyynnöstä malliksi 17.1.2018. –  Kuva Ari Keskinen. 

 

Paapoyta. SK 3 1933.Tässä ruokailukuvassa kruunut näkyvät parhaiten.  Edessä oikealla vastavihitty pari Fanni, o.s. Aronen ja mylläri Jalo Lepistö Onnistaipaleelta. Taempana toinen kruunumorsian Aini, o.s. Vuorinen ja kauppias Edvard Laurila Pitkäjärveltä. Vasemmalla kameraan katsovat häävieraat (Jose)fiina, o.s. Uotila ja miehensä, mylläri Hannes Aronen, Fanni-morsiamen veli. (Henkilötiedot saatu vihkiparien sukulaisilta.) Kuva Suomen kuvalehti 1933: 33, s. 1086. 

 

Sahtia, tupulttia ja simaa

Morsiamia tanssitettiin oikein rahan edestä, josta hyvästä tanssittajille juotettiin sahtia uunin nurkassa. Sitä olikin tehty 600 litraa, joten piisasi väljemmältäkin kulauttaa. Oli siellä toistakin hääjuomaa, niin kutsuttua ”tupulttia”, jota koiran muotoiset lasihaarikat heruttivat suustaan. Se oli sitä Suomen samppanjaa, makeata ja hyvää. Aterian aikana oli simaakin lasikarahveissa.

Häät olivat harvinaisen raittiit, ei näkynyt juopuneita ulkona eikä sisällä.

Äskeinen vaikuttaa kaunistelulta, kun ajattelee hääjuomien paljoutta (sahtiakin 1 litra / vieras)!

tupultti (ruots. dubbelöl)  paremman tason juhlaolut, tarkoitettu etenkin naisille.

 

Raketteja puolilta öin

Tanssi kesti puoleen yöhön, jolloin komea häätulitus pihalla sai hääsalistakin väet ulkosalle. Raketit lensivät yli Hämeen viljavien peltojen, joissa ruiskuhilaat odottivat riihimistä.

– Kerran oli humissut korpi näilläkin vainioilla, kerran oli tullut tännekin Hämeen mies taluttaen nuorta vaimoaan ja kerran oli täälläkin, missä nyt näitä suurellisia hämäläisiä häitä pidettiin, syntynyt ihminen, korvenkyntäjän lapsi, karhuntappaja, jonka kunniaksi vain tuuli huminoi, jolle virttä korven tummat urut soi.

 

                                                      Kerttu Helme.

 

Kerttu Helme (1885–1957) Oriveden yhteiskoulun kuvaamataidon tuntiopettaja 1927–1949. Hän maalasi itsekin tauluja, kirjoitti runoja, joita esitettiin usein paikallisissa juhlissa, ja kirjoitti myös lehtiin ajan runollisella tyylillä. Hän oli kunnanlääkäri Väinö Helmeen rouva.

 

Yksityiset hääkuvat

 

Pariskunnat kävivät  myös yksityisesti hääkuvassa: vas. Aini ja Edvard Laurila (kopio Maija Laurilalta), oik. Fanni ja Jalo Lepistö (kopio Lepistön suvun kokoelmista).

 


Lähteet

Painetut 

Oriveden Kirkonkylä: Ihmisiä ja elämää 1900-luvun alkupuoliskolla. 2014.
Oriveden Sanomat 1933.
Sinisalo, Hannu: Orivesi: Maalaispitäjästä kehittyväksi kaupungiksi. 1990.
Suomen kuvalehti  1933: 33, s. 1084–1087. – KORJAUS 8.1.2018: Joihinkin kuvatietoihin oli alkuunsa lipasahtanut lehden numeroksi 3, p.o. 33. 

Valokuvat

peräisin seuraavilta: Markku Jutila,  Ari Keskinen, Maija Laurila, Anne Myllymäki-Lepistö, Leena Oksa (Paavo Toivosen albumeista), Mikko Seppälä (Marja Ijäkseltä), Hannu Sinisalo (ks. yllä), Suomen kuvalehti 1933: 33. ja blogin kirjoittaja. 

Äänitteet

Paavo Toivonen kertoo lapsuudestaan I. Paavo Suvanto jututtaa . C-kasetti 1989. Leena Oksan kokoelmista.

Haastattelutiedot

Maija Laurilan, Raija Tokeen, Ari Keskisen ja Anne Myllymäki-Lepistön antamat tiedot. Lukuisat keskustelut Leena Oksan kanssa.  

 

Kerttu Helmeen artikkelin kevyesti lyhennellen ja taustatietoja lisäten toimittanut

Maija-Liisa Mäkelä 

Julkaistu 6.12.2017 ja 8.12.2017, lisäyksiä tammikuussa 2018. 

Kirjoitettuani kaiken tämän sain tietää, että Kerttu Helmeen käsikirjoitus Suomen Kuvalehteen oli julkaistu Oriveden Seudun Joulussa 1993  s. 38-40.  Siinä on mahdollista lukea koko teksti lyhentämättömänä, mutta kuvia häistä on vain kolme. 

 

Tausta-aineistoa aihepiiristä on kertynyt niin runsaasti, että tulossa on lisää juttuja ja kuvia Oriveden vanhoista juhlista. 

HUOM. Lisäykset ja tarkennukset vihreällä tehty 31.1.2018 ja sen jälkeen. 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

VANHAN KIRKONKYLÄN KOMISTUSTEN KOHTALOITA

 

Seuratalojen nousu, kukoistus ja tuho

 

1900-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä Oriveden Kirkonkylään nousi vajaan kolmen vuoden kuluessa peräti kolme komeaa seurataloa: vuoden 1908 lopulla nuorisoseurantalo ja Suomalaisen Nuijan talo sekä 1910 työväentalo. Niitä pidettiin 1910-luvulla Kirkonkylän huomattavimpina julkisina rakennuksina. Ennestään oli yksi komea: 1880 Kultavuoreen rakennettu Kirkonkylän kansakoulu.[1]

Tarkoitukseni oli kirjoittaa vain nuorisoseurantalosta, mutta sitten löytyi niin kiinnostavaa lisätietoa, että aihepiiri laajeni. Uudet tietolähteeni ovat perinteenkerääjä, maalarimestari Juuso Koiviston (1900–1991) monistetut muistelut[2] ja Kansalliskirjaston digikirjaston uudistettu hakuohjelma, jonka avulla voi etsiä tietoa ennen vuotta 1920 julkaistujen sanoma- ja aikakauslehtien näköispainoksista[3].

Mistä moinen rakentamisinto?

Elettiin ahdistavia sortovuosia (1899–1905 ja 1908–1917), jolloin tsaarin Venäjä yritti venäläistää Suomea. Yhteinen uhka ajoi ihmisiä yhteistoimintaan, ja oman kulttuurin merkitys korostui kaikissa kansankerroksissa. Orivedellä oli varsinkin talvikaudella huutava pula kokoontumispaikoista. Näin pohtii perinteenkerääjä Juuso Koivisto muisteluissaan.

Uusia yhdistyksiä perustettiin, ja vuoden 1905 suurlakon jälkeen myös poliittiset puolueet alkoivat järjestäytyä. Orivedelle perustettiin työväenyhdistys vuonna 1905. Suomalaisen Puolueen eli Suomalaisen Nuijan Oriveden osasto aloitti 1906, samoin toisen, liberaalimman oikeistopuolueen Nuorsuomalaisten paikallisosasto.[4]

Liikaakin walistuksen ahjoja?

Seuratalojen tarpeellisuutta myös epäiltiin sen ajan lehtikirjoituksissa. Näin kirjoittaa nuorisoseura-aktiivi Aamulehdessä: ”Walistuksen ahjoja meidän kylään tänä syksynä walmistuukin riittäwästi yhden kylän osalle. Kaksi niitä jo on, kansakoulu ja palokunnan pawiljonki, hywin lähellä toisiaan. Nyt tehdään wielä kolme uutta lisää: työwäenyhdistyksen, Suomalaisen Nuijan ja nuorisoseuran talot jotenkin samalle mäelle, noin puolen kilometrin alalle.” [5] Kirjoittaja pelkää, että talojen paljous saa kansan jakautumaan entistä jyrkemmin eri leireihin – ”että nuorisoseuran talostakin lopulta tulee puoluetalo”.

Oriveden Kirkonkylän kansakoulu Kultavuoressa..jpg

Kirkonkylän kansakoulu Kultavuoressa 1940-luvulla. Kuva kirjoittajalta.  

VPK:n paviljonki kesäkäytössä

     

potkupallo

Paltanmäen kupeessa VPK:n kentällä pelataan potkupalloa 1910-luvulla. Pallo liitelee taivaalla. Oikealla palokunnan paviljonki.   Kuva Oriveden Kotiseutuyhdistyksen Hilja Halmeen kokoelmasta.

Orivedellä oli jo 1800-luvun lopussa vilkkaasti käytetty harrastuspaikka: Vapaapalokunnan paviljonki näyttämöineen, mutta se oli rakennettu kesäkäyttöön. Sen edessä aukeni palokunnan harjoituskenttä, ”laani”, joka palveli myös urheilukenttänä sekä ulkoilmatilaisuuksien, näyttelyjen ja toripäivien pitopaikkana. Vuonna 1908 perustettu voimistelu- ja urheiluseura Ponnistus alkoi ahkerasti käyttää paviljongin sisä- ja ulkotiloja.

Aikalaiskuvaus: ”laaja, aukea ja tasainen hiekka tanner korkealla hiekkaharjulla, yltä ympärinsä ympäröity korkealla lauta-aidalla. Eteläisellä siwustalla on iso ja tukewa, aiwan uusi rakennus, n.s. pawiljonki.” [6]  Nykyään näillä paikoin Paltanmäen kupeessa sijaitsevat yläkenttä ja jäähalli.

VPK ”toimi” tiuhaan iltamia ja tansseja. Muut huvien ja vakavampien tilaisuuksien järjestäjät tuottivat palokunnalle huomattavat vuokratulot, joita se käytti myös yleishyödyllisiin tarkoituksiin.

Muhkea Nuijan talo

Ensimmäiset ympärivuotiset kokoontumistalot rakensivat Suomalainen Nuija ja Oriveden Nuorisoseura. Ne valmistuivat melkein yhtä aikaa vuoden 1908 lopulla.

Juuso Koivisto muistaa, että Nuijan taloa alettiin rakentaa hänen ollessaan 7-vuotias, siis vuonna 1907. Aivan seuraavan vuoden lopussa se oli valmis. Hän arveli sen olleen Suomen suurimpia seurataloja. Ei ihme, että kummasteltiin, mihin aloitteleva puolueen paikallisosasto tarvitsi niin mahtavaa rakennusta. Kustannusarvion joku lehtikirjoittaja arveli nousevan peräti 40 000 silloiseen markkaan ja tuumi: ”siinä jo moni rusthollari kraappii päätään…”  [7]

Nuijan talo, yllä 1917. alla 1910, huom. sini-valkoraitainen Suomen lippu. Kuva Aulis Keskiseltä..jpgSuomalaisen Nuijan talo, alakuvassa v. 1910, huomaa poikkiraitainen Suomen lippu, yläkuvassa  1917 opistokäyttöön remontoituna. Kuvat Aulis Keskisen kokoelmasta, Kouvola. 

Koivisto: ”Kun tuollaisen talon sitten näki valmiina, teki se valtavan näyn, niin erikoinen se oli kaikin puolin.” Talossa oli iso juhlasali, kahvila- ja seurustelutilat, iso keittiö sekä kamareita.

Nuorisoseura ehti Nuijan edelle 1908

Oriveden vuonna 1896 perustettu nuorisoseura oli pitkään kaivannut omaa taloa. Sen  toimintakertomuksessa vuodelta 1908 todetaan: ”Seuran ulkopuolellakin yleensä ajateltiin, että yhteinen seurahuone olisi saatava suureen pitäjäämme ja olisi se juuri nuorisoseuran nimessä rakennettava.” [8]

Hankkeen vetäjäksi ilmestyi intomielinen ja ilmeisen voimakastahtoinen ja aikaansaapa kanttoriurkuri, laulunjohtaja Antti Waleri Lehtinen, joka sattui noihin aikoihin asumaan Orivedellä. Hän oli paikallisia, kotoisin nykyisen Juupajoen puolelta.

Koivisto kertoo seuran saaneen hyvän tontin parinsadan metrin päästä Nuijan talosta. Hän muistaa, että nuorisoseurantaloa olisi ryhdytty rakentamaan vasta Nuijan valmistuttua, mutta löytämäni sanomalehtitiedot osoittavat, että nuorisoseura aloitti rakennustyöt kohta nuijalaisten jälkeen ja pienempänä voitti lopulta kilvan: Sen talon vihkiäiset pidettiin 1.11.1908, kun Nuijan talon ”tarkastus ja vastaanotto rakennuslautakunnalta” olivat vasta 23.12.[9] ja vihkiäiset 27.12.[10] 1908.

Koiviston kuvauksen mukaan nuorisoseurantalon alakerrassa sijaitsivat keittiö ja ravintola, pari kamaria ja iso varasto. Toiseen kerrokseen veivät kahdet raput. Siellä oli tilava juhlasali näyttämöineen. Yläkerran lämmityksestä huolehtivat isot kamiinat.

Todellinen löytöni oli työväentalon katolta otettu vanha kuva, jossa asiantuntija-arvion mukaan näkynee osa nuorisoseuran uudisrakennusta. Se näyttää vielä maalaamattomalta. Myöhemmin talo punamullattiin. 1950-luvun puolimaissa se sai lautavuorauksen ja nykyisen vaalean värinsä.

Työväentalon katolta Kirkonkylään n. 1910. Kuva Kotiseutuyhd. Hilja Halmeen kokoelmasta.

Työväentalo Kultavuoren näköalapaikalle 1910

 

tyovaentaloKirkonkylän työväentalo vanhassa asussaan v. 1919.  Oikeassa päädyssä ovi suoraan näyttämölle, jonka kulma lepää kalliolaakion päällä. Talo sai myöhemmin betonisokkelin. Kuva Oriveden kaupungin kokoelmista.

Kirkonkylään loppuvuodesta 1905 perustettu työväenyhdistys järjesti jo seuraavana vuonna VPK:n paviljongissa arpajaisiltaman rakennusrahastonsa hyväksi. Talo aiottiin alun perin rakennuttaa palokunnan kentälle. Lopulta se kuitenkin sai kylän komeimman paikan Kultavuoren laelta. Oma yhdistystalo kohosi sinne vuonna 1910.

Työväentalon keskiosassa sijaitsi juhlasali näyttämöineen ja parvekkeineen. Talossa oli myös kahvila keittiöineen ja pikkuriikkinen vahtimestarin asunto. Toisessa kerroksessa oli jopa näköalaparveke Pehulan suuntaan.

Talon raunioilla olin ihmetellyt näyttämöpäätyyn ilmestyneitä leveitä kivirappuja. Lopulta asian selvitti Ulla Wallin isän J.R. Silénin merkintä vanhan valokuvan taustapuolella: ”Vuonna 1955 talossa suoritettiin muutostyöt: näyttämö muutettiin pohjoispäähän, sisääntulot eteläpäähän ja ravintolatilat rakennettiin länsiseinän puolelle.”

Suunnittelijat paikallisia

Nuijan talon suunnitteli paikkakunnalla ja laajemminkin tunnettu rakennusmestari Rietu Heikkilä Pitkäjärveltä (Juuso Koiviston tieto). Nuorisoseurantaloa varten oli pyydetty kolmet kilpailevat piirustukset, joista valittiin kanttori A.W.Lehtisen tekemät. Työväentalon tiettävästi suunnitteli, ehkä tupakkiaskin kanteen, maalarimestari Heikki Mäkelä, joka oli piirtänyt ja rakennuttanut useita taloja.

Arpajaisia, hirsilahjoituksia ja talkootyötä

Kaikki Kirkonkylän uudet seuratalot nousivat pääosin laina- tai keräysrahalla ja talkoovoimin. Valtaosa järeistä rakennushirsistä saatiin paikallisilta metsänomistajilta ja lautatavara sahanomistajilta, tosin osa jouduttiin ostamaan. Nuijan hanketta varten perustettiin lisäksi osakeyhtiö, jonka osakkeen lähtöhinta oli 100 mk.

Oripohjassa sijaitseva kanttori Simolan tiiliruukki toimitti ainakin nuorisoseurantalon tiilet – joko maksusta tai lahjana. Näistä hyviksi tunnetuista tuotteista muurattiin uunien ja palomuurien lisäksi myös umpisokkeli. Juuso Koivisto kuvaili tarkkaan kahden muunkin rakennuksen perustukset. Nuijan talossa ne olivat paikallista luonnonkiveä, jonka käsittelyn taitavia kivimiehiä seudulla oli. Työväentalo lepäsi osittain kivitolppien varassa tai suoraan kalliolla. Betonia ei vielä tunnettu maaseudulla.

Kukoistuskausi 1909–1910

Nuija vuokrattiin 1910 ja myytiin 1912

Oriveden Kirkonkylän harrastustoiminnalla oli kolmet hulppeat toimitilat suunnilleen vain vuodet 1909 ja 1910, jolloin jo työväentalokin valmistui. Yhdistysten pöytäkirjat ja sanomalehdet  kertovat myös vaikeuksista uusien talojen toiminnassa.

Lehtitiedot osoittavat, että Nuijan komea talo veti alkuunsa kulttuuritilaisuuksia ja kokousvierailuja paikkakunnan ulkopuoleltakin. Suomalainen Nuija ja Nuijan Nuoret käyttivät rakennusta melko vilkkaasti, mutta toimijoiden puutetta valitettiin. Jo talon toisen toimintavuoden 1910 lopulla rakennus vuokrattiin Keski-Hämeen kansanopistolle, joka kaapattiin Längelmäeltä Orivedelle. Kahden vuoden kuluttua Nuijan talo sitten myytiin opiston tyyssijaksi. Talon ja tontin kauppahinnaksi tuli 50 000 markkaa.[11]

Nuijan taloa korjailtiin ja laajennettiin vuosien mittaan sisäoppilaitoksen käyttöön sopivaksi. 1920-luvun lopun täydennysrakentaminen synnytti opistotalosta Pohjoismaiden suurimmaksi mainitun asutun puurakennuksen. Sen tuhosi tulipalo vuonna 1950. Siihen päättyi Nuijan talon tarina, mutta Oriveden Opiston tarina on jatkunut monivaiheisena näihin päiviin.

Nuorisoseurakin oli myymässä taloaan 1912

Nuorisoseuran toiminta virkistyi aktiivisen kotiseutumiehen Hugo Hörtsänän tultua sen esimieheksi vuonna 1909. ”Huolimatta synkästä takatalwesta, joka waltiollista elämäämme uhkaa”[12] seura järjesti kesällä 1910 suuret Hämeen nuorisoseurojen laulu-, soitto- ja urheilujuhlat.

Kirkonkylän seuratalojen yhteistyö nousi silloin kukoistukseensa. Kaksipäiväinen juhlaohjelma levittäytyi kylän kaikkiin mahdollisiin sisä- ja ulkotiloihin. Juuso Koivisto muistaa, että nuorisoseurantalon edustan juhlakenttä lavoineen oli yhdistetty Nuijan taloon lankuista rakennetulla kävelytiellä, koska välissä oli kosteaa maastoa.

Ohjelmaa oli myös palokunnan paviljongissa ja kentällä sekä kirkossa. Yleisöä oli tuhansittain.  Nuijan talossa oli kaksi huomattavaa ammattiteatterivierailua. Palokunnan paviljongissa pidettiin iltama, kentällä laulu- ja soittoharjoituksia ja kansanjuhla sekä musiikki- ja urheilukilpailut. Lisäksi oli kirkkokonsertti ja uimanäytös kirkkorannassa.

Tämän valtavan ponnistuksen jälkeen nuorisoseuran toiminta alkoi hiipua. Oriveden Opiston vanhasta historiikista luin tiedon: ”Toukokuun 4. päivänä 1912 kannattajayhdistyksen vuosikokous päätti, että Oy Oriveden Nuijan talo ostettaisiin, samoin paikallisen nuorisoseuran talo ja näiden välinen noin yhden hehtaarin maa-alue.” Ehdin huokaista hämmästyksestä, kunnes luin edelleen, että hinnoista ei päästykään sopimukseen ja kauppa peruuntui tältä osin.[13]

Nuorisoseuran toiminnasta seuraavina aikoina ei ole tarkkaa tietoa, mutta ainakin 1920-luvulta pitkälti 1930-luvulle sen talossa toimi puusepänverstas, ensin Niilo Ahlbomin, sitten Albert Lindénin omistuksessa. Rakennuksen nimi muuttui jossain vaiheessa Puistolaksi. 1930-luvun lopulta se on ollut asuintalo. Oriveden Opiston johtaja Olavi Kostia ja musiikinopettaja kanttori Tauno Suihko ostivat sen puoliksi, kunnes Suihko hankki koko rakennuksen omistukseensa. Ilpo Suihko lunasti vanhan kotitalonsa perikunnalta vuonna 1996. Ulkorakennukset on purettu.

Työväentalossa toimittiin pisimpään

Vuonna 1910 valmistunutta työväentaloa käytettiin ilmeisen aktiivisesti kautta vuosikymmenten. Siellä oli paljon omaa toimintaa, kokouksia, harrastus- ja opintopiirejä, vappu- ym. juhlia, iltamia ja tansseja. Ainakin kerran arvostettu johtokunnan jäsen Eemeli Törmä joutui ehdottamaan Oriveden T.y:lle kahden kuukauden iltamakieltoa sen mainetta tahrinneiden järjestyshäiriöiden vuoksi.[14]

1918 Kultavuoreen oli sijoitettu punaisten esikunta. Myöhempien sotiemme aikana taloa käytti vuoroin armeija, vuoroin Kirkonkylän kansakoulu opetustilana. Sotien jälkeen siellä pidettiin vielä mm. Oriveden Toverien voimisteluharjoituksia, mutta muu toiminta ei enää päässyt kunnolla vauhtiin, lähinnä poliittisten riitaisuuksien vuoksi. Talo vuokrattiin pienimuotoiseen yritystoimintaan. Lopulta se tuhoutui tulipalossa vuonna 1972.

Jäljellä vain työväentalon rauniot ja nuorisoseurantalo

Kuka olisi uskonut, että sekä Nuijan että nuorisoseuran talon rakennuttajatahot olivat valmiit  luopumaan uudisrakennuksestaan jo parin vuoden päästä. Kaksi ”valistuksen ahjoa” purettiin: palokunnan paviljonki luultavasti viimeistään Suojan talon valmistuttua 1920-luvun alussa ja puinen kansakoulu vuonna 1959.

Työväentalo sinnitteli vuosikymmeniä, tosin lopuksi vuokrattuna ulkopuoliselle, kunnes tuli hävitti sen kuten aikaisemmin Nuijan talon. Rakennuksen perustukset ovat jäljellä metsäisellä kalliolla nykyisen Laulumajan, Oriveden ensimmäisen kansakoulurakennuksen lähellä.

Nuorisoseurantalo, nykyinen Puistola on ainoana säilynyt toistasataa vuotta, mutta sen käyttötarkoitus muuttui ilmeisesti jo 1910-luvulla. Ajan jälkiä talovanhuksessa on, mutta jykevien hirsien ja Simolan tiiliruukin tiilien varassa se seisoo edelleen paikallaan.

 

työväentalon katolta (jpg)Näkymä työväentalon katolta noin vuonna 1910: keskellä oikealla iso Nuijan talo. LÖYTÖ: Aivan vasemmassa reunassa osittain näkyvä vaalea kaksikerroksinen rakennus on ilmeisesti  nuorisoseurantalo. – Sijainti, talon korkeus, katon kaltevuus ja kuistin muoto näyttävät täsmäävän Puistolan kanssa. Katolta kuistien yläpuolelta poistettu myöhemmin rakentamisajan tyyliin kuuluvat pienet poikkipäädyt. Kuva Oriveden Kotiseutuyhdistyksen Hilja Halmeen kuvakokoelmasta.
Puistola 1970-luvun lopulla. Kuva Ilpo Suihko..jpgSuihkon perheen omistama Puistola, entinen nuorisoseurantalo, 1970-luvulla. Nykyosoite Puistolankuja 14.  Kuva Ilpo Suihko.

 

Alaviitteet 

[1] Mäkelä, Maija-Liisa: Piirteitä Oriweden pitäjästä 1911. Oriveden Seudun Joulu 2013, s. 38–39.

[2] Koivisto, Juuso: e, b. 1979. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kansanrunousarkisto. Hannu Sinisalon Orivesi-historian lähdemappi 13 Oriveden kaupunginkirjaston kotiseutukokoelmassa.

[3] http://digi.kansalliskirjasto.fi

[4] Tampereen Sanomat 13.12.1906/no 287 – http://digi.kansalliskirjasto.fi

[5] Pohjois-Hämeen Nuorisoseurain Liiton työalalta. Aamulehti 6.8.1908/no 179 – http://digi.kansalliskirjasto.fi

[6] Kesäjuhlilta Oriwedellä. Tampereen Sanomat 9.7.1898/no 154 – http://digi.kansalliskirjasto.fi

[7] Maaseutukirjeitä. Omilta kirjeenwaihtajilta. Oriwesi. Tampereen Sanomat 17.4.1908/no 89 –  http://digi.kansalliskirjasto.fi

[8] Oriveden nuorisoseuran toimintakertomus v. 1908, kirjurina Maija Stenberg (>Kivivaara > Länsiluoto). Kopio. – Hannu Sinisalon Orivesi-historian lähdemappi 11, Oriveden kaupunginkirjaston kotiseutukokoelmassa.

[9] Ilmoitus Aamulehdessä 22.12.1908/no 297 – http://digi.kansalliskirjasto.fi

 [10] Kansan Lehti 27.11.1908/no 275 – http://digi.kansalliskirjasto.fi

[11] Oksanen, Arvo: Oriveden opisto 1909–1959, s. 14.

[12] Aamulehti 21.6.1910/no 140, s. 3. – http://digi.kansalliskirjasto.fi

[13] Oksanen, Arvo: Oriveden opisto 1909–1959, s. 13.

[14] Eemeli Törmän kirje 30. syyskuuta (vuosiluku joko 1914 tai 1924) Ulla Wallilta J.R. Silénin kokoelmista.

 

Maija-Liisa Mäkelä

Artikkeli on julkaistu Oriveden Seudun Joulu 2013 -lehdessä. Kevyesti päivitetty.